Päävalmentaja Saku Halosen viimeinen peli HaPKin päävalmentajana lauantaina 4.10.2025
1.10.2025
Haminan Pallo-Kissojen päävalmentajana kuusi kautta toiminut Saku Halonen ei jatka enää joukkueen peräsimessä kauden 2025 jälkeen. "Tein päätöksen, että kausi 2025 on viimeinen, jo syksyllä tähän kauteen lähdettäessä. Kuusi vuotta on pitkä aika ja nyt koen ajan olevan oikea sivuun siirtymiselle. Olen valmentanut nyt putkeen 23 vuotta ja vaikka se antaa paljon, on se myös ottanut paljon. Ainakin nyt tällä hetkellä ajatus on viettää välivuosi päivittäisestä valmentamisesta ja antaa aikaa muille asioille elämässä", Halonen kertoo. Halonen tuli HaPK:n päävalmentajaksi syksyllä 2019, kun joukkue oli tippunut Neloseen. Sarjapaikka Kolmosessa kuitenkin säilyi kabinetin kautta ja siitä alkoi ajanjakso, joka jää historiaan Kissojen menestyksekkäimpänä. Kuuden kauden aikana joukkue on voittanut kahdesti Kolmosen mestaruuden, sijoittunut kerran toiseksi, edennyt kahdesti Suomen cupissa 32 parhaan joukkoon sekä kruununa noussut ensimmäistä kertaa koskaan Kakkoseen kaudeksi 2025. "Paljon on tapahtunut kuudessa vuodessa ja katson tätä ajanjaksoa taaksepäin erittäin tyytyväisenä ja ylpeänä. Tullessani HaPKiin 2019 syksyllä joukkue oli hajoamispisteessä, mutta saimme tuolloin rinkiin paljon nuoria pelaajia, joiden kanssa kaksi ensimmäistä kautta elvytettiin toimintaa ja luotiin pohjaa uudelle. 2021 syksyllä oli uudelleen vaikeaa, kun nuoret pelaajat lähtivät opiskelemaan sekä armeijaan ja joukkueen jatko oli vaakalaudalla. Asiat kääntyivät kuitenkin meidän kannaltamme hyvään suuntaan ja kaudeksi 2022 saimme kasaan joukkueen, joka lopulta jyräsi aina seurahistorian ensimmäiseen Kolmosen mestaruuteen asti. Pomppasimme kertaheitolla Kolmosen kärkipäähän ja siellä myös pysyimme seuraavat kolme kautta, ennen kuin nousu lopulta saavutettiin syksyllä 2024", Halonen kertaa. Kausi 2025 Kakkosessa on ollut vaikea ja joukkue tippuukin takaisin Kolmoseen kaudeksi 2026: "Todella vaikea ja haastava kausi. Kovin yllättynyt en loppujen lopuksi ole, että tässä kävi näin. Jo talvikausi antoi osviittaa siitä, että ehkä pientä nousukrapulaa oli havaittavissa. Harjoittelimme jo talvella viikosta toiseen todella pienellä porukalla ja sama trendi on jatkunut läpi kauden. Meillä oli keväällä ennen sarjan alkua muutaman viikon pätkä, jolloin pääsimme isolla porukalla treenaamaan ja tuskin on sattumaa, että kerätyistä kuudesta pisteestä neljä tuli kevään kolmessa ensimmäisessä ottelussa hyvien harjoitusviikkojen jälkeen. Kokoonpanoistamme on myös helppo huomata, että useampi avainrooliin tämän kauden joukkueessa suunniteltu pelaaja on pelannut vain muutamia otteluita. Sekään ei ole sattumaa, että olemme menettäneet kaikkiaan 14 pistettä tämän kauden sarjaotteluissa viimeisen puolen tunnin aikana. Se kertoo siitä, millainen talvemme oli ja millainen harjoitustausta ja kuntopohja meillä oli. Nyt on helppo todeta, että täysin riittämätön tähän todella kovaan sarjaan. Ajoittain pelasimme useassa ottelussa ihan hyvän ensimmäisen tunnin, mutta bensa loppui viimeisellä puolituntisella", Halonen perkaa mennyttä kautta. Vaikka kulunut Kakkosen kausi oli pettymys ja päättyy putoamiseen, on Halonen tyytyväinen aikaansa Kissojen edustusjoukkueen päävalmentajana: "Olihan tämä hienoa aikaa, vaikka vaikeitakin hetkiä oli. Nekin kuuluvat tähän hommaan. Yksi iso asia ja tavoite oli myös nostaa yleisesti ottaen jalkapallon profiilia ja arvostusta Haminassa, jossa se on aina jäänyt pesäpallon varjoon. Onkin ollut erittäin hieno nähdä tässä vuosien varrella, miten jalkapallo on kiinnostanut ihmisiä Haminassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja kotiotteluiden yleisömäärät ovat olleet ihan toista, mihin Haminassa on totuttu. Saimme kokea tässä matkan varrella asioita, joita en ainakaan itse olisi ikinä uskonut tapahtuvan haminalaisessa jalkapalloilussa. Kruunuina varmasti FC Lahden kohtaaminen Suomen cupissa, nousukarsintaottelut SexyPöxyjä vastaan ja tietysti nousun ratkaissut vieraspeli LaPaa vastaan vuosi sitten. Kaiken kaikkiaan on ollut kunnia ja etuoikeus toimia HaPK:n edustusjoukkueen päävalmentajana kuuden kauden ajan", Halonen kertoo. "Haluan vielä kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka tässä näiden vuosien aikana ovat olleet tavalla tai toisella mukana. Hienoja kannattajia, tärkeitä yhteistyökumppaneitamme, taustatiimissä eri kausilla toimineita muita valmentajia sekä muissa rooleissa toimineita henkilöitä. Kaikkein tärkeimpänä kuitenkin iso kiitos kaikille kuuden kauden aikana joukkueessa pelanneille pelaajille, joita on ollut kunnia valmentaa ja tehdä yhdessä hommia tämän projektin eteen", Halonen päättää |