LähiTapiola otteluraportti: Sarjapeli MP/2 - HaPK Edustus (1-2)

22.8.2024

HaPK:n edustusjoukkue kävi eilen keskiviikkona 21.8.2024 Mikkelissä Rantakylän nurmella ryöstämässä vieraspisteet MP/2:n kustannuksella. Useista loukkaantumisista ja muista poissaoloista kärsinyt Kissalauma haki hienon taisteluvoiton maalein 2-1. 

HaPK aloitti ottelun pirteästi ja jo heti ensiminuuteilla debyyttinsä HaPK-paidassa tehnyt kokenut Niko Nakari kaadettiin vapaapotkun arvoisesti reilussa parissakymmenessä metrissä. Kimi Kolsin vapaapotkun MP-veskari Timi Heikkinen torjui kulmaksi ja seuranneesta kulmapotkusta vierasjoukkue ei saanut vaarallista tilannetta aikaan. 

MP sai ottelun alussa luotua painetta Kissojen kenttäpäätyyn ja kuudennella minuutilla kotijoukkue saikin rangaistuspotkun, kun Aatu Heiskanen joutui kaatamaan mikkeliläispelaajan sääntöjen vastaisesti. MP:n Ossi Torniainen asettui pallon taakse rankkaria laukomaan, mutta HaPK:n maalilla pelannut Tomi Kopra venyi komeaan torjuntaan. Avustava erotuomari Kimmo Aholainen teki kuitenkin kovan ratkaisun liputtaessaan Kopran olleen irti maaliviivalta ennen laukauksen lähtemistä, joten rankkari uusittiin. Toista kertaa Torniainen ei enää erehtynyt, vaan laittoi pallon tarkasti maalin oikeaan kulmaan ja vei kotijoukkueen näin 1-0 johtoon. 

HaPK ei kuitenkaan aikaisesta takaiskuosumasta lannistunut, vaan paransi koko ajan tekemistään ja 15. minuutilla hyvä ote palkittiin tasoitusmaalin muodossa. Joona Pasi lähetti keskiviivan tuntumasta pystysyötön MP-puolustuksen selustaan liikkuneelle Niko Nakarille, joka eteni aina mikkeliläisten boxiin saakka. Nakari käänsi pienestä kulmasta pallon maalille ja tämän pallon MP-veskari Timi Heikkinen vielä torjui, mutta kakkospallo tuli suoraan vitosen viivan tuntumassa päivystäneelle Julius Anttilalle. Anttila siivosi ensimmäisellä kosketuksella karat sisään ja toi vierasjoukkueen tasoihin. 

HaPK sai tasoitusmaalista lisää intoa ja painoi pelin painopisteen kotijoukkueen kenttäpäätyyn. Kissat loi useita tilanteita johtomaalin tekemiseen ja ehkä lähimpänä maalintekoa oli 34. minuutilla Miika Kolsi, joka pääsi yhden Kimi Kolsin antaman kulmapotkun jälkeen lähietäisyydeltä laukomaan. Kolsin laukaus kilpistyi kuitenkin kotijoukkueen maalivahtiin Timi Heikkiseen. 

MP/2 hyökkäsi muutamaan otteeseen vaarallisesti HaPK:n hallintajakson aikana. Vaarallisin tilanne nähtiin 36. minuutilla, kun Valtteri Nikulainen pääsi laukomaan hyvästä paikasta. Laukaus painui kuitenkin yläriman yläreunaa nuollen yli Kissojen maalin. 

38. minuutilla HaPK iski toistamiseen. Kimi Kolsi nosti Kissojen hyökkäystä keskialueelta ja antoi erinomaisen syötön kuudentoista alueen rajan tuntumaan Niko Nakarille. Nakari pääsi kääntymään ja etenemään kotijoukkueen boxiin, jossa hänet tuupattiin kumoon. Erotuomari Jouni Kautonen ei pilliinsä puhaltanut ja hyvä niin, sillä pallo ajautui takatolpalle Nico Pietiläisen ulottuville. Pietiläinen pääsi palloon liukuen ja pienestä kulmasta huolimatta laukoi sen tolpan kautta MP:n verkkoon vieden vierailijat näin 2-1 johtoon. 

Avausjakson lopulla MP sai aikaiseksi vielä hieman pidemmän painostusjakson, jonka aikana kotijoukkue loi pari maalintekomahdollisuuttakin. Vaarallisimmat paikat tulivat erikoistilanteista, mutta ruuti oli mikkeliläisillä märkää ja viimeistely-yritykset eivät tuottaneet tulosta. Tauon viettoon lähdettiin HaPK:n 2-1 johdossa. 

Toisen jakson alku oli hakemista molemmilla joukkueilla. MP sai jakson ensimmäisellä kymmenminuuttisella pientä painetta luotua HaPK:n päätyyn sekä muutamia erikoistilanteita, mutta mitään kovin vaarallista kotijoukkue ei kuitenkaan näistä pystynyt luomaan. Jakson edetessä HaPK sai isäntäjoukkuetta paremmin peliään kulkemaan ja loi myös vaarallisimmat maalintekopaikat. 

57. minuutilla HaPK:lle avautui erinomainen paikka kolmanteen osumaan. Nico Pietiläinen jatkoi maalivahti Tomi Kopran pitkän avauksen Joona Pasille, joka puolestaan jatkoi palloa pystyyn Niko Nakarille. Nakari eteni boxiin ja tarjoili loistavan poikittaissyötön keskelle Julius Anttilalle, jonka suoraan syötöstä lähteneen laukauksen tielle MP-veskari Timi Heikkinen kuitenkin upeasti venyi. Muutama minuutti myöhemmin Pietiläinen vapautti Nakarin puolittain läpi, mutta hienon ottelun mikkeliläisten maalilla pelannut Heikkinen torjui myös Nakarin viimeistely-yrityksen. 

Mitä pidemmälle toinen jakso eteni, sitä vähemmän nähtiin enää varsinaisia ykkösluokan maalintekopaikkoja. Kummallakin joukkueella oli paljon erikoistilanteita, mutta niistäkään ei huippupaikkoja syntynyt. Ehkä paras erikoistilanteen jälkeinen maalipaikka syntyi 81. minuutilla Kimi Kolsin antamasta kulmasta Nico Pietiläiselle, jonka boxin sisäpuolelta tulleen laukauksen Timi Heikkinen kuitenkin torjui. 

86. minuutilla Kolsi antoi keskialueelta erinomaisen pallon vasemmalle laidalle Riku Päivähongalle, joka sai boxin kulmalla oikean jalkansa vapaaksi ja pääsi laukomaan kohti takakulmaa. Laukaus otti vielä matkalla kimmokkeen MP:n pelaajasta, mutta kimmokkeesta huolimatta Timi Heikkinen kotijoukkueen maalilla onnistui torjumaan laukauksen. MP:n paras paikka toisella jaksolla nähtiin hetkeä myöhemmin 88. minuutilla. Pidempi pallo Kissojen toisen topparin Miika Kolsin taakse tavoitti MP-hyökkääjän, joka pääsi boxin sisäpuolella kääntymään ja laukomaan. Laukaus jäi kuitenkin heppoiseksi eikä Tomi Kopralla ollut vaikeuksia napata palloa syliinsä. 

Ottelun lisäajalla HaPK piti viisaasti palloa ja sai pelattua suurimman osan lisäajasta pois MP:n kenttäpuoliskolla. Aivan lopussa MP sai pallon vielä Kissojen alueelle, mutta ei kuitenkaan boxiin asti. HaPK nappasi näin vieraspisteet maalein 2-1. 

HaPK:n päävalmentaja Saku Halosen ollessa ottelusta pois työesteen takia valmennusvastuuta kantoi Esa Udd: 

"Olimme todella valmiita ja latautuneita peliin ja pelasimme ehjän 90-minuuttisen. Pelisuunnitelma onnistui täydellisesti, pääsimme laitojen kautta luomaan jatkuvaa uhkaa MP:n boxiin ja tästä osoituksena kaksi maalia. Vielä paremmalla aggressiivisuudella lukemat olisivat olleet reilusti isommat. Krediitit MP:n nuorelle 05-syntyneelle veskarille, joka piti lukemat tiukkoina. Niko Nakari istui pelitapaan kuin telkkä pönttöön, josta osoituksena molempien maalien alustus. Oli helppo istuttaa Nikke pelitapaan, kun viimeiset kaksi kautta olimme samassa joukkueessa. Tästä on hyvä jatkaa", Udd sanoi. 

HaPK:n Olli Kokkonen kuvaili ottelua seuraavasti: 

"Pelin alku ei ollut kaikista paras, mutta saimme nopeasti tehtyä tasoitusmaalin. Sen jälkeen saimme luotua painetta MP:n maalille ja lopulta tehtyä toisen maalin, joka lopulta kovan taistelun jälkeen jäi voittomaaliksi", Kokkonen kertoi. 

HaPK:n kokoonpano: 

Avaus: 

Tomi Kopra (mv), Joosua Erjanko, Miika Kolsi, Aatu Heiskanen, Tino Kasurinen, Kimi Kolsi, Olli Kokkonen, Nico Pietiläinen, Niko Nakari, Julius Anttila, Joona Pasi

Vaihdot: 

75. minuutilla Riku Päivähonka (Anttila pois), 85. minuutilla Ilmari Kontunen (Nakari pois)

Penkillä: 

Sampo Mykkänen (mv), Janne Hannula. Miska Dufva, Jonne Hannula

HaPK pelaa seuraavan kerran ensi viikon torstaina 29.8.2024 Joutsenossa Kultsu FC:n vieraana.