LähiTapiola otteluraportti: Sarjapeli KoPa - HaPK Edustus (1-4)

28.7.2024

HaPK:n edustusjoukkueen syyskierros jatkui perjantaina 26.7.2024 vierasottelulla legendaarisella Kotajärven Wembleyllä Lemillä. Isäntänä ottelussa toimi Kissojen uusi ystävyysseura Kotajärven Pallo.  

HaPK:n ensimmäinen paikka nähtiin kolmannella minuutilla, kun Jimi Lassilan antama kulmapotku tuli taka-alueella aivan vapaana olleelle Ville Piispalle, jonka pusku suuntautui niukasti ohi maalin. Kymmenen minuutin kohdalla Piispa pääsi yrittämään uudelleen, tällä kertaa kulmapotkun jälkitilanteesta Joonatan Lassilan keskityksestä, mutta tämän puskun kotijoukkueen maalivahti Mikko Lattu torjui.  Piispan kolmas yritys nähtiin noin vartin kohdalla, mutta tälläkin kertaa KoPa-veskari Lattu veti vielä pidemmän korren.

Myös kotijoukkue KoPa pystyi pienellä kentällä suoraviivaisilla etenemisillä aiheuttamaan muutamia hässäköitä Kissojen maalille. Pääasiassa erikoistilanteet olivat KoPa:n aseena ja yksi vasemmalta puolelta annettu kulmapotku aiheutti pientä parranpärinää kotijoukkueen leirissä, sillä pallo näytti osuvan vierasjoukkueen pelaajan käteen maalin edustalla. Erotuomari Matti Paakkinen ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa käsivirhettä. Muutamia kertoja HaPK:n maalia vartioinut Sampo Mykkänen nyrkkeili KoPa:n boxiin toimittamat pallot varmasti väljemmille vesille.

Ottelun avausmaali nähtiin 37. minuutilla erikoistilanteesta. HaPK sai vapaapotkun oikealta sivustalta, kun Joona Pasia rikottiin. Pallon taakse asettui Miska Suikki, jonka erinomainen keskitys boxiin tavoitti Nico Pietiläisen, jonka upea pusku painui vastustamattomasti takakulmaan ohi Mikko Latun. Ja vain neljä minuuttia myöhemmin HaPK iski uudelleen erikoistilanteesta, tällä kertaa kulmapotkusta. Kulmapotkua edelsi erinomainen Pietiläisen paikka kuudentoista alueen sisäpuolella, jonka Lattu torjui kulmaksi. Kulmaa asteli antamaan jälleen Miska Suikki, jonka jalasta tuli perjantain ottelussa laatupalloa toisensa perään ja tällä kertaa siitä pääsi nautiskelemaan jo ottelun alkupuolella kolmesti maalintekoa yrittämään päässyt Ville Piispa. Neljäs yritys tuotti tällä kertaa myös tulosta Piispan puskiessa Suikin antaman kulmapotkun taka-alueelta alakulmaan vieden vierasjoukkueen näin 2-0 johtoon.

Vielä avausjakson lisäajalla Joonatan Lassila pääsi kokeilemaan kuudentoista alueen rajan tuntumasta kulmapotkun jälkeen, mutta Lassilan laukauksen tielle KoPa-veskari Lattu venyi hienosti. Tauolle mentiin Kissojen 2-0 johdossa.

HaPK aloitti toisen jakson myös vahvasti ja ratkaisun makua alkoi olla ilmassa 47. minuutilla Kissojen karattua kolmen maalin johtoon. Komea hyökkäys käynnistyi Joonatan Lassilan syötöllä Tino Kasuriselle, joka puolestaan toimitti pelivälineen Joona Pasille. Pasi pelasi jalkansa vapaaksi ja laukoi vasurillaan pallon tarkasti alakulmaan. Viimeinen niitti ottelulle nähtiin noin tunnin kohdalla HaPK:n neljännen osuman myötä. Olli Kokkonen väänsi erinomaisesti keskialueella kotijoukkueen pelaajan kanssa voittaen kaksinkamppailun ja antoi syötön oikealle sivustalle Joona Pasille. Pasi nosti hyökkäystä kuljettamalla ja löysi kuudentoista alueen rajan tuntumasta lopulta syötöllään Nico Pietiläisen, jonka tarkka laukaus boxin rajan tuntumasta painui oikeaan alakulmaan.

Neljän maalin johtoasemassa ottelun voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä ja ottelun loppua kohden KoPa sai myös jonkin verran luotua tilanteita HaPK:n maalille. 71. minuutilla kavennusosuma oli lähellä, kun KoPa:n kulmapotku tuli vaarallisesti taka-alueelle, mutta jo maassa ollut HaPK-veskari Sampo Mykkänen onnistui vielä istuenkin torjumaan kotijoukkueen pelaajan puskun maaliviivan tuntumasta. Kavennusmaali nähtiin lopulta 75. minuutilla rangaistuspotkusta, jonka laukoi verkon perukoille Jalmari Jantunen. Vielä minuutti ennen ottelun loppua KoPa oli lähellä toista osumaa, mutta viimeistely-yritys hyvästä paikasta suuntautui kuitenkin ohi maalin. HaPK otti näin jo yhdeksännen peräkkäisen voittonsa ja kaatoi ensimmäistä kertaa KoPa:n vieraskentällä numeroin 4-1.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen oli tyytyväinen joukkueen esitykseen:

”Se oli jämäkkä ja tyylikäs esitys meiltä. KoPa aloitti hyvin ja meillä kesti hetki löytää oikea tapa pelata todella pienellä kentällä. Kun se löytyi, joukkueiden tasoero tuli selvästi esille. Ottelun lopussa neljän maalin johtoasemassa meidänkin otteemme herpaantui ja KoPa sai siinä vähän otetta ja sen rankkarimaalin tehtyä. Nollaputkemme katkesi, mutta voittoputki jatkuu ja se on tietysti kaikkein tärkein asia”, Halonen sanoi.

Kissojen Miska Suikki piti joukkueensa esitystä kypsänä:

”Hyvä kypsä esitys joukkueelta. Peli meni niin kuin odotimmekin ja kärsivällisesti pallonhallinnan kautta saimme vastustajan linjat murrettua. Tärkeät kolme pistettä kotiin ja meripäivien viettoon”, Suikki totesi.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Sampo Mykkänen (mv), Ville Piispa, Joosua Erjanko, Tino Kasurinen, Miika Kolsi, Joonatan Lassila, Miska Suikki, Olli Kokkonen, Jimi Lassila, Joona Pasi, Nico Pietiläinen

Vaihdot:

36. minuutilla Julius Anttila (Lassila Ji pois), 72. minuutilla Aapeli Saarelainen (Kokkonen pois), 84. minuutilla Ilmari Kontunen (Suikki pois), Jonne Hannula (Pietiläinen pois)

Penkillä:

Aatu Heiskanen, Riku Päivähonka

HaPK:n seuraava ottelu pelataan tiistaina 6.8.2024 Haminan urheilukentällä Inkeroisten Purhaa vastaan.