LähiTapiola otteluraportti: Sarjapeli HaPK Edustus - FC LaPa (5-0)

30.6.2024

HaPK:n edustusjoukkue pelasi eilen lauantaina 29.6.2024 kevätkierroksen viimeisen ottelunsa Haminan urheilukentällä. Vieraana oli FC LaPa Lappeenrannasta.

HaPK:n avauskokoonpano koki jonkin verran muutoksia useiden poissaolojen takia. Kokoonpanossa oli mukana myös kakkosjoukkueesta edustusjoukkuetta auttamaan tullut Kissalegenda Mamet Mula, joka lopetti uransa Kolmosessa kauden 2022 päätteeksi.

Ottelun ensimmäinen maalintekopaikka nähtiin viidennellä minuutilla. Riku Koivikko kiskaisi pitkän sivurajaheiton oikealta puolelta boxiin, jossa pallo tuli Kimi Kolsin ulottuville. Kolsin laukauksen tiellä oli tällä kertaa kuitenkin LaPa-maalin tolppa, joten lappeenrantalaisvieraat säästyivät vielä takaiskuosumalta. Vartin kohdalla Tino Kasurinen toimitti matalan keskityksen maalille, johon Riku Koivikko pääsi ensimmäisenä. Koivikon ohjaus meni kuitenkin hiuksen hienosti ohi maalin.

Vierasjoukkue hätyytteli 18. minuutilla HaPK:n maalia vaarallisella vastahyökkäyksellä. Pallonriiston jälkeen nopeasti pystyyn pelattu pallo tavoitti LaPa-hyökkääjä Elias Hämäläisen, joka pääsi nokikkain Kissojen maalilla pelanneen Tomi Kopran kanssa. Kopra kuitenkin torjui Hämäläisen viimeistely-yrityksen ja kakkospallon siivosi pois Joosua Erjanko.

Ottelun avausmaali nähtiin 21. minuutilla. LaPa:n pelaaja joutui rikkomaan kuudentoista alueen kaaren tuntumassa Riku Koivikkoa ja HaPK sai vapaapotkun erinomaisesta paikasta. Pallon taakse asteli Kimi Kolsi, joka laukoi vaparinsa tarkasti alakulmaan ohi LaPa:n maalia vartioineen Akseli Kosusen.

Toinen maali näki päivänvalon 29. minuutilla. Riku Koivikko heitti jälleen pitkän sivurajan boxiin, jossa Joosua Erjanko jatkoi pallon päällään maalin edustalle Joona Pasille. Pasi laukoi pelivälineen suoraan ilmasta LaPa:n verkkoon ja Kissat siirtyi näin 2-0 johtoon.

Hetki edellisen maalin jälkeen kolmas osuma oli jo lähellä. HaPK:n hyvän prässin ja pallonriiston jälkeen Riku Koivikko pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta pallo nousi puolisen metriä yli lappeenrantalaisten maalin. LaPa:n Alex Odeh puolestaan pääsi 34. minuutilla kokeilemaan vapaapotkusta, mutta tämäkin laukaus nousi hieman yli maalin.

Viitisen minuuttia ennen taukovihellystä HaPK teki avausjaksolle vielä kolmannen osuman. Kimi Kolsi nosti kotijoukkueen hyökkäystä vasemmalta ja antoi maalin edustalle erinomaisen matalan keskityksen, jonka Joona Pasi juoksi sisään ohjaten pallon LaPa-maaliin ja tämän maalin turvin HaPK pääsi tauolle turvallisen tuntuisessa 3-0 johdossa.

Toisen jakson alkupuolella LaPa sai vapaapotkun vasemmalta sivustalta, jonka jälkitilanteesta LaPa-pelaaja pääsi laukomaan kuudentoista alueen sisäpuolelta. Laukaus jäi kuitenkin melko löysäksi eikä Tomi Kopralla ollut vaikeuksia torjunnassa. Muutama minuutti myöhemmin nähtiin HaPK:n paikka toisessa päässä kenttää. Kimi Kolsi kuljetti pallonriiston jälkeen aina boxiin asti ja tulinen laukaus painui tällä kertaa sivuverkon puolelle.

63. minuutilla nähtiin viimeistään ottelun lopullinen ratkaisu, kun HaPK siirtyi 4-0 johtoon. Avauskokoonpanoon noussut vasta 17-vuotias Julius Anttila teki esityön antamalla LaPa:n puolustuslinjan selustaan vapauttavan syötön Kimi Kolsille. Kolsi karkasi läpiajoon eikä erehtynyt, vaan tsippasi pallon yli LaPa-veskari Akseli Kosusen ja viimeisteli näin ottelun toisen osumansa.

Muutama minuutti myöhemmin Kolsi oli lähellä viimeistellä hattutempun, kun 25. metristä lähtenyt vasemman jalan kierteinen laukaus näytti jo painuvan aivan yläkulmaan, mutta tolppa pelasti vierasjoukkueen. 75. minuutilla ei auttanut enää kuitenkaan edes tolppa, kun pallo kaivettiin viidennen kerran LaPa:n maalista. Julius Anttila antoi kulmapotkun vasemmalta ja pallo painui suoraan sisään LaPa:n maalivahti Kosusen käsien kautta. Maalia ei kuitenkaan merkitty tilastokirjoihin Anttilan nimiin, vaan omaksi maaliksi.

Ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella LaPa sai vielä jonkin verran luotua painetta ja toimitettua palloja HaPK:n boxiin, mutta mitään kovin vaarallista näistä ei kuitenkaan syntynyt. LaPa:n kaikki kaikessa oli ympäri kenttää häärännyt Alex Odeh, jonka kautta käytännössä jokainen hyökkäys rakentui. Muutamia puolittaisia paikkoja nähtiin vielä myös toisessa päässä kenttää ja mm. Mamet Mulalla oli parikin hyvää laukaisupaikkaa kuudentoista alueen rajan tuntumasta. Enempää osumia ottelussa ei kuitenkaan nähty ja näin HaPK päätti kevätkierroksen komeaan 5-0 kotivoittoon.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen oli pääosin tyytyväinen joukkueen tekemiseen:

”Meiltä kaikilta osin paljon parempi esitys kuin tiistaina Kouvolassa. Pallollinen pelimme oli myös parempaa, toki ottelun alkupuolella teimme vielä jonkin verran huonoja valintoja pallon kanssa. Tämäkin kuitenkin parani ottelun edetessä. Seitsemäs voitto putkeen ja kolmas nollapeli peräkkäin, tästä on hyvä siirtyä nyt pienelle breikille ja hieman huilata ennen pelien jatkumista”, Halonen sanoi.

Hienon ottelun pelannut Julius Anttila kehui myös joukkueen vahvaa virettä:

”Jälleen vahva suoritus koko joukkueelta. Pallo oli hallussamme melkein koko ottelun ajan. Omalta osalta oli mukava päästä pelaamaan ensimmäinen 90-minuuttinen ja mahtavaa saada muutama maalisyöttö ja onnistumisia”, Anttila kertoi.

Hesburger Hamina palkitsi jälleen kummastakin joukkueesta nälkäisimmät pelaajat. HaPK:lta palkittiin Kimi Kolsi ja LaPalta Edvin Tenovaara.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Tomi Kopra (mv), Ville Piispa, Joosua Erjanko, Miska Suikki, Tino Kasurinen, Joonatan Lassila, Olli Kokkonen, Kimi Kolsi, Joona Pasi, Riku Koivikko, Julius Anttila

Vaihdot:

62. minuutilla Aatu Heiskanen (Lassila pois), 73. minuutilla Ilmari Kontunen (Suikki pois), Jonne Hannula (Koivikko pois), 77. minuutilla Mamet Mula (Kolsi pois), Riku Päivähonka (Pasi pois)

Penkillä:

Miska Dufva (mv)

Kolmosessa on nyt sarjatauon vuoro ja HaPK:n seuraava ottelu pelataan kolmen viikon päästä lauantaina 20.7.2024 kotikentällä KJP:a vastaan.