Kaksi nuorta pelaajaa kiinnitetty, Julius Anttila ja Ilari Laakso uusimmat sopimuspelaajat

28.10.2023

HaPK:n edustusjoukkue on kiinnittänyt riveihinsä kaksi 16-vuotiasta nuorta pelaajaa, Julius Anttilan ja Ilari Laakson. Kumpikin pelaaja oli mukana jo kauden 2023 joukkueessa, mutta kummallakaan ei päättyneellä kaudella vielä ollut pelaajasopimusta. 

Anttila tuli Kissojen harjoitusvahvuuteen mukaan viime keväänä ja sopeutui nopeasti aikuisjoukkueen vaatimustasoon. Ensimmäiset miesten ottelut Anttila pelasi HaPK:n kakkosjoukkueen riveissä Kutosessa, mutta loppukaudesta peliaikaa tuli myös kahdeksassa Kolmosen ottelussa. Debyyttinsä Kolmosessa Anttila teki heinäkuun lopulla Mikkelissä MP/SavU:a vastaan. Anttila oli kertaalleen avauskokoonpanossa syyskuun puolivälin Jäntevä-ottelussa ja avasi myös maalihanansa Kolmosessa iskemällä maalit PeKa:n ja MiPK:n verkkoon loppukauden otteluissa. 

Laakso tuli edustusjoukkueen harjoitusryhmään mukaan kesän aikana ja harjoitteli joukkueen mukana loppukauden. Laakso pelasi pääasiassa kakkosjoukkueen pelejä, mutta oli kokoonpanossa myös muutamissa Kolmosen otteluissa ja pääsi tekemään Kolmosen debyyttinsä syyskuun alkupuolella pelatussa vierasottelussa FC LaPa:a vastaan. 

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen on tyytyväinen nuorten pelaajien sopimuksiin: 

"Nuoria eteenpäin pyrkiviä pelaajia on aina hieno saada joukkueeseen. Julius tuli ennakkoluulottomasti mukaan viime keväänä ja ansaitsi otteillaan peliaikaa jo päättyneellä kaudella. Kruununa kaksi hienoa maalia loppukaudesta PeKa:a ja MiPK:a vastaan. Julius voi pelata isossa roolissa Kolmosessa jo ensi kaudella, jos saa hyvän talviharjoituskauden alle. 
Ilari tuli meidän harjoitusrinkiin kesällä ja hänellä kesti ehkä hieman kauemmin päästä tempoon ja vauhtiin mukaan. Syksyä kohti otteet harjoituksissa paranivat kuitenkin koko ajan ja onnistunut syyskausi antaa varmasti hyvät lähtökohdat talven harjoituskauteen myös Ilarin kohdalla", Halonen kertoi. 

Julius Anttilan ja Ilari Laakson kommentit sopimuksista: 

"Mahtavat fiilikset tehdä sopimus HaPK:n kanssa ja jatkaa tulevallakin kaudella hyvässä jengissä. Odotan erittäin innolla tulevaa kautta ja toivon joukkueen pääsevän tavoitteisiin, jotka nyt päättyneellä kaudella jäivät saavuttamatta"; Anttila sanoi. 

"Mahtava fiilis tehdä sopimus oman kasvattajaseuran kanssa. Tämä on hyvä mahdollisuus päästä kehittymään pelaajana ja kokemaan miesten sarjojen vauhtia. Odotan koko joukkueen puolesta ensi kautta innolla", Laakso totesi. 

Anttilan ja Laakson sopimuksien myötä HaPK:lla on nyt kymmenen sopimuspelaajaa kaudelle 2024.