LähiTapiola otteluraportti: Sarjapeli MyPa - HaPK Edustus (2-3)

8.10.2023

HaPK:n edustusjoukkue kohtasi eilen lauantaina 7.10.2023 kauden viimeisessä vierasottelussa voitosta voittoon kotikentällään kulkeneen MyPa:n. Haminalaisvieraat eivät tätä tilastoa kumarrelleet, vaan kävivät hiljentämässä KSOY Stadionin kotiyleisön ryöstämällä täydet kolme pistettä MyPa:lta numeroin 3-2.

Todella hyisissä ja märissä olosuhteissa pelatun ottelun alku oli HaPK:lta hieman hapuileva. Ensimmäisten minuuttien aikana Kissoille tuli muutamia pallonmenetyksiä ja harhasyöttöjä vaarallisilla alueilla, joista MyPa pääsi kääntämään peliä nopeasti. Tällainen tilanne johti myös ottelun avausmaaliin seitsemännellä peliminuutilla. MyPa riisti pallon HaPK:n kenttäpuoliskolla ja Väino Hietala laukoi 25. metristä pallon ohi HaPK:n maalia vartioineen Tomi Kopran ja vei kotijoukkueen 1-0 johtoon.

MyPa:n maalin jälkeen HaPK sai koko ajan paremmin pallollista pelaamistaan käyntiin ja otti ottelun selvän hallinnan itselleen. HaPK pystyi ohittamaan kotijoukkueen prässin kontrolloidusti pelaamalla ja etenemään kymppialueelle, josta hyökkäykset jatkuivat monipuolisesti eteenpäin. Varsinkin laitakaistoille luodut ylivoimat aiheuttivat MyPa:lle päänvaivaa ja ehkäpä ne vierailijoiden vaarallisimmat hyökkäykset tulivatkin nimenomaan laitojen kautta.

HaPK:n ansaittu tasoitusosuma nähtiin 33. minuutilla. Jimi Lassila sai vasemmalla sivustalla pallon Nico Pietiläiseltä ja harhautti MyPa:n puolustajan ulos tilanteesta päästen etenemään kotijoukkueen boxiin. Lassila tarjoili takaviistoon kuudentoista alueen rajan tuntumaan Kimi Kolsille, jonka vasemman jalan laukaus painui verkkoon ohi kotijoukkueen maalia vartioineen Antti Kaikkosen. 40. minuutilla Lassilalle avautui oikealta tulleen keskityspallon jälkeen maalintekopaikka, mutta viimeistely-yritys painui MyPa-pelaajan kautta kulmapotkuksi.

Hetkeä myöhemmin juuri ennen taukoa 44. minuutilla Lassila osui kuitenkin maalipuiden väliin. Pallo toimitettiin MyPa:n boxiin jälleen oikealta laidalta ja MyPa-veskari Kaikkonen haroi tyhjää, eikä päässyt nyrkkeilemään keskityspalloa. Peliväline tuli taka-alueelle Lassilan jalkaan, josta ”Jimbo” toimitti sen varmasti sisään kotijoukkueen puolustajien estelyistä huolimatta. Näin HaPK siirtyi maukkaaseen paikkaan ennen taukoa 2-1 johtoon.

Toinen puoliaika jatkui siitä, mihin ensimmäinen jäi. HaPK pelasi erittäin hyvin ja hallitsi ottelutapahtumia selvästi. Jakson alkupuolella HaPK pystyi luomaan muutamia puolittaisia tilanteita, jotka eivät kuitenkaan lisämaaleja tuottaneet. 58. minuutilla verkko heilahti lopulta kolmannen kerran Antti Kaikkosen selän takana. HaPK sai vapaapotkun paristakymmenestä metristä, jonka laukoi Juho Raivela. Raivelan komea kierteinen laukaus painui aivan maalin vasempaan nurkkaan, eikä Kaikkosella ollut mitään mahdollisuuksia torjuntaan. Tällä maalilla HaPK siirtyi 3-1 johtoon.

Kahden maalin johtoasemassa taisi Kissojen paidan sisään hiipiä pieni hyvän olon tunne, sillä MyPa sai otteen pelistä itselleen. HaPK valui ajoittain hieman turhan alas ja lisäksi pallollisena tuli useampia huonoja valintoja ja ratkaisuja, joiden myötä MyPa sai pidettyä paineen Kissojen kenttäpuoliskolla. HaPK puolusti kuitenkin omaa boxiaan erinomaisesti, eikä MyPa hallinnastaan huolimatta saanut luotua juurikaan vaarallisia maalintekotilanteita. Kotijoukkue viljeli keskityksiä HaPK:n maalille joka paikasta, mutta vierailijat hoitivat nämä pallot erinomaisella prosentilla. Muutamia viimeistely-yrityksiä MyPakin sai keskityspallojen jälkeen aikaiseksi, mutta laukaukset jäivät joko HaPK:n pelaajiin tai viimeistään maalilla hyvän ottelun pelanneen Tomi Kopran näppeihin.

HaPK:lle avautui MyPa:n painostusjakson aikana myös muutamia vastahyökkäysmahdollisuuksia, joista olisi voinut viimeistään ottelun ratkaista. Kymmenisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Joakim Anttila pääsi oikealta laidalta etenemään MyPa:n boxiin saakka ja laukomaan pienehköstä kulmasta, mutta Kaikkonen MyPa:n maalilla venyi hyvään torjuntaan.

85. minuutilla kotijoukkueen painostus tuotti myös tulosta kavennusmaalin muodossa. Vasemmalta laidalta annettiin keskitys HaPK:n boxiin ja Väino Hietala sai boxin sisäpuolella sen verran kenkäänsä keskityksen väliin, että pallo muutti sopivasti suuntaa ja painui takakulmaan ohi HaPK-veskari Kopran. Näin Hietalalle ottelun toinen osuma ja tämä nostatti vielä toiveita MyPa-leirissä tasoihin nousemisesta.

Kavennusmaalin jälkeen MyPa sai vielä muutamia kulmapotkuja ja keskityspalloja toimitettua HaPK:n maalille, mutta Kissaryhmä puolusti boxiaan erittäin hyvin, eikä kotijoukkueelle avautunut kavennusosuman jälkeen enää kunnollista paikkaa tasoitusosuman tekemiseen. Lähempänä lisämaaleja oli HaPK, kun juuri ennen varsinaisen peliajan täyttymistä vastahyökkäyksen jälkeen Juho Raivela laukoi pallon MyPa-maalin ylärimaan. Enempää osumia ei ottelussa nähty ja näin HaPK vei kärkiottelun nimiinsä maalein 3-2.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen oli erittäin tyytyväinen joukkueensa esitykseen:

”Erittäin hyvä peli meiltä, varsinkin ensimmäinen jakso oli ihan alkua lukuun ottamatta loistava. Samoin toinen jakso siihen meidän kolmanteen maaliimme asti. Sen jälkeen jouduimme puolustuskannalle, passivoiduimme vähän liikaa ja emme pystyneet enää pitämään huolta pallosta. Puolustuspelaamisemme oli kuitenkin myös laadukasta, vaikka MyPa sen kavennusmaalin onnistuikin tekemään. Peli-ilmeemme oli erinomainen ja olimme myös kaksinkamppailuissa vahvoja. Pakko mainita erikseen Lassilan Jontun ja Kolsin Kimin loistava esitys keskikentän pohjalla. Lukuisia tärkeitä katkoja ja riistoja ja mikä tärkeintä, lähes jokainen näistä puhtaasti. Hieno ja maistuva voitto, olemme olleet jo jonkin aikaa hyvässä vireessä ja ladataan vielä kerran joukkue hyvään iskuun kauden päätösotteluun”, Halonen totesi.

Täydet minuutit Kissojen alakerrassa jälleen luutinut Teemu Pätäri oli myös tyytyväinen joukkueen taisteluilmeeseen:

”Tasainen vääntö kaiken kaikkiaan. Kaveri aloitti terävämmin ja siirtyikin johtoon, ennen kuin saimme koneet käyntiin ja uskalsimme pelata enemmän maata pitkin. Se tuotti myös tulosta ja onnistuimme kampeamaan itsemme rinnalle ja ohi. Kaveri löysi ottelun lopulla vielä suuremman vaihteen ja kavensikin aika lopussa, mutta onnistuimme pitämään kiinni täydestä pistepotista. Loistava taistelu koko jengiltä! Peli oli fyysinen, keli kylmä, varpaat oli jäässä, mutta onnistunut ryöstöretki vastustajan kotipyhätöstä lämmittää”, Pätäri summasi.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Tomi Kopra (mv), Ville Piispa, Juuso Anttila, Miika Kolsi, Teemu Pätäri, Kimi Kolsi, Joonatan Lassila, Juho Raivela, Nico Pietiläinen, Jimi Lassila, Joakim Anttila

Vaihdot:

Joona Pasi (Lassila Ji pois), Janne Hannula (Pietiläinen pois), Riku Päivähonka (Anttila Jo pois)

Penkillä:

Miska Dufva (mv), Julius Anttila, Jonne Hannula

Kauden viimeinen ottelu pelataan ensi viikon lauantaina 14.10.2023 Haminan urheilukentällä Mikkelin Pallo-Kissoja vastaan. Ottelu alkaa klo 14.00.