LähiTapiola otteluraportti: HaPK Edustus - Jäntevä (5-0)

17.9.2023

HaPK:n edustusjoukkue kohtasi perjantaina 15.9.2023 paikalliskamppailussa Haminan urheilukentällä Kotkan Jäntevän. Ottelusta muodostui erittäin yksipuolinen näytös, jossa tehokkaammalla viimeistelyllä numerot olisivat voineet olla todella rumat.

Avausmaali nähtiin jo puolentoista minuutin pelaamisen jälkeen. Tino Kasurinen pääsi oikealta laidalta etenemään ja tarjoili matalan keskityksen etualueelle, josta Nico Pietiläinen ohjasi pallon takakulmaan ohi Jäntevän maalilla huhkineen Sampo Mykkäsen. Näin HaPK siirtyi nopeasti 1-0 johtoon. Toinenkaan osuma ei kauaa antanut odottaa itseään, kun 11. minuutilla Mykkänen joutui kaivamaan pallon jo toistamiseen selkänsä takaa. Lähes identtinen osuma ensimmäisen kanssa sillä erotuksella, että maalintekijä vaihtui. Kasurinen antoi oikealta laidalta jälleen nappikeskityksen vitosen viivan tuntumaan, josta Jimi Lassila ohjasi pelivälineen sisään. Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen HaPK johti siis jo 2-0.

Vartin kohdalla HaPK sai hyvästä paikasta vapaapotkun, mutta Juho Raivelan laukaus päätyi kuitenkin Sampo Mykkäsen näppeihin. Reilun puolen tunnin pelin jälkeen Joonatan Lassila pääsi puskemaan Kimi Kolsin antamasta kulmapotkusta, mutta tämänkin pallon Mykkänen selvitti. Vielä avausjakson lopulla kotijoukkue rakensi hyvän hyökkäyksen, jonka päätteeksi Julius Anttila antoi keskityksen vasemmalta boxiin Tino Kasuriselle, jonka pusku suuntautui kuitenkin ohi Jäntevän maalin. Tauolle mentiin kotijoukkueen 2-0 johdossa.

Toisen jakson alussa ottelu viimeistään ratkesi, kun HaPK siirtyi 48. minuutilla 3-0 johtoon. Miika Kolsi antoi erinomaisen pystysyötön, joka tavoitti Nico Pietiläisen. Pietiläinen sai pallon haltuunsa, hassutti vielä yhden kotkalaispelaajan ulos tilanteesta ja laukoi lopulta vasurillaan pallon ohi Sampo Mykkäsen.

Toisen puolikkaan puolivälistä alkaen Kissoilla oli useita erinomaisia maalintekopaikkoja, mutta viimeistely takkusi. 73. minuutilla Janne Hannula vapautti erinomaisella syötöllä Joona Pasin läpiajoon, mutta Pasin viimeistely-yritys kilpistyi suoraan päin Jäntevä-veskari Mykkästä. Hetkeä myöhemmin Hannula itse sai erinomaisen paikan maalin edustalla Riku Päivähongan matalan keskityksen jälkeen, mutta muutamasta metristä tullut ohjaus suuntautui sekin Mykkäsen syliin. Ja vain minuutti tästä oli Joakim Anttilan vuoro kokeilla hyvästä paikasta boxin sisäpuolelta, mutta Mykkänen venyi myös Anttilan kovan laukauksen tielle. Vielä 87. minuutilla Anttila teki vasemmalla laidalla esityön ja syötti tämän jälkeen takaviistoon Joona Pasille, joka laukoi noin kahdeksasta metristä suoraan syötöstä, mutta tämäkin laukaus suuntautui liiaksi keskelle ja Mykkänen onnistui vesittämään Pasin maalintekoaikeet tälläkin kertaa.

Usean huippupaikan tuhlaamisen jälkeen HaPK kuitenkin osui vielä kahdesti ottelun viimeisillä minuuteilla. 88. minuutilla Kimi Kolsi antoi oikealta kulmapotkun taka-alueelle ja Ville Piispa heittäytyi komeaan syöksypuskuun, joka painui etukulmasta sisään ohi maalivahti Mykkäsen. 89. minuutilla Riku Päivähonka antoi laidalta syötön boxin sisäpuolelle takaviistoon Riku Koivikolle, joka laukoi vasurillaan komeasti suoraan syötöstä pallon yläkulmaan. Näillä kahdella loppuhetkien maaleilla HaPK sai kaunisteltua loppunumeroita ja täydet pisteet jäivät Haminaan lopulta siis numeroin 5-0.

HaPK:n maalilla pelasi Jäntevä-ottelussa vasta 15-vuotias Miska Dufva, joka teki debyyttinsä edustusjoukkueen riveissä ja pelasi heti nollapelin. Paljoa Dufvan ei pelin kulkuun tarvinnut puuttua, sillä Jäntevä sai koko ottelussa vain yhden laukauksen aikaiseksi kohti Kissojen maalia. Sen Dufva otti debyytissään kuitenkin varmasti.

Ottelussa nähtiin myös toinen debytointi avauskokoonpanossa, kun 16-vuotias Julius Anttila aloitti vasemman wingbackin paikalla. Anttila on jo aikaisemmin pelannut muutamissa otteluissa pieniä minuutteja lopusta, mutta paikka avauskokoonpanossa oli nyt ensimmäinen. Myös Anttila esiintyi ottelussa pirteästi ja tarjosi muutaman maukkaan keskityksen vasemmalta laidalta, joista ei kuitenkaan maalia lopulta syntynyt.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen piti joukkueensa suoritusta hyvänä perussuorituksena:

”Peli oli juuri sellainen, kuin sen odotimme olevan. Hallitsimme mielin määrin ja Jäntevä yritti muutaman kerran vastahyökkäyksillä meitä haavoittaa. Yhden laukauksen Miska joutui koko ottelussa torjumaan, joten kovin suurta vaaraa vastustaja ei pystynyt aiheuttamaan. Kahden nopean maalin jälkeen peli meinasi välillä mennä meiltäkin vähän löysäilyksi, mutta toisella jaksolla teimme vaihtoja jo hyvissä ajoin ja sitä kautta saatiin taas uutta virtaa ja nälkää kentälle. Toisella puoliskolla meillä olikin iso kasa huippupaikkoja, joista vähän huonolla prosentilla teimme maaleja. Onneksi Vikke ja Riku sinne loppuun vielä kuitenkin tekivät hienot maalit. Hyvä perussuoritus meiltä ja tietysti hieno juttu, että Miska sai debyytissään tilille heti nollapelin”, Halonen totesi.

Debyytin edustusjoukkueessa tehnyt ja nollat pitänyt Miska Dufva antoi myös kommentit pelin jälkeen:

”Peli oli meidän hallussa koko ajan ja olimme selvästi parempi joukkue. Oli hienoa tehdä debyytti ja se oli todella kiva kokemus, vaikka tekemistä ei juuri ollutkaan”, Dufva kertoi.

Hesburger Hamina palkitsi jälleen kummastakin joukkueesta nälkäisimmät pelaajat. Vierasjoukkueelta palkittiin Miska Suikki ja Kissojen palkinto meni tällä kertaa Kimi Kolsille.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Miska Dufva (mv), Ville Piispa, Miika Kolsi, Teemu Pätäri, Joonatan Lassila, Kimi Kolsi, Juho Raivela, Nico Pietiläinen, Jimi Lassila, Tino Kasurinen, Julius Anttila

Vaihdot:

Janne Hannula (Pietiläinen pois), Joona Pasi (Lassila Ji pois), Riku Koivikko (Kolsi M pois), Joakim Anttila (Anttila Jul pois), Joona Sorva (Raivela pois), Riku Päivähonka (Kasurinen pois)

Penkillä:

Ville Särkkä (mv)

HaPK:n seuraava ottelu pelataan lauantaina 30.9.2023 Kotkassa Arto Tolsa Areenalla. Tuolloin vastustajana on PeKa.