LähiTapiola otteluraportti: Sarjapeli HaPK Edustus - Kultsu FC (5-1)

3.9.2023

HaPK:n edustusjoukkue kohtasi eilen lauantaina 2.9.2023 Haminan urheilukentällä Kultsu FC:n. Kissat oli tyly isäntä joutsenolaisille lähettämällä vierailijat kotimatkalle 5-1 tappio niskassaan.

HaPK aloitti ottelun pirteästi ja jo neljännellä minuutilla pallo oli ensimmäistä kertaa Kultsun maalissa Jimi Lassilan toimesta. Tämän osuman avustava erotuomari Hiwa Haghi liputti kuitenkin paitsioksi. Kymmenen minuutin kohdalla Joonatan Lassila pääsi puskemaan Kimi Kolsin antamasta kulmasta, mutta pusku painui metrin verran ohi takakulmasta.

Avausmaali nähtiin 14. minuutilla ja se oli todella komeaa katseltavaa. Ville Piispa antoi hyvän syötön Kultsun puolustuslinjan eteen Jimi Lassilalle, joka pääsi linjan edessä kääntymään ja tykitti noin kolmestakymmenestä metristä pallon vasurillaan aivan yläkulmaan ohi Kultsun maalia vartioineen Jani Loijaksen. 17. minuutilla Juho Raivelan antaman kulmapotkun jälkitilanteesta Nico Pietiläinen pääsi laukomaan vasurillaan lähietäisyydeltä, mutta tämä laukaus suuntautui Loijaksen syliin.

Puolen tunnin pelin jälkeen Kultsu tasoitti ottelun ja jos joskus, niin varsinkin tällä kertaa maali syntyi kuin varkain. HaPK:n oman kulmapotkun jälkeen Kultsu pääsi vastahyökkäykseen, jonka aikana nähtiin kaikki mahdolliset kaatuilut ja muut epäonnekkaat sattumukset kotijoukkueen toimesta ja lopulta vierasjoukkueen Tuomas Värtö sai siirtää pallon tyhjään maaliin. Täysin puskista tullut tasoitusosuma sekoitti hetkellisesti Kissojen pelaamista ja Kultsu oli 33. minuutilla lähellä toista osumaa. Oikealta tulleen hyökkäyksen päätteeksi takaviistoon annettu syöttö tavoitti joutsenolaishyökkääjän, jonka laukaus kuitenkin epäonnistui ja näin hyvä paikka jäi vierasjoukkueelta hyödyntämättä. Vielä pari minuuttia myöhemmin pitkän sivurajaheiton jälkeen Kultsu-pelaaja pääsi lähietäisyydeltä puskemaan, mutta HaPK:n maalia vartioinut Tomi Kopra nappasi puskun varmasti näppeihinsä.

Avausjakson loppua kohden HaPK sai taas juonesta kiinni ja rakensi vielä parikin hyvää tilannetta Kultsun maalille. 37. minuutilla pitkästä aikaa Kissojen paidassa esiintynyt Topi Pohjankoski antoi vasemmalta hyvän keskityksen boxiin Nico Pietiläiselle, jonka vitosen viivan tuntumasta tullut pusku suuntautui kuitenkin suoraan Jani Loijaksen syliin. Hetkeä myöhemmin Pietiläinen pääsi uudelleen puskemaan hyvästä paikasta, tällä kertaa Jimi Lassilan ja Joona Pasin esityöstä, mutta taka-alueelta tullut pusku suuntautui sivuverkon puolelle. Vielä lisäajalla Pohjankoski eteni vasenta laitaa aina boxin tuntumaan saakka ja toimitti matalan keskityksen maalille kohti Pietiläistä, mutta viime hetkellä Kultsu-toppari ehti tämän keskityksen väliin ja pelasti joukkueensa takaiskuosumalta. Näin tauolle mentiin 1-1 tasatilanteessa.

Toisen jakson alkuun Kultsu pääsi pariin otteeseen puolivaarallisiin vastahyökkäyksiin, mutta varsinaista maalintekopaikkaa näistä ei kuitenkaan syntynyt. Jonkinlainen käännekohta ottelulle nähtiin 57. minuutilla, kun Kultsun Leevi Kohonen veti törkeän viikatteen Miika Kolsin jaloille ja sai aiheellisesti toisen keltaisen korttinsa ja joutui näin jättämään kentän. Vain pari minuuttia tämän tilanteen jälkeen HaPK siirtyikin 2-1 johtoon. Pitkä painostusjakso Kultsun boxin tuntumassa päättyi Jimi Lassilan tuliseen vasemman jalan laukaukseen takayläkulmaan kuudentoista alueen rajan tuntumasta.

Reilun tunnin pelin jälkeen HaPK:n kolmas osuma oli lähellä, kun Kimi Kolsi tykitti hieman boxin ulkopuolelta pallon tolppaan. Kolsille avautui toinenkin hyvä paikka viitisen minuuttia myöhemmin Topi Pohjankosken syötöstä, mutta nosto yli vastaan tulleen Kultsu-veskari Loijaksen painui kuitenkin ohi maalin. 75. minuutilla tolppa pelasti jälleen Kultsun, tällä kertaa Juho Raivela ja Riku Koivikko pelasivat keskustassa hyvin yhteen, mutta Koivikon laukaus kilpistyi Kissojen epäonneksi tolppaan.

78. minuutilla ottelu viimeistään ratkesi, kun HaPK siirtyi 3-1 johtoon ja jälleen asialla oli Jimi Lassila, joka viimeisteli hattutemppunsa. Lassila sai avausmaalin tapaan hyvän syötön Kultsun puolustuslinjan eteen, kääntyi terävästi ja laukoi pallon tarkasti alakulmaan. Muutama minuutti myöhemmin Lassila täydensi iltapäiväpuhdettaan vielä neljännellä osumalla sijoittamalla pallon tarkasti alakulmaan Juho Raivelan erinomaisesta esityöstä.

HaPK ei kuitenkaan lopettanut maalitehtailuaan vielä tähän, vaan vielä 85. minuutilla nähtiin yksi osuma. Miika Kolsi antoi oikealta laidalta keskityksen boxiin ja juuri hetkeä aiemmin kentälle vaihdettu Jonne Hannula puski ensimmäisellä kosketuksellaan pallon Kultsun verkkoon. Näin HaPK palasi voittokantaan murskaamalla joutsenolaisvieraansa numeroin 5-1.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen oli pitkästä aikaa melko tyytyväinen näkemäänsä:

”Hyvä esitys meiltä, joskin pientä huolimattomuutta sinne mahtui sekaan, mutta kokonaisuutena ehdottomasti mallikas esitys. Nyt olimme hyvällä jalalla sekä ilmeellä liikkeellä ja veimme peliä pientä Kultsun tasoituksen jälkeistä hetkeä lukuunottamatta melko selvästi koko ajan. Ansaittu voitto kuitenkin meille ja siitä kiitos joukkueelle”, Halonen sanoi.

Kissojen paitaan pitkän tauon jälkeen palannut Topi Pohjankoski oli myös tyytyväinen voittoon:

”Vahva esitys meiltä etenkin tuloksellisesti ja hyvä tapa palata voittojen tielle. Vaikka paremmasta joukkueesta ei jäänyt epäselvyyttä, jäi meille edelleen myös parannettavaa seuraavaan peliin. Kesän jälkeen oli myös itselleni hienoa päästä takaisin pelaamaan joukkueen kanssa. Tästä on hyvä jatkaa ensi lauantaina”, Pohjankoski totesi.

Hesburger Hamina palkitsi kummastakin joukkueesta nälkäisimmän pelaajan. Kultsulta palkittiin Erkka Partanen ja HaPK:n palkinnon nappasi itseoikeutetusti neljä maalia paukuttanut Jimi Lassila.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Tomi Kopra (mv), Miika Kolsi, Ville Piispa, Teemu Pätäri, Joonatan Lassila, Kimi Kolsi, Nico Pietiläinen, Juho Raivela, Topi Pohjankoski, Jimi Lassila, Joona Pasi

Vaihdot:

Riku Koivikko (Pietiläinen pois), Olli Kokkonen (Pohjankoski pois), Janne Hannula (Pasi pois), Jonne Hannula (Lassila Ji pois), Julius Anttila (Raivela pois), Riku Päivähonka (Kolsi K pois)

Penkillä:

Miska Dufva (mv)

HaPK:n seuraava ottelu pelataan ensi lauantaina 9.9.2023 Lappeenrannassa FC LaPa:n vieraana.