LähiTapiola otteluraportti: Sarjapeli Kultsu FC - HaPK Edustus (1-5)

26.5.2023

HaPK:n edustusjoukkue pelasi eilen torstaina 25.5.2023 kauden kuudennen ottelunsa, kun bussin nokka suunnattiin kohti Joutsenoa. Raviradan tekonurmella pelatussa ottelussa Kissoja isännöi kauden vahvasti aloittanut Kultsu FC.

Kotijoukkue Kultsu tuli ensimmäisillä minuuteilla muutaman kerran vaarallisen oloisesti vierailijoiden kenttäpuoliskolle, mutta hyökkäykset eivät lopulta kuitenkaan johtaneet edes puolittaisiin tilanteisiin. Viiden minuutin kohdalla alkoikin sitten Kissojen show. Ensimmäinen tilanne tuli oikealta laidalta Tino Kasurisen keskitettyä pallon boxiin ja Joona Pasi pääsi hyvältä paikalta laukomaan suoraan ilmasta, mutta Joel Peltola Kultsun maalilla venyi hyvään torjuntaan. Juho Raivela antoi kulmapotkun oikealta ja jälleen Pasi oli pallossa ensimmäisenä, tällä kertaa pusku kohti yläkulmaa ja taas Peltola venytti itsensä viimeistely-yrityksen tielle. Toinen kulma peräkkäin tuotti lopulta myös avausmaalin, kun Raivelan tarjoilemasta loistavasta pallosta Pasi pääsi puskemaan pelivälineen etukulmasta sisään.

Viitisen minuuttia avausmaalin jälkeen HaPK-vyöry kohti Kultsun maalia tuotti jälleen kulmapotkun oikealta. Pallon taakse asettui tuttuun tapaan Raivela, jonka antamat pallot olivat jatkuvasti erinomaisia ja tällä kertaa tarjoilusta pääsi nauttimaan Miika Kolsi, joka laukoi maalin edustalle pyörimään jääneen kakkospallon sisään ohi Joel Peltolan. Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen HaPK johti siis jo 2-0.

Vierasjoukkueen pallollinen pelaaminen oli Kultsu-ottelussa hyvällä tekonurmialustalla huomattavasti parempaa, kuin edellisessä, hieman epätasaisella nurmella pelatussa KJP-ottelussa. HaPK tuli jatkuvasti pelaamalla kontrolloidusti ulos Kultsun prässin alta ja se näkyi heti myös hyökkäyskolmanneksen pelaamisessa. Kissaryhmä oli koko ajan vaarallinen, liikutti palloa monipuolisesti ja aiheutti kotijoukkueelle suuria vaikeuksia puolustustyöskentelyn osalta.

24. minuutilla erinomaisen hyökkäyksen päätteeksi Joakim Anttila leikkasi vasemmalta laidalta keskustaan hyvään laukaisusektoriin ja hieman boxin ulkopuolelta lähteneen laukauksen Kultsu-veskari Joel Peltola torjui pienen pomputtelun jälkeen. Heti perään nähtiin toisessa päädyssä oikeastaan ensimmäinen kotijoukkueen hyökkäys, joka päättyi maalintekoyritykseen. Kareem Abubakar pääsi vasemmalta sivustalta kuljettamaan boxiin ja laukomaan hyvästä paikasta, mutta Kissojen maalilla pelannut Tomi Kopra nappasi Abubakarin laukauksen syliinsä. Jokunen minuutti myöhemmin Kultsu hyökkäsi oikealta, mutta pienehköstä kulmasta tulleen laukauksen Kopra torjui helpohkosti.

Reilun puolen tunnin pelin jälkeen HaPK karkasi jo kolmen maalin johtoon upealla osumalla. Hieno pelinavaaminen Kultsun prässin alta, jonka jälkeen Juho Raivela sai keskialueella tilaa kääntää pelin painopisteen vasemmalla kaistalle. Joakim Anttila pääsi tempokuljetuksella leikkaamaan hieman sisään ja laukoi kuljetuksensa päätteeksi noin 18. metristä pallon tolpan kautta takakulmaan vieden Kissat jo 3-0 johtoon. Ja vain muutama minuutti myöhemmin Joona Pasi puski taka-alueelta vierailijat jo 4-0 johtoon Juho Raivelan antamasta vapaapotkusta.

Avausjakson lopulla 44. minuutilla HaPK oli siirtyä jo viiden maalin johtoon Miika Kolsin pitkän sivurajaheiton jälkeen. Joona Pasi pääsi puskemaan lähietäisyydeltä, mutta Joel Peltola venyi komeaan torjuntaan. Viides maali näki kuitenkin vielä päivänvalon ensimmäisen jakson lisäajalla. HaPK:n loistavan hyökkäyksen päätteeksi Joona Pasi pelattiin läpiajoon ja Kultsun topparille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kaataa Pasi sääntöjen vastaisesti boxin sisäpuolella. Erotuomari Topias Kylliäinen vei pallon oikeutetusti pilkulle, josta sen toimitti varmuudella sisään Nico Pietiläinen. Tauolle lähdettiin rankkariosuman jälkeen HaPK:n 5-0 johdossa.

Toinen jakso oli enemmän tai vähemmän voiton varmistelua viiden maalin johtoasemassa. Vaikka tauolla kuinka painotettiin sitä, että peliä ei ole vielä pelattu, näkyi reilu johtoasema väkisinkin Kissojen tekemisessä toisella jaksolla. Paras puristus oli poissa ja kaasujalkaa oli höllätty reilusti, mutta toinenkin jakso oli kuitenkin koko ajan vierasjoukkueen kontrollissa. Kultsu tuli tauolta toiselle jaksolle pirteästi ja yritti saada kavennusosuman heti jakson alkuun siinä kuitenkaan onnistumatta. 53. minuutilla Kultsu pelasi hyvän hyökkäyksen vasemmalta, mutta boxin sisäpuolelta lähtenyt laukaus nousi metritolkulla yli HaPK:n maalin.

Tunnin kohdalla Kissoilla oli loistava paikka tehdä kuudes osuma. Juho Raivela ja Nico Pietiläinen järjestelivät Joona Pasin nokikkain Kultsu-veskari Peltolan kanssa, mutta Pasin viimeistely-yritys kolahti tolppaan. Heti perään HaPK sai ottelun kahdeksannen kulmapotkunsa, mutta tällä kertaa Raivelan antamaan palloon ei löytynyt viimeistelijää. Vierasjoukkue oli kuitenkin tässä ottelussa erikoistilanteissa erittäin tehokas tehden peräti neljä erikoistilannemaalia.

Kotijoukkue Kultsun lohdutusmaali nähtiin 69. minuutilla. Hyökkäys vasemmalta laidalta päättyi pienestä kulmasta tulleeseen laukaukseen, jonka Tomi Kopra torjui eteensä. Kakkospallo tuli kuitenkin maalin edustalla suoraan Kareem Abubakarin ulottuville, joka laukoi pelivälineen maalintekijän elkein verkkoon yläriman alle. Kultsu sai kavennusmaalista vielä lisää virtaa ja loi ottelun loppupuolella muutamia tilanteita, jotka eivät kuitenkaan lisämaaleihin johtaneet. Kertaalleen Kopra joutui venymään hyvään torjuntaan, mutta muuten HaPK hoiteli tilanteet siten, ettei maalivahdin tarvinnut peliin puuttua. Kissojen ottelun loppupuolen maalipaikka tuli hyvän hyökkäyksen päätteeksi Janne Hannulalle, joka pääsi laukomaan boxin sisäpuolelta Jonathan Kuvan keskityksen jälkeen. Hannulan laukaus suuntautui kuitenkin Joel Peltolan syliin. HaPK ei enää toisella jaksolla siis lisämaaleja tehnyt, joten täydet kolme pistettä lähtivät Haminaan 5-1 numeroin. Kultsu kärsi kauden avaustappionsa Kissojen käsittelyssä.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen oli tyytyväinen voiton lisäksi siihen, että peliesitys oli myös huomattavasti edellistä ottelua parempi:

”Erittäin hieno ensimmäinen jakso meiltä. Pelin teemana oli olla rohkeampi pelinavaamisessa ja päästä pelaamalla ulos vastustajan prässin alta. Onnistuimme siinä todella hyvin ja se näkyi pelaamisessamme myös hyökkäyskolmanneksella. Hyvällä alustalla ei tarvinnut pelätä virhepomppuja kentästä, joten uskalsimme nyt pelata rohkeammin myös paineen alla. Pallo on vallan väline ja käytimme sitä erinomaisesti. Toinen jakso lässähti, vaikka kuinka puhuimme siitä, että peliä ei ole vielä pelattu. Viiden maalin johdossa paras puristus oli poissa, mutta mitään hätää ei ollut missään vaiheessa. Todella mallikas esitys, kiitos siitä joukkueelle”, Halonen totesi.

Erinomaisen ottelun pelannut Joakim Anttila kehui myös joukkueensa esitystä:

”Meidän pallollinen pelaaminen oli alusta alkaen erinomaista ja pääsimme hienosti rakentelemaan hyökkäyksiä. Ensimmäisellä jaksolla maalinteko oli kliinistä, eikä paikkoja juuri tuhlattu. Toisella jaksolla vastustajakin heräsi siihen, että kentällä oli peli menossa ja pääsikin hieman peliin mukaan. Kokonaisvaltaisesti meiltä kuitenkin todella hyvä peli, josta on hyvä jatkaa eteenpäin”, Anttila kertoi.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Tomi Kopra (mv), Ville Piispa, Juuso Anttila, Miika Kolsi, Kimi Kolsi, Joonatan Lassila, Juho Raivela, Tino Kasurinen, Joakim Anttila, Nico Pietiläinen, Joona Pasi

Vaihdot:

Joni Kopra (Kolsi K pois), Janne Hannula (Pietiläinen pois), Riku Päivähonka (Anttila Jo pois), Khalid Kaddouri (Kasurinen pois), Joona Sorva (Lassila pois), Jonathan Kuva (Pasi pois)

Penkillä:

Ville Särkkä (mv)

HaPK:n seuraava ottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona 31.5.2023, jolloin Haminan urheilukentällä vierailee FC LaPa.