LähiTapiola otteluraportti: Sarjapeli HaPK Edustus - Kultsu FC (4-1)

15.9.2022

HaPK:n edustusjoukkue oli jälleen tositoimissa eilen keskiviikkona 14.9.2022, kun ohjelmassa oli kotiottelu Kultsua vastaan. Ottelu pelattiin sateisissa ja sitä myötä myös aika hankalissa olosuhteissa Haminan urheilukentän hämärässä illassa.

HaPK oli lähellä siirtyä ottelussa johtoon jo heti ensimmäisestä hyökkäyksestään. 29-vuotissyntymäpäiviään viettänyt HaPK-kippari Nico Pietiläinen alusti maukkaan maalintekopaikan Lennart Voikarille, jonka viimeistely-yritys lähietäisyydeltä suuntautui kuitenkin Kultsun maalilla pelanneen Miko Sederholmin syliin. Muutama minuutti myöhemmin Voikar pääsi kokeilemaan laukaustaan reilusta paristakymmenestä metristä, mutta laukaus nousi reilusti vierasjoukkueen maalin yli.

Kotijoukkue otti pelin hallinnan itselleen alusta alkaen. Kultsun melko passiivinen lähestymistapa yllätti ja HaPK sai rauhassa pitää palloa ja rakennella hyökkäyksiä. Vierailijat pyrkivät puolustamaan keskustaa tiiviisti ja iskemään riistojen jälkeen nopeasti lähinnä Kareem Abubakarin ja Miko Lötjösen voimin. Muutamia kertoja Kultsu pääsikin Kissojen pallonmenetysten jälkeen nopeisiin vastahyökkäyksiin ja yksi näistä nähtiin 19. minuutilla. Nopea hyökkäys pelattiin oikean laidan kautta, josta matala keskitys taka-alueelle tavoitti Abubakarin, jonka viimeistely oli kuitenkin heikko ja ohjaus suuntautui metritolkulla ohi HaPK-maalin.

25. minuutilla Nico Pietiläinen vapautti kärkiparinsa Joona Pasin läpiajoon. Pasin nosto yli Kultsu-veskari Sederholmin painui kuitenkin kotijoukkueen epäonneksi niukasti ohi joutsenolaisten maalin. Viitisen minuuttia myöhemmin ansaittu avausmaali lopulta nähtiin. Pietiläinen sai irtopallon itselleen hieman sekavan tilanteen jälkeen, kun vierailijoiden maalivahti Sederholmin avaus epäonnistui ja jäi matalaksi. Pietiläinen näki Sederholmin olevan vielä kaukana maaliltaan ja täräytti noin kolmestakymmenestä metristä pelivälineen verkon perukoille vieden HaPK:n 1-0 johtoon. Neljä minuuttia Kissojen johtomaalin jälkeen Kultsu pääsi kääntämään keskialueen pallonriiston jälkeen nopeaan hyökkäykseen ja jälleen maalipaikka avautui Abubakarille. HaPK:n maalilla pelannut Tomi Kopra torjui kuitenkin Abubakarin laukauksen varmasti.

HaPK löi niin sanotusti lisää löylyä 38. minuutilla, vain noin seitsemän minuuttia avausosuman jälkeen. Kimi Kolsi tarjoili erinomaisen murtavan syötön Kultsun topparin ja laitapakin välistä Nico Pietiläiselle. Pietiläinen karkasi nokikkain Kultsu-veskari Sederholmin kanssa eikä erehtynyt, vaan toimitti pallon varmasti maaliin ja näin kotijoukkue siirtyi 2-0 johtoon. Jälleen lähes heti Kissojen maalin jälkeen Kultsu sai oman mahdollisuutensa kavennukseen. Taas nopea hyökkäys keskialueen riiston jälkeen ja tällä kertaa oli Miko Lötjösen vuoro yrittää viimeistelyä, mutta pusku vitosen viivan tuntumasta painui lopulta reilusti ohi.

Juuri ennen taukoa HaPK iski vielä kerran. Kimi Kolsi antoi vasemmalta erinomaisen kulmapotkun ja Ville Piispa nousi korkeimmalle maalin edustalla nikaten pallon päällään sisään. Kolmas maali syntyi erittäin maukkaaseen paikkaan juuri ennen taukoa ja näin kotijoukkue pääsi tauolle 3-0 johdossa.

Ottelun käytännössä ratkaissut HaPK:n neljäs osuma nähtiin toisen jakson alkupuolella. 55. minuutilla HaPK sai vasemmalta puolelta kulmapotkun, jonka antoi Kimi Kolsi. Kultsu onnistui purkamaan etualueelta hieman matalaksi jääneen kulman, mutta pallo tuli uudestaan Kolsille. Kolsin keskitys taka-alueelle tavoitti Joonatan Lassilan, joka jatkoi päällään pallon maalin eteen. Ville Piispa pääsi irtopalloon ensimmäisenä ja tiputti pelivälineen takaviistoon Riku Päivähongalle, joka laukoi suoraan Piispan tarjoilusta pallon ohi Miko Sederholmin ja kotijoukkue karkasi jo neljän maalin johtoon.

Neljän maalin johdossa Kissojen ote pelistä hieman herpaantui ja Kultsu sai ajoittain pientä painetta kotijoukkueen kenttäpäätyyn. Vierailijat onnistuivat tekemään myös kavennusosuman 67. minuutilla. Kulmapotkun jälkitilanteesta annettu keskitys boxiin tavoitti Marcelo Adrian Silva Salinasin, joka pääsi läheltä laukomaan pallon ohi Tomi Kopran. Tilanne haiskahti tosin metritolkulla paitsiolta, mutta tätä ei koskaan liputettu ja näin maali jäi aikakirjoihin.

Kultsun kavennusmaali antoi taas pienen muistutuksen siitä, että ottelut on pelattava loppuun asti, vaikka johto olikin turvallinen. HaPK saikin takaiskumaalin jälkeen pelin taas kontrolliinsa ja ottelun loppupuolen vaarallisimmat paikat nähtiin Kultsun maalilla. 73. minuutilla HaPK sai vapaapotkun 17. metristä. Kimi Kolsin laukauksen Miko Sederholm torjui ja Nico Pietiläisen pusku kakkospalloon suuntautui ohi vierasjoukkueen maalin. Muutama minuutti myöhemmin Tino Kasurinen ja Lennart Voikar petasivat hyvän paikan Joona Pasille, jonka laukaus jäi kuitenkin löysäksi eikä aiheuttanut vaikeuksia Kultsu-veskari Sederholmille. Vielä 80. minuutilla Pasi pääsi kokeilemaan päällään loistavasta paikasta, kun Kolsi tarjoili vasemmalta nappikeskityksen maalin edustalle. Tälläkin kertaa Sederholm veti kuitenkin pidemmän korren venyttäen itsensä komeaan torjuntaan.

Ottelun viimeinen kymppi pelailtiin jo aika hämärässä syysillassa pois kellosta ilman sen kummempia tapahtumia. Näin HaPK kaatoi sarjassa kolmantena majailevan Kultsun samoin 4-1 numeroin, kuin reilu kuukausi aiemmin Joutsenossa.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen kiitteli joukkuettaan hienosta voitosta:

”Melko ehjä esitys, joskin neljännen maalimme jälkeen vähän turhan paljon nostimme jalkaa kaasulta. Hyvä ensimmäinen puoliaika ja varsinkin se viimeinen vartti, johon teimme kolme maalia. Kultsu oli muutamissa vastahyökkäyksissään vaarallinen, mutta emme niitä kovin montaa antaneet eikä heillä sellaisia ihan huippupaikkoja kovin montaa ollut. Pitkästä aikaa oli vastassa joukkue ihan sarjan kärkipäästä ja näissä peleissä vaatimustaso on ollut kova, sitä se oli nytkin. Joukkue vastasi kuitenkin hienosti huutoon ja nosti tasoaan edellisistä otteluista selvästi. Kultsu kaksi kertaa nurin 4-1 numeroin ja kuusi pistettä, ilman muuta syytä olla tyytyväinen”, Halonen kertoi.

Voitto Kultsusta tietää sitä, että HaPK:lla on tulevana lauantaina 17.9.2022 mahdollisuus kotikentällään tehdä seurahistoriaa. Voitolla Kissaryhmä varmistaisi ensimmäisen Kolmosen mestaruutensa ja paikan Kakkosen nousukarsinnoissa. Vastustajana lauantaina on STPS Savonlinnasta:

”Onhan tämä hieno tilanne. Olemme pelanneet erinomaisen kauden, hävinneet vain kerran ja nyt on sarjan voitto katkolla jo tässä vaiheessa, vaikka meillä on vielä neljä peliä kaikkiaan jäljellä. Yhtään emme anna kuitenkaan jalkojen nousta kentän pinnasta, vaan jatkamme nöyrästi työntekoa niin kuin tähänkin asti. Mitään ei ole vielä voitettu, joten keskittyminen on nyt täysin lauantain STPS-ottelussa”, Halonen totesi.

HaPK:n vasempana wingbackina Kultsua vastaan aloittanut Riku Päivähonka oli myös tyytyväinen joukkueensa suoritukseen:

”Ennen peliä puhuttiin, että Kultsua vastaan pitää taas näyttää, mihin kentällä pystymme. Edelliset pelit eivät olleet meiltä pelillisesti parhaita ja teimme ajoittain niistä itsellemme vähän turhan vaikeita, mutta Kultsua vastaan tätä ei näkynyt. Vaikka sade ja tuuli peliä häiritsivätkin, oli peli koko ajan hallinnassamme. Kolme maalia ensimmäisen puoliajan viimeiseen viiteentoista minuuttiin takasivat meille turvallisen johdon. Siihen vielä toisen puoliajan alkuun 4-0 ja peli oli sitä myöten selvä. Vastustaja ei saanut pelissä kovin montaa vaarallista paikkaa ja heidän kavennusmaalinsakin oli selvä paitsio, joten maalien lisäksi voimme olla tyytyväisiä myös oman pään pelaamiseemme. Kaiken kaikkiaan hieno voitto yhdestä sarjan kärkijoukkueista”, Päivähonka totesi.

Päivähonka siirtyi HaPK:n riveihin Peli-Karhuista elokuun puolivälin tienoilla ja on ollut siirtoon erittäin tyytyväinen:

”Siirto HaPK:n riveihin on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Joukkue on ottanut minut hyvin vastaan ja olen saanut peleissä hyvin vastuuta. Kauden alkupuolisko ei ollut itselleni mitenkään helppo, mutta siirron jälkeen voin taas nauttia pelaamisesta”, Päivähonka kertoi.

Hesburger Hamina palkitsi jälleen Kissojen kotiottelussa kummastakin joukkueesta nälkäisimmän pelaajan. Vierasjoukkue Kultsun palkinto meni Miko Lötjöselle ja kotijoukkueen palkinnon nappasi tällä kertaa Kimi Kolsi.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Tomi Kopra (mv), Ville Piispa, Joonatan Lassila, Teemu Pätäri, Lennart Voikar, Olli Kokkonen, Kimi Kolsi, Tino Kasurinen, Riku Päivähonka, Nico Pietiläinen, Joona Pasi

Vaihdot:

Ilmari Kontunen (Kokkonen pois), Aki Pohjankoski (Pietiläinen pois), Jonathan Kuva (Päivähonka pois)

Penkillä:

Simo Matilainen, Uku Tikerpuu, Tomi Siira (mv)