LähiTapiola otteluennakko: Sarjapeli HaPK Edustus - KoPa

10.6.2022

HaPK:n edustusjoukkueen pelit jatkuvat huomenna lauantaina 11.6.2022, kun Haminan urheilukentällä klo 15.00 alkavaan otteluun saapuu vieraaksi sarjanousija Kotajärven Pallo (KoPa). 

HaPK pelasi edellisen ottelunsa viikko sitten, kun Haminassa vieraili RPS Lions. Tuosta ottelusta muodostui lopulta hyvin yksipuolinen näytös Kissojen raadellessa leijonalauman tylysti 9-0 numeroin. HaPK on pelannut sarjassa viisi ottelua voittaen niistä kolme ja pelaten kaksi tasan. 

KoPan edellinen ottelu on vikon takaa lauantailta, jolloin se kärsi 1-2 tappion Kultsulle. KoPa on pelannut sarjassa kuusi ottelua, joista se on voittanut kaksi ja hävinnyt neljä. Voitot ovat tulleet STPS:n ja KJP:n kustannuksella. Sarjanousijan statuksesta huolimatta KoPa on erittäin kokenut joukkue, jonka pelaajilla on runsaasti kokemusta Kolmosesta aiemmilta kausilta. 

HaPK:n lauantainen kokoonpano on vielä hieman arvoitus näin pelipäivää edeltävänä päivänä. Kissoilla on valitettavan paljon poissaoloja ja ensimmäistä kertaa tällä kaudella HaPK ei saa täyttä 18 pelaajan kokoonpanoa otteluun ja alkukauden aikana vakiintuneeseen avauskokoonpanoon tulee useita muutoksia. 

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen odottaa kovaa kamppailua kokenutta vastustajaa vastaan: 

"KoPa on kokenut ja rutinoitunut joukkue, joka on voittanut jo mm. sarjan kärkipäässä majailevan KJP:n. Se kertoo siitä, että joukkue on kykenevä voittamaan kenet tahansa. Tähänkin otteluun tulee valmistautua huolellisesti ja olla valmiina kovaan kamppailuun pisteistä. Ilmaiseksi ei tule yhtään mitään", Halonen toteaa. 

Halonen ei vielä tiedä, ketkä kaikki pelaajista huomiseen otteluun ovat käytettävissä. Kokoonpano tulee joka tapauksessa muuttumaan jonkin verran: 

"Eri syistä johtuvia poissaoloja on nyt harmittavan paljon ja vielä emme tiedä, ketkä huomenna lopulta ovat kokoonpanossa. Muutoksia siis tulee, onneksi rinkimme on kuitenkin kohtalaisen laaja ja uskon, että vähemmän alkukaudella pelanneet pelaajamme ovat täynnä virtaa ja nälkää sekä haluavat näyttää omaa osaamistaan", Halonen kertoo. 

HaPK Edustus - KoPa, lauantaina 11.6.2022 Haminan urheilukentällä klo 15.00. Liput 5 €, alle 15v ilmainen sisäänpääsy. Myös kannattajakortilla ilmainen sisäänpääsy. Huomioittehan muuttuneet liikennejärjestelyt keskustan alueella Hevoset Bastionissa-tapahtuman takia.