LähiTapiola otteluraportti: Sarjapeli HaPK Edustus - RPS Lions (9-0)

4.6.2022

HaPK:n edustusjoukkue pääsi eilen perjantaina 3.6.2022 ensimmäistä kertaa sarjaottelun merkeissä Haminan urheilukentän nurmelle, kun Kissojen kotipyhätössä vieraili leijonalauma Ruokolahdelta, RPS Lions. Leijonat olivat kuitenkin eilen kesyjä Kissaryhmän käsittelyssä, sillä HaPK murjoi taululle lopulta hurjat loppulukemat 9-0.

Ottelun kaikkia maalintekotilanteita tai hyviä hyökkäyksiä ei voi tässä raportissa kertoa, sillä muuten tästä tulisi niin pitkä, ettei puoliväliä pidemmälle todennäköisesti jaksaisi lukea kukaan. Kerrotaan siis tällä kertaa vain maalit ja niihin johtaneet tilanteet.

Ottelun kuva oli ensimmäisestä minuutista viimeiseen täysin samanlainen. RPS vetäytyi kilpikonnapuolustukseen yhdeksän pelaajan voimin lähelle omaa maaliaan ja yksi pelaaja jäi kyttäämään mahdollisia vastahyökkäyksiä, joita ei lopulta niitäkään nähty käytännössä ensimmäistäkään. Muutama pitkä maalivahdin avaus leijaili kovan myötätuulen avustuksella Kissojen toppareiden selustaan, mutta niistäkään RPS ei kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi. Taisi ruokolahtelaisilla yksi kulmapotkukin olla jonkin pitkän avauksen jälkimainingeissa. HaPK hallitsi ottelua miten tahtoi, piti palloa arviolta 95% peliajasta ja vyörytti hyökkäyksiä yksi toisensa jälkeen kohti RPS:n maalia.

Avausmaali nähtiin yhdeksännellä minuutilla. Kimi Kolsi tarjoili vasemmalta sivustalta loistavan syötön Joona Pasille, joka pelasi vasemman jalkansa vapaaksi boxin sisällä ja laukoi sen jälkeen pelivälineen varmasti sisään. Toinen osuma nähtiin avausjakson loppupuolella 40. minuutilla. Kimi Kolsi tarjoili tällä kertaa kulmapotkun kuudentoista alueen rajan tuntumaan, josta Nico Pietiläinen tälläsi komeasti suoraan ilmasta pallon takakulmaan ohi voimattoman RPS-veskari Sauli Hanskin. Ennen Kissojen toista osumaa Hanski ehti venyä useampaan hyvään torjuntaan pitäen joukkuettaan edes jollain lailla pelissä mukana. Tauolle mentiin HaPK 2-0 johdossa.

Toisella jaksolla RPS ei enää pystynyt rimpuilemaan sitäkään vähää HaPK:n kyydissä, vaan Kissaryhmä hemmotteli kotiyleisöä peräti seitsemällä maalilla. 50. minuutilla Uku Tikerpuu lähetti vasemmalta keskityspallon kuudentoista alueen sisäpuolelle Nico Pietiläiselle, joka otti pallon alas ja laukoi sen RPS-veskari Hanskin käsien kautta sisään. Kaksi minuuttia myöhemmin Pietiläinen toimi itse syöttäjänä, läheltä päätyrajaa boxin sisäpuolelta takaviistoon annettu syöttö tavoitti Caner Mulan, joka laukoi pallon varmasti alakulmaan. 55. minuutilla Kimi Kolsi antoi oikealta sivustalta keskityspallon maalin edustalle vitosen viivan tuntumaan, josta löytyi täysin vapaana Ville Piispa. ”Vikke” nikkasi pallon päällään muutamasta metristä varmasti sisään ja kun toista jaksoa oli pelattu vain kymmenen minuuttia, olivat numerot jo 5-0.

Maalitehtailu jatkui 60. minuutilla, kun Caner Mula laukoi illan toisen osumansa boxin sisäpuolelta, syöttäjänä toimi tällä kertaa Tino Kasurinen. Ja vain seitsemän minuuttia myöhemmin oli Lauri Labbaksen vuoro pöllyttää RPS:n maaliverkkoa, keskityksen tähän maaliin antoi Benjamin Tasa. Kaksi minuuttia tämän jälkeen 69. minuutilla Caner Mula viimeisteli hattutemppunsa Kimi Kolsin antamasta kulmapotkusta. ”Canko” ei vauhtiin päästyään malttanut lopettaa vielä hattutemppuun, vaan teki vielä yhden 79. minuutilla Tino Aallon esityöstä. RPS:n piina päättyi lopulta erotuomari Turo Veinin pillin vihellykseen, kun 90 minuuttia täyttyi. Veini ei lisäaikaa antanut sekuntiakaan ja se oli varmaan tällä kertaa ihan hyvä ratkaisu. HaPK:lle siis kolme pistettä 9-0 murskavoitolla.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen oli luonnollisesti tyytyväinen joukkueensa murskavoittoon, mutta myönsi myös vastustajan vaisuuden:

”Hieno voitto ja kolme pistettä takataskuun, se oli taas tärkeintä. RPS oli tällä kertaa kyllä kesy, en muista vähään aikaan olleeni mukana näin yksipuolisessa jalkapallo-ottelussa. Yhdeksän tehdyn maalin lisäksi meillä oli huippupaikkoja tehdä ainakin saman verran lisää. Toki tästä olisi voinut tulla hankalakin peli, jos emme olisi saaneet RPS:n puolustusmuuria murrettua ja tehtyä maaleja riittävän ajoissa. Nyt ottelu onneksi ratkesi ajoissa ja saimme tässä pelissä myös kivasti peliminuutteja alkukauden otteluissa vähemmän pelanneille pelaajille. Se on tärkeää myös jatkoa ajatellen”, Halonen sanoi.

HaPK:n oikean wingbackin paikalla tuttuun tapaan aloittanut Tino Kasurinen oli tietysti myös tyytyväinen voittoon:

”Perushyvää tekemistä meiltä ja tärkeät kolme pistettä. Alku oli ehkä vähän kankea ja RPS:n puolustusmuuria oli vaikea murtaa, mutta pikkuhiljaa sieltä alkoi tiloja löytyä, kun maltoimme liikuttaa palloa. Olisimme ehkä vieläkin enemmän voineet murtautua laitojen kautta paremmille sektoreille, koska laidoilla oli tilaa. Tietyllä tavalla peli oli ainakin itselleni haastava ja oli vaikea pysyä pelissä sisällä, kun vastustaja vain makasi alhaalla ja oli todella vaisu”, Kasurinen totesi.

Hesburger Hamina palkitsee jokaisessa HaPK:n Kolmosen kotiottelussa kummastakin joukkueesta nälkäisimmän pelaajan. RPS:n palkinnon pokkasi ansaitusti maalivahti Sauli Hanski, joka piti useilla hyvillä torjunnoillaan joukkuettaan edes jollain lailla pelissä mukana. HaPK:n palkinnon nappasi neljä maalia vajaaseen puoleen tuntiin paukutellut Caner ”Canko” Mula.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Tomi Kopra (mv), Joonatan Lassila, Ville Piispa, Uku Tikerpuu, Kimi Kolsi, Ilmari Kontunen, Olli Kokkonen, Nico Pietiläinen, Joona Pasi, Topi Pohjankoski, Tino Kasurinen

Vaihdot:

Caner Mula (Kokkonen pois), Jonne Hannula (Pietiläinen pois), Tino Aalto (Tikerpuu pois), Lauri Labbas (Kasurinen pois), Benjamin Tasa (Pohjankoski pois), Jonathan Kuva (Lassila pois)

Penkillä:

Olli Suortti (mv)