LähiTapiola otteluraportti: Sarjapeli SavU - HaPK Edustus (4-4)

16.5.2022

HaPK:n edustusjoukkue pelasi kauden kolmannen sarjaottelunsa sunnuntaina 15.5.2022 Mikkelissä Hänninkentällä. Isäntänä toimi Savilahden Urheilijat, joka tällä kaudella toimii jo kokonaan MP:n alaisuudessa, mutta pelaa vielä SavU:n nimellä.

Ottelu käynnistyi vierailijoiden osalta pirteästi. Kolmannella minuutilla Tino Kasurinen riisti pallon kotijoukkueen laitapakilta ja riiston jälkeen Lennart Voikar sekä Kimi Kolsi rakensivat hyvän laukaisupaikan Saja Leighlle. Leighn tulinen laukaus meni vain niukasti ohi takakulmasta. Kuudennella minuutilla oli Kolsin vuoro riistää pallo SavU:n pelaajalta ja vapauttaa Joona Pasi tekopaikkaan, mutta Pasin viimeinen kosketus palloon hieman karkasi ja sen turvin mikkeliläisveskari ehti palloon ja nappasi pelivälineen syliinsä.

SavU:n ensimmäinen tilanne nähtiin kymmenen minuutin kohdalla. Sivuvapaapotku vasemmalta sivustalta ei kuitenkaan sen kummempaa vaaraa aiheuttanut, vaan Tomi Kopra Kissojen maalilla poimi pallon näppeihinsä. Ottelun avausmaali nähtiin 16. minuutilla ja se syntyi hieman varkain. SavU:n Leevi Leinonen pääsi etenemään oikealta laidalta luvattoman helposti boxin sisäpuolelle ja antoi poikittaissyötön keskustaan, josta Eero Ylönen laukoi pallon suoraan syötöstä ohi HaPK-veskari Kopran ja näin kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon.

HaPK tuli ottelussa tasoihin kymmenen minuuttia myöhemmin. Hieno hyökkäys, jonka käynnisti toppari Aarno Rämä. Rämän syöttö SavU:n muodon sisään tavoitti Lennart Voikarin, joka jatkoi pallon Caner Mulalle. Mula käytti pelivälineen laidalla Topi Pohjankoskella, joka pelasi SavU-puolustuksen selustaan pystyjuoksun tehneelle Voikarille. Hienon sommitelman päätteeksi Voikar oli nokikkain SavU-veskari Tuomo Hiltusen kanssa ja nosti pallon maaliin yli vastaan tulleen mikkeliläisvahdin.

Kauaa ei kuitenkaan tasatilanteessa edetty, kun SavU karkasi jälleen johtoon. HaPK menetti pallon pahassa paikassa keskialueella ja SavU käänsi riistosta todella nopeasti eteenpäin. Jälleen Leevi Leinonen pääsi etenemään oikealta laidalta ja antoi syötön tällä kertaa vitosen viivan tuntumaan, jossa Santeri Karjalainen voitti oman 1v1 kamppailunsa Kissojen topparin kanssa ohjaten pelivälineen läheltä sisään. Heti perään oli kotijoukkueen kolmas maali lähellä, kun riiston jälkeen nopea hyökkäys johti hyvään laukaisupaikkaan, mutta HaPK:n onneksi laukaus nousi lopulta taivaan tuuliin.

36. minuutilla HaPK iski tasoitusosuman. Joona Pasi riisti pallon SavU-toppari Arttu Loukiaiselta, eteni aina kuudentoista alueen sisäpuolelle asti ja laukoi pallon alakulmaan ohi Tuomo Hiltusen. Taukoa ei kuitenkaan päästy viettämään tasatilanteessa, sillä ensimmäisen puoliajan lisäajalla SavU iski vielä kerran ja osuma oli täysin identtinen kahden aikaisemman maalin kanssa. Taas Kissojen kohtaloksi koitui helpohko menetys keskialueella, josta SavU iski nopeasti vastaan. Leevi Leinonen eteni oikealta sivustalta boxiin HaPK:n pelaajien peruutellessa kohti omaa maalia ja tavoitti syötöllään maalin edestä Santeri Karjalaisen, joka ohjasi tällä kertaa polvellaan pallon lähietäisyydeltä sisään. Näin pahaan paikkaan tulleen SavU:n kolmannen maalin turvin tauolle mentiin kotijoukkueen 3-2 johdossa.

Toisen jakson ensimmäinen tilanne nähtiin SavU:n toimesta. Taas pallonriistosta käynnistynyt nopea vastahyökkäys, jonka päätteeksi Leevi Leinonen pääsi 1v1 tilanteeseen HaPK-veskari Kopran kanssa. Kopra kuitenkin venyi huipputorjuntaan ja nollasi Leinosen viimeistely-yrityksen. Jokunen minuutti myöhemmin HaPK:n oman kulman jälkeen SavU lähti jälleen todella nopeasti vastahyökkäykseen ja rakensi hyvän maalintekopaikan, mutta Kopra venyi jälleen Kissamaalilla komeaan torjuntaan.

66. minuutilla HaPK rakensi tasoitusosuman. Tino Kasurinen lähetti oikealta laidalta keskityspallon boxiin ja pallo tuli taka-alueelle Joona Pasin ulottuville. Pasi ohitti 1v1 tilanteessa SavU-puolustajan ja pääsi läheltä päätyrajaa antamaan vitosen viivan tuntumaan syötön Caner Mulalle, joka laittoi vuorenvarmasti pallon sisäsyrjällä takakulmaan. Ja vain neljä minuuttia myöhemmin HaPK siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. Tämäkin maali rakentui oikean laidan kautta, Lennart Voikar vapautti Tino Kasurisen, joka toimitti taas hyvän pallon boxiin. SavU pääsi jo puolittain purkamaan tilanteen, mutta kakkospallon nappasi Kimi Kolsi, joka täräytti komean laukauksen kahdestakymmenestä metristä takayläkulmaan.

Tämäkään ei kuitenkaan vielä riittänyt, vaan 78. minuutilla SavU tuli tasoihin. Valitettavan tuttu kaava toistui jälleen, helpohkon pallonmenetyksen jälkeen SavU lähti nopeasti vastahyökkäykseen ja Eero Ylönen vapautti HaPK-toppareiden välistä Leevi Leinosen läpiajoon. Nyt ei enää Tomi Koprakaan voinut HaPK-maalilla mitään, kun Leinonen viimeisteli läpiajonsa päätteeksi tarkasti takakulmaan tasoitusosuman. 83. minuutilla SavU rakensi pahannäköisen hässäkän HaPK:n kuudentoista alueen sisäpuolelle, jonka vierailijat kuitenkin lopulta selvittivät. Heti perään mentiin kovaa toiseen päähän, kun Joona Pasi pääsi läpi, mutta toisen jakson SavU:n maalilla pelannut Timi Heikkinen ehti kuin ehtikin palloon ennen Pasia ja näin hyvännäköinen hyökkäys kuivui kasaan. 89. minuutilla SavU sai pallon vielä kertaalleen maaliin, mutta tämä oli selvä paitsio. Kun pelikello näytti 90 + 2 minuuttia, vihelsi erotuomari Kimmo Aholainen maalintekotalkoot päättyneeksi ja näin pisteet jakoon numeroin 4-4.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen oli ottelun jälkeen kaksijakoisin miettein:

”Oli aika vaikea peli. Toki neljä jos tekee, niin pitäisi kyllä voittaa. Täytyy antaa kuitenkin vastustajalle tunnustusta, saivat vahvan nipun kasaan ja tekivät pelistä meille vaikean omilla aseillaan. Tiesimme kyllä, mitkä ne heidän aseensa ovat, mutta emme silti pystyneet tylsyttämään niitä. Meillä ei ollut ihan se paras päivä, meille tuli läpi ottelun selvästi normaalia enemmän helppoja pallonmenetyksiä ja harhasyöttöjä, joista SavU pääsi vaarallisesti kääntämään vastaan. Emme ihan tunnistaneet aina tilannetta, milloin oli järkevää pyrkiä pelaamaan muodon sisään ja milloin olisi ollut ehkä paikka pelata isompi syöttö selustaan. Jouduimme paljon puolustamaan näitä nopeita vastahyökkäyksiä ja olimme niiden kanssa kyllä vaikeuksissa. Toisaalta meillä oli pelissä myös hyviä jaksoja ja olimme lähes aina vaarallisia, kun saimme pallon hyökkäyskolmannekselle. Vähän jäi jossiteltavaa, kolme pistettä oli otettavissa, mutta peli olisi voinut kääntyä myös SavU:lle. Ei tämä tasapeli missään nimessä mikään huono tulos ollut vieraskentältä hyvää vastustajaa vastaan”, Halonen totesi.

HaPK:n kolmen topparin linjassa täydet 90 minuuttia huhkinut Joonatan Lassila piti peliä myös vaikeana:

”Vähän oli vaikea ottelu, ei meillä mitään isompaa hätää ollut missään vaiheessa ja hallitsimmekin peliä ajoittain mukavasti. Puolustuspelaaminen meillä ei toiminut samalla tavalla, kuin se on tähän asti toiminut aikaisemmissa peleissä. Vastustaja tuli laidoilta vaarallisesti ja välillä tuntui, että heillä oli koko ajan ylivoima hyökkäyspäässä. Hävisimme myös aika paljon kaksinkamppailuja ja peruuttelimme turhaan, kun olisi pitänyt iskeä aiemmin kiinni. Ajoittain myös keskikentän ja puolustuslinjan väli kasvoi liian suureksi. Mutta tärkeää kuitenkin, että saimme pisteen, vaikka vähän jäi hampaankoloon, koska kolmekin pistettä oli otettavissa”, Lassila kertasi ottelua.

HaPK ei pelaa tällä viikolla ollenkaan, vaan saa nyt rauhassa keskittyä historialliseen Suomen Cupin viidennen kierroksen otteluun, joka pelataan keskiviikkona 25.5.2022:

”Harvinainen viikko tosiaan alkamassa, kun meillä ei ole peliä. Käytetään se hyvin harjoitteluun ja hoidetaan pienet vaivat kuntoon. Seuraava peli onkin sitten iso peli, kun kohtaamme Suomen Cupissa FC Lahden. Se tulee varmasti olemaan sellainen ottelu ja tapahtuma, jonka kaikki muistavat vielä pitkään”, Halonen ennakoi.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Tomi Kopra (mv), Joonatan Lassila, Ville Piispa, Aarno Rämä, Lennart Voikar, Saja Leigh, Kimi Kolsi, Tino Kasurinen, Topi Pohjankoski, Caner Mula, Joona Pasi

Vaihdot:

Tino Aalto (Rämä pois), Mamet Mula (Mula C pois)

Penkillä:

Lauri Labbas, Olli Kokkonen, Ilmari Kontunen, Benjamin Tasa, Olli Suortti (mv)