LähiTapiola otteluraportti: Suomen Cup 3. kierros HaPK Edustus - FC LaPa (3-1)

11.4.2022

HaPK:n edustusjoukkue pelasi Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelunsa eilen sunnuntaina 10.4.2022 Kotkassa Arto Tolsa Areenalla. Onnetar oli arponut HaPK:n vastustajaksi sarjaporrasta ylempänä Kakkosessa pelaavan FC LaPa:n. Joukkueet kohtasivat kolme viikkoa sitten harjoitusottelussa Lappeenrannassa ja tuolloin LaPa voitti ottelun numeroin 2-1.

Cupin kolmannen kierroksen ottelu käynnistyi kotijoukkueen kannalta erinomaisesti. HaPK tuli otteluun sovitulla tavalla erittäin aktiivisesti ja päättäväisesti ottaen ottelun hallinnan heti itselleen. Aktiivinen yläalueen prässi puri heti alusta alkaen ja LaPa:lla oli suuria vaikeuksia päästä HaPK:n antaman paineen alta pois. Kotijoukkue voittikin usein pallon menetysten jälkeen todella nopeasti takaisin ja teki näin lappeenrantalaisten pelaamisesta todella vaikeaa.

Ensimmäinen maalintekotilanne nähtiin LaPa:n kuudentoista alueen sisäpuolella viiden minuutin kohdalla, kun Nico Pietiläinen pääsi Lennart Voikarin syötöstä laukomaan hyvästä paikasta, mutta LaPa-toppari ehti peittämään laukauksen. Pari minuuttia myöhemmin LaPa sai vapaapotkun vasemmalta sivustalta melko läheltä kuudentoista alueen rajaa. Pallo annettiin matalana boxiin ja tilanne päättyi lopulta LaPa-hyökkääjän rikkeeseen ja HaPK sai vapaapotkun.

Ottelun avausmaali nähtiin 14. minuutilla ja sen iski kotijoukkue. Hieno hyökkäys käynnistyi oikean laidan kautta, josta Joona Pasi antoi pystysyötön selustaan liikkuneelle Kimi Kolsille. LaPa:n maalivahti Niko Pienmunne tuli maaliltaan ulos, mutta ei päässyt palloon vaan kolasi Kolsin tylysti kentän pintaan kuudentoista alueen sisäpuolella eikä erotuomari Turo Veini epäröinyt viheltää palloa pilkulle. Pallon taakse asteli edellisen JäPS-ottelun tapaan Lennart Voikar, joka tykitti pelivälineen keskeltä voimalla sisään ja näin HaPK siirtyi ansaitusti erittäin pirteän alun jälkeen 1-0 johtoon. Muutama minuutti maalin jälkeen toinen osuma oli jo lähellä, kun erinomaisen prässin jälkeen HaPK voitti pallon ylhäällä itselleen ja Kimi Kolsi pääsi hyvästä paikasta laukomaan, mutta laukaus viuhui niukasti yli takayläkulmasta.

18. minuutilla LaPa vieraili nopealla hyökkäyksellä HaPK:n kenttäpuoliskolla. Kissojen pallonmenetyksestä käynnistynyt nopea vastahyökkäys päättyi Alexander Odehin laukaukseen paristakymmenestä metristä, mutta HaPK:n maalia vartioinut Tomi Kopra torjui laukauksen kulmaksi. LaPa:n kulmapotku ei tuottanut mitään vaarallista, vaan Saja Leigh hoiteli pallon keskialueelle.

22. minuutilla Nico Pietiläinen riisti pallon yläalueella LaPa:n keskikenttäpelaajalta ja pääsi etenemään hyvään laukaisusektoriin, mutta laukaus jäi hieman löysäksi ja LaPa-veskari Pienmunne nappasi pallon helposti näppeihinsä. Hetkeä myöhemmin HaPK hyökkäsi vaarallisesti oikean laidan kautta, josta Topi Pohjankoski tarjoili etualueelle matalan keskityksen. Pietiläinen pääsi palloon ensimmäisenä, mutta ohjaus nousi taivaan tuuliin ja LaPa selvisi vielä toiselta takaiskuosumalta. Ja vain minuutti tästä HaPK käänsi nopeasti riiston jälkeen toiseen suuntaan ja Lennart Voikar pääsi kokeilemaan kuudentoista alueen sisäpuolelta, mutta vierailijoiden veskari Niko Pienmunne torjui Voikarin laukauksen eteensä. Voikar voitti vielä kakkospallonkin itselleen ja haki syötöllä takaviistosta Joona Pasia, mutta LaPa-toppari ehti viime hetkellä peittämään syöttöyrityksen ja näin Pasi ei päässyt laittamaan palloa tyhjään maaliin.

Hieman ensimmäisen puoliajan puolivälin jälkeen alkoi sakea lumisade kovalla tuulella höystettynä ja olosuhteet vaikeuttivat kummankin joukkueen pelaamista. Ajoittain lunta tuli niin sakeasti, että sitä kertyi jonkin verran myös kentän pintaan tehden kentästä hieman liukkaan. Onneksi lunta ei kuitenkaan niin paljon tullut, että peli olisi jouduttu hetkeksi keskeyttämään.

27. minuutilla HaPK:n topparikolmikolle sattui pieni nukahdus ja LaPa pääsi nopeaan hyökkäykseen keskialueelta. 3v3 hyökkäys päättyi Alexander Odehin laukaukseen, joka kuitenkin painui sivuverkon puolelle. 30. minuutilla HaPK sai puolestaan kovan lumituiskun keskellä kulmapotkun vasemmalta sivustalta, jonka antoi Lennart Voikar. Voikarin antama pallo tuli erinomaisesti vitosen viivan tuntumaan, johon rynni ensimmäisenä Nico Pietiläinen puskien pelivälineen kauniisti takakulmaan aivan tolpan juureen ja näin HaPK siirtyi kahden maalin johtoon. Samassa rytäkässä Pietiläinen sai osumaa kasvoihinsa ja joutui olemaan seuraavat minuutit paikkailtavana kentän laidalla.

37. minuutilla LaPa rakensi avausjakson parhaan paikkansa, kun pienten liukasteluiden seurauksena HaPK:n muodon sisään tuli tilaa ja LaPa onnistui käyttämään sen hyväkseen. Keskisektorista tapahtunut murtautuminen avasi vierasjoukkueen pelaajalle erinomaisen maalintekopaikan, mutta HaPK-veskari Kopra venyi komeaan torjuntaan. LaPa onnistui rakentamaan hyvän paikan myös kakkospallosta, kun Erkka Partanen pääsi kokeilemaan vitosen viivalta, mutta jälleen Kopra oli laukauksen tiellä ja Kissamaali pysyi näin koskemattomana. 40. minuutilla kolahti vielä kertaalleen avausjakson aikana toisessa päädyssä, kun HaPK siirtyi kauniin osuman myötä 3-0 johtoon. Saja Leigh käynnisti hyökkäyksen keskiympyrästä, Nico Pietiläinen tiputti ensimmäisellä kosketuksella Kimi Kolsille, joka löysi kymppialueelta Joona Pasin. Pasi jatkoi pallon yhdellä kosketuksella LaPa-toppareiden selustaan liikkuneelle Pietiläiselle, joka ei päässyt kuitenkaan itse viimeistelyä kokeilemaan. Pietiläinen tiputti kuitenkin pelivälineen vielä uudestaan Pasille, jonka vasemman jalan laukaus muutti suuntaa LaPa:n pelaajasta painuen lopulta vierasjoukkueen verkkoon. Aivan ensimmäisen puoliajan viime hetkillä LaPa sai vielä riistosta rakennettua kuudentoista alueen ulkopuolelle laukaisupaikan Alexander Odehille, jonka laukaus painui kuitenkin ohi alakulmasta. Näin tauolle mentiin HaPK:n 3-0 johdossa.

Toinen puoliaika ei pelin kuvaan tuonut muutoksia. HaPK hallitsi edelleen peliä pallonhallinnan kautta ja LaPa:lla oli suuria vaikeuksia päästä organisoidusti etenemään. Avausjakson tapaan vierasjoukkue kyttäsi mahdollisia riistoja ja HaPK:n pallonmenetyksiä, joista se pyrki kääntämään peliä nopeasti.

Toisen jakson ensimmäinen laatupaikka nähtiin HaPK:n toimesta 55. minuutilla. Tino Kasurinen toi palloa ylös vasemmalta laidalta, löysi syötöllä keskustasta Joona Pasin, jonka laukaus kilpistyi LaPa:n pelaajaan. Kakkospallo kimpoili kuitenkin sopivasti Nico Pietiläisen ulottuville kuudentoista alueen sisäpuolella ja Pietiläinen laukoi ensimmäisellä kosketuksella, mutta LaPa:n maalivahti Niko Pienmunne onnistui torjumaan Pietiläisen laukauksen. Seuraavan kymmenminuuttisen aikana HaPK rakensi useamman ainakin puolittaisen maalintekopaikan, hieman kauempaa pääsivät vuorollaan kokeilemaan Saja Leigh, Lennart Voikar sekä Kimi Kolsi, mutta laukaukset viuhuivat hieman yli tai ohi LaPa-maalin. 65. minuutilla Nico Pietiläinen pääsi puskemaan Joona Pasin keskityksestä, mutta pusku ei aivan onnistunut ja suuntautui korkeuksiin. 67. minuutilla Topi Pohjankoski tarjoili boxin sisäpuolella poikittaissyötön Kolsille, mutta suoraan syötöstä lähtenyt alakulmaan suuntautunut laukaus jäi hieman löysäksi ja Niko Pienmunne koppasi laukauksen näppeihinsä.

70. minuutin kohdalla LaPa sai kulmapotkun jälkitilanteesta rakenneltua maalipaikan, kun kakkospallosta oikealta sivustalta annettu keskitys leijaili HaPK-maalin takatolpan tuntumaan. LaPa:n Janne Riikonen pääsi takatolpalta puskemaan, mutta Tomi Kopra ehti kuin ehtikin torjumaan tilanteen ja LaPa sai uuden kulmapotkun vastaavasti vasemmalta sivustalta. Tästä ei kuitenkaan mitään sen kummempaa syntynyt, vaan tilanne päättyi vierasjoukkueen pelaajan rikkeeseen. HaPK:n seuraavat tilanteet syntyivät näyttävien sommitelmien päätteeksi. Saja Leigh pääsi kokeilemaan boxin sisäpuolelta Joona Pasin syötöstä, mutta vierasjoukkueen toppari sai viime hetkellä jalan Leighn laukauksen tielle. Hetkeä myöhemmin HaPK pelasi todella näyttävän kuvion, joka päättyi kuitenkin niukkaan paitsioon. 80. minuutilla LaPa:n Joona Kiilillä oli hyvä paikka tehdä kavennusosuma, mutta boxin sisäpuolelta lähtenyt laukaus painui kuitenkin vajaan metrin ohi.

Pelin hallinnasta ja useista hyvistä hyökkäyksistä huolimatta HaPK ei toisella puoliajalla enää maaleja onnistunut tekemään. Näytti jo siltä, että ottelu päättyy Kissojen 3-0 voittoon, mutta aivan viimeisillä sekunneilla LaPa onnistui rikkomaan Tomi Kopran nollapelin. LaPa hyökkäsi oikean laidan kautta, josta Niklas Karhu rynni väkisin kuudentoista alueen sisäpuolelle kahden HaPK-pelaajan estelyistä huolimatta. Karhun syöttö vitosen viivan tuntumaan tavoitti Erkka Partasen, joka laukoi ensimmäisellä kosketuksella pallon etuyläkulmaan. Erotuomari Turo Veini päätti samalla ottelun tähän ja näin HaPK kaatoi ennakkosuosikkina otteluun lähteneen Kakkosen FC LaPa:n komeasti numeroin 3-1.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen oli luonnollisesti yhtä hymyä ottelun jälkeen:

”Erinomainen esitys meiltä, varsinkin ensimmäinen puoliaika oli loistavaa tekemistä. Aktiivinen prässimme tuotti LaPa:lle vaikeuksia alusta asti, saimme paljon riistoja ylhäällä ja jos menetimme pallon, voitimme sen hyvällä prässillä lähes heti takaisin. Tulimme peliin erinomaisella ilmeellä ja saimme sitä kautta otteen itsellemme ja pystyimme viemään peliä pallonhallinnan kautta. LaPa:n harvat tilanteet tulivat meidän muutamista vähän huolimattomasti annetuista löysistä tai turhan vaikeista syötöistä, mutta muuten peli oli lähes yhtä maalia. Täysin ansaittu voitto meille ja numerot olisivat voineet jopa olla isommatkin, niin selvästi peliä veimme”, Halonen kertoi tyytyväisenä.

Kolme viikkoa sitten LaPa:a vastaan pelattu harjoitusottelu näytti jo sen, että hyvänä päivänä HaPK voi kaataa Kakkosessa pelaavan lappeenrantalaisjoukkueen:

”Se treenipeli kertoi meille jo paljon, vaikka sen hävisimmekin. Saimme jo siellä signaaleja siitä, mihin LaPa:a vastaan kannattaa iskeä ja miten LaPa pelaa. He eivät muuttaneet mitään, joten osasimme valmistautua tiettyihin juttuihin ja pystyimme niihin iskemään aika hyvin. Pelaajat toteuttivat pelisuunnitelmaa erittäin hyvin, siitä kiitos tietysti pelaajille”, Halonen totesi.

HaPK on nyt jo edennyt Suomen Cupissa neljännelle kierrokselle asti, eli 64 parhaan joukkoon. Alun perin Suomen Cupiin ilmoittautui yli 300 joukkuetta. Neljännen kierroksen arvonta suoritetaan 21.4.2022 ja tuolloin siis tiedetään, kenet HaPK kohtaa seuraavalla kierroksella.

Tämä LaPa-ottelu oli samalla viimeinen ennen sarjakauden alkua. HaPK pelaa avausottelunsa lauantaina 23.4.2022 evakossa Karhulan Keskuskentän tekonurmella. Ruissalon tekonurmikenttää Haminassa ei Haminan kaupungin mukaan voi tyhjentää lumesta, joten HaPK joutuu evakkoon Karhulaan. Halonen ei luonnollisesti kovin tyytyväinen tästä ole:

”No, en nyt ihan suoraan viitsi edes sanoa mitä mieltä siitä olen. Ymmärrän sen, että Ruissalon tekonurmen kanssa halutaan olla varovaisia, ettei kenttää hajoteta lumen tyhjennyksen yhteydessä. Jotenkin kuitenkin tuntuu kummalliselta, että lähes jokaisessa kylässä tässä maassa tekonurmen tyhjennys kyllä onnistuu, mutta ei Haminassa. Asialle olisi voinut tehdä jotain myös jo talven aikana, nyt se on vähän myöhäistä. Toivottavasti tästä nyt jotain opitaan tulevaisuutta varten”, Halonen sanoi.

Otteluisäntänä HaPK:n ja FC LaPa:n välisessä Suomen Cupin ottelussa toimi Social Burgerjoint Hamina. Kummastakin joukkueesta palkittiin paras pelaaja Social Burgerjointin lahjakortilla. FC LaPa:lta palkittiin Alexander Odeh ja HaPK:lta Saja Leigh.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Tomi Kopra (mv), Joonatan Lassila, Aarno Rämä, Ville Piispa, Saja Leigh, Lennart Voikar, Kimi Kolsi, Topi Pohjankoski, Tino Kasurinen, Nico Pietiläinen, Joona Pasi

Vaihdot:

Caner Mula (Pietiläinen pois), Uku Tikerpuu (Rämä pois), Ilmari Kontunen (Leigh pois), Mamet Mula (Pasi pois), Lauri Labbas (Pohjankoski pois)

Penkillä:

Tino Aalto, Olli Suortti (mv)