Vaiherikas harjoitusottelu KJP:a vastaan päättyi 4-4 tasatulokseen

14.3.2022

HaPK:n edustusjoukkueen sunnuntaina 13.3.2022 pelattu harjoitusottelu KJP:a vastaan oli vaiherikas ja tapahtumia täynnä. Lopputulema kaksijakoisesta ottelusta oli tasatulos 4-4.

HaPK otti pallonhallinnan itselleen ottelun alusta alkaen, mutta avausosuman iski kuitenkin KJP. Keskialueen pallonmenetyksen jälkeen KJP hyökkäsi oikean laidan kautta, kouvolalaisten laitapelaaja ohitti HaPK:n puolustajan 1v1 tilanteessa ja tarjoili matalan keskityksen taka-alueelle, josta kotijoukkueen painottoman puolen laitapelaaja sai rauhassa laittaa pelivälineen läheltä tyhjään maaliin. Kissojen ensimmäinen mainittava tilanne KJP:n päädyssä nähtiin 13. minuutilla hyvän pitkän hyökkäyksen päätteeksi. Benjamin Tasa antoi vasemmalta laidalta keskityksen boxiin tavoitellen Joona Pasia, mutta Pasi ei kuitenkaan palloon päässyt toivotulla tavalla ja näin tilanne kuivui kasaan.

HaPK:n avausjakson esitys oli varsinkin tietyiltä osin hieman laiska, haluton ja ennen kaikkea huolimaton. Se näkyi eritoten lukuisissa helpoissa pallonmenetyksissä ja harhasyötöissä, jotka KJP käytti kovalla prosentilla hyödykseen. 15. minuutilla HaPK menetti pallon jälleen vaarallisella alueella kentän keskustassa ja KJP käänsi todella nopeasti pystyyn muodostaen 2v1 ylivoimahyökkäyksen. Kouvolalaisten maalipyssy Niko Nakari laittoi pallon lopulta itse sisään etukulmasta ohi HaPK:n maalilla avausjakson pelanneen Tomi Kopran. 18. minuutilla HaPK riisti pallon hyvällä alueella itselleen ja Olli Kokkonen vapautti Mamet Mulan vetopaikkaan, mutta Mulan laukaus nousi kuitenkin reilusti yli kotijoukkueen maalin. Pari minuuttia myöhemmin Kissoilla oli jälleen hyvä pitkä hyökkäys käynnissä ja paine säilyi pitkään KJP:n kuudentoista alueen tuntumassa. Lopulta avausotteluaan HaPK-paidassa pelannut tuore sopimuspelaaja Kimi Kolsi pääsi kokeilemaan laukaustaan, mutta laukaus painui metrin verran ohi KJP-maalin.

23. minuutilla nähtiin HaPK:n kavennusosuma jälleen hyvin pelatun hyökkäyksen päätteeksi. Lennart Voikar käynnisti hyökkäyksen avaamalla pelin Mamet Mulalle, joka tiputti vasemmalle laidalle Tino Aallolle. Aalto lähetti vasemmalta Benjamin Tasan täyteen vauhtiin ja Tasan keskitys boxiin oli hyvä, mutta KJP:n maalivahti sai näppinsä keskityksen tielle. Kakkospallossa oli kuitenkin ensimmäisenä Joona Pasi, joka laittoi irtopallon alakulmaan. 31. minuutilla HaPK tuli taas vahvasti vasemmalta laidalta Tasan kautta, jälleen laidalta annettu keskitys tavoitti maalin edustalta Joona Pasin, jonka ohjaus jäi tällä kertaa kuitenkin voimattomaksi ja kouvolalaisveskarilla oli helppo työ napata pallo syliinsä. Hetkeä myöhemmin KJP sai kulmapotkun vasemmalta, jonka HaPK selvitti jo kertaalleen kuudentoista alueen ulkopuolelle. Kakkospallo tuli kuitenkin kuudentoista alueen kaarelle KJP:n pelaajalle, joka sai rauhassa virittää laukauksensa kenenkään estelemättä läpi pelaajamuurin vasempaan alakulmaan ja näin KJP karkasi jälleen kuin varkain kahden maalin johtoon. Seuraavien minuuttien aikana nähtiin kaksi kulmaa kummassakin kenttäpäädyssä, mutta näistä ei puskuyrityksistä huolimatta mainittavia tilanteita syntynyt kumpaankaan päätyyn.

Avausjakson lopulla nähtiin vielä hyvät tilanteet kummaltakin joukkueelta. 40. minuutilla HaPK:n pitkä pallonhallintajakso tuotti jälleen hyvän tekopaikan, Benjamin Tasa toimitti tälläkin kertaa pelivälineen boxin sisään ja nyt palloon pääsi ensimmäisenä Mamet Mula. Mulan laukaus nousi kuitenkin toistamiseen KJP-maalin yli. 43. minuutilla KJP käänsi taas nopeasti Kissojen pallonmenetyksen jälkeen pystyyn ja vasemmalta annettu keskitys tavoitti kouvolalaispelaajan maalin edustalta aivan vapaana, mutta HaPK:n onneksi ohjaus suoraan keskityksestä jäi heikoksi ja HaPK-veskari Kopra nappasi pallon näppeihinsä. Tauolle mentiin KJP:n 3-1 johdossa.

Puoliajalla Kissojen päävalmentaja Saku Halonen käytti painokkaan puheenvuoron herätellessään joukkuetta peliin. Periaatteessa ottelun hallinta oli koko ajan HaPK:lla, mutta silti tekemisestä paistoi tietynlainen laiskuus ja huolimattomuus, joka näkyi lukuisina helppoina virheinä ja pallonmenetyksinä. KJP käänsi näistä peliä todella nopeasti eteenpäin ja teki nopeilla vastahyökkäyksillään kovalla prosentilla maaleja. HaPK teki tauolla muutaman pelaajavaihdon ja muutti myös hieman tiettyjen pelaajien pelipaikkoja.

Toinen jakso olikin lähestulkoon alusta loppuun yhtä maalia HaPK:n vyöryttäessä hyökkäyksiään kohti kotijoukkueen maalia. Tauon jälkeen kentälle tuli huomattavasti aktiivisempi, aggressiivisempi ja ennen kaikkea liikkuvampi Kissalauma ja se näkyi kaikessa tekemisessä. 49. minuutilla Joona Pasi pääsi pallonriistoon hyvän prässin jälkeen ja HaPK pääsi 2v1 ylivoimahyökkäykseen. Pasin syöttöyritys boxin sisäpuolelle Caner Mulalle kuitenkin katkaisiin viime hetkellä ja Mula ei vielä päässyt laittamaan palloa sisään ohi KJP-veskarin. Pari minuuttia myöhemmin Lennart Voikar tarjoili keskialueelta erinomaisen ristipallon oikealle laidalle Joona Pasille, joka pääsi nokikkain KJP-veskarin kanssa. Pasin laukaus suuntautui kuitenkin suoraan kotijoukkueen maalivahdin syliin. 54. minuutilla oli Benjamin Tasan vuoro riistää pallo yläalueella ja edetä boxiin asti hyvään laukaisusektoriin, mutta Tasan laukaus epäonnistui ja suuntautui metrin verran yli kouvolalaisten maalin. 56. minuutilla Kimi Kolsi vapautti Joona Pasin jälleen laatupaikkaan, mutta tälläkin kertaa Pasin laukaus suuntautui päin KJP-veskaria ja kavennusmaali jäi edelleen tekemättä. Heti perään HaPK hyökkäsi komealla sommitelmalla oikean laidan kautta, nyt oli Pasin vuoro tarjoilla Kimi Kolsille hyvä laukaisupaikka, mutta KJP:n pelaaja ehti peittämään Kolsin laukauksen. HaPK sai tilanteesta kulmapotkun, jonka antoi Olli Kokkonen. Ensimmäistä kertaa HaPK-paita päällään esiintynyt Ville Piispa pääsi Kokkosen antamasta kulmasta puskemaan kohti takakulmaa, mutta Piispan pusku painui niukasti leveäksi.

KJP vieraili toisella jaksolla ensimmäisen kerran HaPK:n kenttäpäädyssä tunnin pelin kohdalla saaden epäsuoran vapaapotkun hieman erikoisesta tulkinnasta. Kotijoukkue kuitenkin sähläsi tilanteen ja HaPK pääsi helppoon katkoon ja tilannetta seuranneen kulmapotkun Kissaryhmä hoiteli keskialueelle. 61. minuutilla nähtiin lopulta HaPK:n vähintäänkin ansaittu kavennusosuma. Kissojen hyvin toisella jaksolla toiminut prässi tuotti jälleen riiston yläalueella, tällä kertaa Lennart Voikarin toimesta. Voikar vapautti Caner Mulan maalintekopaikkaan ja Mula ei erehtynyt, vaan sijoitti pelivälineen tarkasti alakulmaan.  Tasoitus oli lähellä heti perään, kun Voikar tarjoili jälleen hyvän pallon kuudentoista alueen sisäpuolelle ja Benjamin Tasa pääsi loistavasta paikasta nokikkain KJP-maalivahdin kanssa yrittämään maalintekoa, mutta suoraan syötöstä lähtenyt ohjaus suuntautui kuitenkin suoraan kotijoukkueen veskarin näppeihin. Seuraavasta tilanteesta tasoitusosuma kuitenkin lopulta nähtiin ja tälläkin kertaa se tuli erinomaisen yläalueen prässin jälkeen. Benjamin Tasa oli nyt riistovuorossa ja Tasa toimitti riiston jälkeen pallon Caner Mulalle, joka ei näistä paikoista erehdy vaan toimitti pallon jälleen varmasti alakulmaan. Heti tasoitusosuman jälkeen HaPK:lla oli hyvä paikka siirtyä jo johtoon, kun 17. metristä Lennart Voikar laukoi hyvän vapaapotkun, mutta pallo painui lopulta sivuverkon puolelle.

Kesken valtaisan HaPK:n vyörytyksen KJP pääsi 69. minuutilla käymään Kissojen maalin lähettyvillä ja kuinkas muuten, tämäkin tilanne käynnistyi keskialueen pallonmenetyksestä. KJP toimitti riiston jälkeen palloa nopeasti eteenpäin ja pienten pomppujen kautta peliväline tuli kuin tarjottimella kotijoukkueen pelaajan ulottuville boxin sisäpuolella ja tämän tarkka laukaus painui alakulmaan. Jälleen hieman löysästi ja huolimattomasti pelattu tilanne, ennen kaikkea boxin sisällä jonkin aikaa pyörinyt irtopallo olisi pitänyt pystyä hoitamaan pois tai ainakin peittämään laukaus, mutta vastaavanlaisten tilanteiden kanssa HaPK:lla oli syystä tai toisesta paljon vaikeuksia tässä ottelussa. Kauaa ei KJP kuitenkaan saanut johtoasemastaan nautti, sillä 71. minuutilla HaPK tasoitti jälleen Kimi Kolsin maalilla. Kolsi pääsi lähietäisyydeltä laittamaan pallon alakulmaan, tilanne syntyi taas hyvästä yläalueen riistosta. Ottelun loppupuolella HaPK:lla oli vielä useita huippupaikkoja nousta ottelussa voittoonkin asti. Caner Mula pääsi kokeilemaan hattutemppua 78. minuutilla, mutta 1v1 tilanteessa nosto yli maalivahdin painui niukasti ohi. 81. minuutilla Lennart Voikar antoi nappisyötön boxin sisäpuolelle Japi Luttiselle, joka pääsi aivan vapaasti laukomaan noin seitsemästä metristä, mutta kuin ihmeen kaupalla KJP-veskari sai kätensä laukauksen tielle ja huippupaikka kuivui kasaan. Viimeisten minuuttien aikana Kissoilla oli vielä pari kulmaa ja KJP:lla lisäajalla vielä yksi kulma, mutta näistä ei mitään vaarallista nähty ja näin värikäs ja vaiherikas kamppailu päättyi 4-4 tasatulokseen.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen oli kaksijakoisen ottelun jälkeen tyytyväinen toisen jakson tekemiseen:

”Ensimmäinen puoliaika oli meiltä luvattoman huolimatonta ja jopa vähän laiskan näköistä. Tavallaan hallitsimme kyllä peliä ja hyökkäyssuuntaan pelissämme näkyi hyviä asioita jo ekalla jaksolla, mutta lukuisat huolimattomat ratkaisut pallon kanssa kostautuivat. KJP käänsi meidän menetyksistämme todella nopeasti peliä ja teki myös kovalla prosentilla paikoistaan maaleja. Muutenkaan en ensimmäisen jakson ilmeeseemme ollut tyytyväinen. Toinen puoliaikahan oli sitten ihan yhtä maalia ja olisimme voineet tehdä vaikka tuplamäärän maaleja, niin paljon hukkasimme loistopaikkoja. Peli-ilmeessämme tapahtui iso muutos toiselle jaksolle ja se näkyi heti kaikessa. Se jäi kyllä kaivelemaan, että annoimme toisellakin puoliajalla vielä yhden helpon maalin kotijoukkueelle, vaikka hallitsimme puoliaikaa mielin määrin”, Halonen harmitteli.

Harjoitusottelu tähän saumaan teki HaPK:lle todella hyvää, sillä muuten tauko edellisestä pelistä olisi kasvanut turhan suureksi:

”Erittäin hyvä, että saimme tähän väliin pelin. Näimme isoa joukkoa pelaajistamme taas tositoimissa, kaikki mukana olleet pelasivat vähintään 25 minuuttia. Saimme arvokasta infoa pelaajien tämän hetken tilanteesta ja suoriutumisesta pelitilanteessa. Peli myös näytti meille joukkuetasolla, mitä meidän pitää seuraavaksi lähteä parantamaan ja mitä asioita viemään eteenpäin. Meillä on hyviä aihioita paljon ja perustekeminen ihan ok tasolla jo nyt, mutta tällaiseen määrään helppoja virheitä meillä ei todellakaan ole varaa jatkossa. Keskittyminen pitää aina olla viimeisen päälle eikä siitä voi lipsua yhtään, toivottavasti opimme ainakin sen tästä ottelusta”, Halonen sanoi.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Tomi Kopra (mv), Lennart Voikar, Ville Piispa, Jonathan Kuva, Tino Aalto, Kimi Kolsi, Olli Kokkonen, Mamet Mula, Lauri Labbas, Topi Pohjankoski, Joona Pasi

Vaihdosta:

Benjamin Tasa, Caner Mula, Uku Tikerpuu, Aki Pohjankoski, Japi Luttinen, Jonne Hannula, Olli Suortti (mv)