LähiTapiola otteluraportti: Suomen Cup 1. kierros FC Loviisa - HaPK Edustus (0-4)

27.2.2022

HaPK:n edustusjoukkueen kauden 2022 ensimmäinen kilpailullinen ottelu pelattiin eilen lauantaina 26.2.2022, kun Suomen Cup polkaistiin Kissojen osalta käyntiin. Ensimmäisen kierroksen ottelussa HaPK kohtasi sarjaporrasta alempana pelaavan FC Loviisan. FC Loviisa oli ottelussa kotijoukkue, mutta Loviisan kenttätilanteen takia ottelu pelattiin Kotkassa Arto Tolsa Areenalla. HaPK sai otteluun täyden 18 pelaajan kokoonpanon muutamista poissaoloista huolimatta.

Ottelu käynnistyi HaPK:n hallitessa pelitapahtumia. FC Loviisa oli valinnut otteluun hyvin puolustavan lähestymistavan, sillä loviisalaiset tiputtivat koko pakettinsa omalle kenttäpuoliskolle ja puolustivat todella syvältä. Riistojen jälkeen Loviisa pyrki nopeasti iskemään pitkillä palloilla HaPK-puolustuksen selustaan.

Loviisan matala blokki vaikeutti HaPK:n pelaamista keskustan kautta, sillä kahdella kärjellä ja viidellä keskikenttäpelaajalla Loviisa onnistui tukkimaan keskisektorin tehokkaasti. Tämä taas jätti laidoille paljon tilaa ja Kissojen avausjakson tilanteet syntyivätkin lähes kokonaan laitakaistojen kautta. Neljännellä minuutilla HaPK sai vasemmalta laidalta pelatun hyökkäyksen jälkeen kulmapotkun, jonka antoi Saku Kvist. Pallo annettiin kovana etualueelle, johon rynnisti ensimmäisenä Lennart Voikar. Voikarin pusku etualueelta painui niukasti ohi FC Loviisan maalin sivuverkon puolelle. Pari minuuttia myöhemmin HaPK tuli jälleen vahvasti vasemman laidan kautta ja vasempana laitapakkina aloittanut Tino Aalto pääsi keskittämään laidalta boxiin Joona Pasille, jonka laukauksen loviisalaisveskari torjui kulmaksi. Saku Kvist antoi jälleen hyvän pallon etualueelle ja tällä kertaa loviisalaispelaaja pääsi ensimmäisenä palloon. Peliväline tuli kuitenkin suoraan pilkun tuntumaan Joonatan Lassilan ulottuville, joka pamautti komean laukauksen lähes yläkulmaan ja HaPK siirtyi 1-0 johtoon.

Loviisan avausjakson vaarallisin tilanne nähtiin reilu minuutti HaPK:n johtomaalin jälkeen. Keskialueen pallonmenetyksen jälkeen Loviisa hyökkäsi nopeasti oikean laidan kautta ja Kissojen paketin ollessa vähän levällään, löytyi oikealta annetun keskityksen jälkeen loviisalaishyökkääjä vapaana kuudentoista alueen sisäpuolelta. Ohjaus suoraan ilmasta jäi kuitenkin pehmeäksi eikä Kissaveskari Tomi Kopran tarvinnut venyä napatakseen pallon näppeihinsä. Heti loviisalaisten hyökkäyksen jälkeen HaPK tuli vahvasti tällä kertaa oikean laidan kautta. Tino Kasurinen antoi laidalta keskityksen kuudentoista alueen sisäpuolelle Joona Pasille, jonka pusku painui kuitenkin reiluhkosti ohi. Tämän jälkeen pelissä nähtiin hieman sekavampi kymmenminuuttinen, jonka aikana ei mainittavia tilanteita nähty. 18. minuutilla HaPK:n pitkä pallonhallintajakso päättyi erinomaiseen oikean laidan kautta rakennettuun hyökkäykseen. Topparin tontilta vahvan nousun tehnyt Lennart Voikar antoi oikealta matalan keskityksen boxiin vitosen viivalle Topi Pohjankoskelle, jolla oli tyhjä maali edessään, mutta Pohjankosken suoraan syötöstä lähtenyt laukaus nousi reilusti yli FC Loviisan maalin.

Ottelun toinen osuma nähtiin 27. minuutilla ja se syntyi avausmaalin tapaan kulmapotkusta. HaPK sai kulmapotkun vasemmalta ja pallon taakse asteli jälleen Saku Kvist. Etualueelle annettu pallo pyöri jonkin aikaa FC Loviisan maalin edustalla, kunnes Nico Pietiläinen tuikkasi pelivälineen lähietäisyydeltä sisään ja vei HaPK:n 2-0 johtoon. Pietiläinen avasi näin maalihanat heti ensimmäisessä ottelussaan HaPK-paidassa. Pari minuuttia Kissojen toisen maalin jälkeen FC Loviisa sai peräti neljä kulmapotkua peräjälkeen samasta kulmasta. HaPK:lla oli hieman vaikeuksia saada tilanteita purettua ja yhden kulmapotkun jälkeen loviisalaispelaaja pääsi kuudentoista alueen sisäpuolelta laukomaan, mutta laukaus painui metrin verran ohi osuen matkalla Kissojen pelaajaan. Lopulta neljännen kulmapotkun HaPK onnistui selvittämään keskialueen puolelle ja pieni useasta peräkkäisestä kulmapotkusta syntynyt paine oman maalin lähettyvillä saatiin purettua. 35. minuutilla Ilmari Kontunen vapautti keskialueelta Joona Pasin vasemmalta laidalta puolittaiseen läpiajoon. Pasi eteni kuudentoista alueen sisäpuolelle, mutta ajautui hieman pieneen kulmaan ja viimeistely-yritys painui lopulta vajaan metrin ohi takakulmasta. Pari minuuttia myöhemmin Kissojen prässi toimi yläalueella hyvin ja Joona Pasi riisti pallon parinkymmenen metrin etäisyydellä FC Loviisan maalista. Pasi eteni jälleen kuudentoista alueen sisäpuolelle ja tavoitteli syötöllään Nico Pietiläistä maalin edustalta, mutta syöttö jäi hieman taakse eikä Pietiläinen näin päässyt laittamaan palloa tyhjään loviisalaismaaliin. Avausjakson jälkeen puoliajalle siirryttiin HaPK:n 2-0 johdossa.

Toisella puoliajalla FC Loviisa oli pakotettu nostamaan pakkaansa hieman ylemmäs kahden maalin tappioasemassa ja se avasi Kissoille lisää tilaa eritoten kentän keskisektorilta. HaPK hallitsi peliä edelleen selvästi ja pystyi toisen jakson alusta alkaen käyttämään palloa huomattavasti avauspuoliskoa enemmän myös kentän keskustassa ja tämä avasi taas lisää variaatioita hyökkäyspelaamiseen. Selvästä hallinnasta huolimatta aivan huippupaikat antoivat odottaa itseään 57. minuutille asti, jolloin Joona Pasi pääsi tekopaikkaan vasemmalta sivustalta, mutta laukaus nousi metrin verran yli FC Loviisan maalin. Ennen Pasin paikkaa nähtiin jo useita hyviä hyökkäyksiä, mutta viimeiset syötöt tai keskitykset jäivät hieman piippuun tai valinta oli tietyissä tilanteissa väärä ja ykkösluokan maalintekopaikoille ei näin ollen päästy.

60. minuutilla nähtiin hieno hyökkäys, joka käynnistyi oikealta laidalta. Tino Kasurinen löysi syötöllään kymppialueelta taskusta Ilmari Kontusen, joka otti loistavan ensimmäisen kosketuksen eteenpäin murtautuen kuudentoista alueen sisäpuolelle. Kontunen käänsi pelivälineen vielä maalin edustalle Nico Pietiläiselle, joka laukoi suoraan syötöstä, mutta FC Loviisan maalivahti venyi hyvään torjuntaan. 65. minuutilla oli Jonathan Kuvan vuoro ruokkia Pietiläistä, Kuva antoi erinomaisen syötön loviisalaispuolustuksen selustaan ja Pietiläinen pääsi nokikkain FC Loviisan veskarin kanssa. Pietiläinen ohitti jo kosketuksellaan loviisalaismaalivahdin ja tyhjä maali odotti, mutta taustalta palloon pääsi vielä loviisalaistoppari, joka siivosi pallon yli päätyrajasta ja HaPK sai tilanteesta kulmapotkun. Tällä kertaa kulmapotkusta ei kuitenkaan mitään vaarallista syntynyt. 69. minuutilla Caner Mula ja Nico Pietiläinen antoivat hyvän paineen loviisalaistopparille ja Pietiläinen nappasi pallon itselleen. Mula ja Pietiläinen pääsivät kahdestaan hyökkäämään FC Loviisan maalivahtia vastaan, mutta Pietiläisen syöttö Mulalle meni hieman liiaksi eteen eikä Mula päässyt laittamaan palloa tyhjään loviisalaismaaliin.

73. minuutilla nähtiin ottelun lopullisesti ratkaissut HaPK:n kolmas osuma. Se syntyi jälleen kahden ensimmäisen maalin tapaan kulmapotkusta, joissa HaPK oli todella tehokas. Saku Kvist antoi jälleen erinomaisen pallon etualueelle, josta juuri ennen kulmapotkun antamista kentälle tullut Mamet Mula laittoi pallon verkkoon käytännössä ensimmäisellä kosketuksellaan. Viimeinen niitti ottelulle lyötiin vielä 82. minuutilla, kun HaPK herkutteli upean osuman. Oikealta sivustalta Tino Kasurinen heitti sivurajan Topi Pohjankoskelle, joka tiputti pelivälineen takaisin Kasuriselle. Kasurinen antoi syötön kärkeen vaihdetulle Jonne Hannulalle, joka tiputti alapuolelleen Lauri Labbakselle. Labbas pelasi hienon seinäpelin Mamet Mulan kanssa ja Mulan viimeinen syöttö oli täyttä taidetta, juuri oikeaan paikkaan tiputettu seinä tarjosi Labbakselle maukkaan maalintekopaikan ja Labbaksen vasemman jalan laukaus kuudentoista alueen sisäpuolelta painui lopulta loviisalaisveskarin kautta sisään. Ottelu päättyi HaPK:n 4-0 voittoon ja Kissaryhmä jatkaa Suomen Cupin toiselle kierrokselle.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen oli luonnollisesti tyytyväinen voittoon sekä jatkopaikkaan:

”Ilman muuta tulos oli se mitä tästä ottelusta haettiin, ensimmäinen kilpailullinen ottelu ja kuten jo aiemmin totesin, oli tavoite mennä jatkoon ja saada cupissa ainakin vielä toinen ottelu. Loviisa tarjosi odotetusti hyvän vastuksen, Nelosen kärkipään joukkueet eivät ole mitään suupaloja Kolmosen joukkueille ja se nähtiin tänäänkin. Avausjaksolla Loviisan alhaalla ollut nippu aiheutti meille hankaluuksia päästä kentän keskustaan, mutta löysimme tarvittavat tilat hyökkäämiselle onneksi laitakaistoilta. Toisella jaksolla Loviisan oli pakko tappioasemassa nostaa joukkuettaan hieman ylemmäs ja se avasi meille pääsyn kentän keskustaan ja peli oli oikeastaan vielä paremmin meidän hanskassa toisella jaksolla. Paikkoja oli vaikka kuinka paljon varsinkin toisella puoliajalla, pelin olisi voinut ratkaista jo aiemminkin, mutta hyvä näinkin”, Halonen totesi.

Halonen löysi myös parannettavaa Kissojen esityksestä:

”Emme me valmiita vielä ole missään nimessä, toisaalta ei tarvitsekaan vielä olla. Monessa asiassa on vielä jumppaamista, mutta sellainen yleiskuva pelistä oli kuitenkin positiivinen. Peli oli kuitenkin meillä hyvin hallinnassa alusta alkaen ja joukkueiden välinen tasoero näkyi, vaikka Loviisa ei meille pelistä helppoa tehnytkään. Kaikilla osa-alueilla pystymme varmasti vielä myös parantamaan ja kehittämään peliämme”, Halonen kertoi.

HaPK jatkaa Suomen Cupissa toiselle kierrokselle ja seuraava vastustaja tulee otteluparista Karpo – JäPS/47. Tuo ottelu pelataan tänään sunnuntaina 27.2.2022.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Tomi Kopra (mv), Joonatan Lassila, Lennart Voikar, Tino Kasurinen, Tino Aalto, Saku Kvist, Ilmari Kontunen, Caner Mula, Topi Pohjankoski, Joona Pasi, Nico Pietiläinen

Vaihdot: Jonathan Kuva (Aalto pois),  Mamet Mula (Mula C pois), Lauri Labbas (Pasi pois), Jonne Hannula (Pietiläinen pois), Jani Jokela (Kvist pois)

Penkillä:

Simo Matilainen, Olli Suortti (mv)