Harjoitusottelut käyntiin ottelulla Ponnistusta vastaan

8.1.2022

HaPK:n edustusjoukkue pelaa harjoituskauden ensimmäisen harjoitusottelunsa sunnuntaina 9.1.2022 Sipoossa Söderkullan lämmitettävällä tekonurmella. Vastustajana on perinteikäs Ponnistus Helsingistä. 

HaPK lähtee talven ensimmäiseen otteluunsa hyvin kokeilupitoisella kokoonpanolla ja mukana onkin vielä useampia sopimuksettomia pelaajia. Pelaajasopimuksiahan Kissoilla on tällä hetkellä 14 ja näistä sopimuksen jo tehneistä pelaajista mukana huomisessa ottelussa on kaikkiaan kymmenen pelaajaa. 

Harjoituskauden ensimmäiseen otteluun ei luonnollisesti aseteta sen kummempia odotuksia tai tavoitteita, vaan tärkeintä on pitkän tauon jälkeen päästä pelaamaan ja nähdä pelaajien suorituksia pelitilanteessa. Joukkue on joulukuun ajan harjoitellut kahdesti viikossa ja nyt joulutauon jälkeen on ehditty pitää vain yksi harjoitus ennen sunnuntain ottelua. 

Kissojen päävalmentaja Saku Halonen odottaa ensimmäistä ottelua mielenkiinnolla: 

"Ainahan se on mielenkiintoista päästä pitkästä aikaa pelaamaan, joskaan tässä vaiheessa vuotta ei vielä oikein osaa odottaa mitään. Meillä on vielä hyvin sekalainen ryhmä mukana huomisessa ottelussa ja ei tässä vielä niin paljon ole harjoiteltu, että kannattaisi kovin suuria odotuksia pelille asettaa. Kiva kuitenkin, että saamme tähän jo tammikuun alkuun ensimmäisen ottelun ja näemme pelaajien otteita myös oikeassa pelissä", Halonen kommentoi.