LähiTapiola otteluennakko: Jatkosarjan peli HaPK Edustus - Union Plaani

30.9.2021

HaPK:n edustusjoukkue on jälleen tositoimissa huomenna lauantaina 2.10.2021, kun jatkosarjan neljäs ottelu pelataan Haminan urheilukentällä klo 15.00 alkaen. Kissojen vieraaksi saapuu Union Plaani Heinolasta. Kyseessä on samalla kauden viimeinen kotiottelu, sillä HaPK päättää kautensa 9.10.2021 vierasottelulla Kouvolassa. 

Joukkueet kohtasivat alkusarjassa ja silloinkin pelattiin Haminassa. Kesäkuun lopulla pelatusta ottelusta jäi HaPK:lle paljon hampaankoloon, sillä vahva toinen jakso ja lopulta ansaittu tasoitusmaali ei tuonut kuitenkaan tasapelipistettä Plaanin saadessa lisäajalla kevyehkön rangaistuspotkun ja rankkarimaalilla kolme pistettä lähtivät tuolloin Plaanin mukana Heinolaan. 

Union Plaani johtaa tällä hetkellä alempaa jatkosarjaa ja tulee suurella todennäköisyydellä sen myös voittamaan. HaPK on myös jo varmistanut sarjapaikkansa, sillä nyt on jo varmaa, että joko Liry tai STPS tulee jäämään (tai molemmat) HaPK:n taakse sarjataulukossa, joka muodostuu pistekeskiarvon perusteella. Näin ollen myös Kissalauma voi pelata jäljellä olevat kaksi ottelua ilman paineita. Union Plaani voitti edellisessä ottelussaan maalikarkeloiden jälkeen Liryn 4-3. HaPK sen sijaan kyykkäsi kotikentällään pahasti häviten STPS:lle peräti 0-5. 

STPS-ottelu oli HaPK:lta erittäin vaisu, kotikentällä yksi kauden heikoimmista ellei heikoin esitys ilman ykkösluokan maalintekopaikkoja jätti paljon mietittävää. Vaikka HaPK pelasi varsinkin ensimmäisellä jaksolla ihan kelvollisesti ja hallitsi ottelua, ei se silti johtanut kunnollisiin maalintekotilanteisiin. Tätä ongelmaa Kissoilla ei tällä kaudella ole juurikaan aiemmissa otteluissa ollut, sillä akilleen kantapäänä on enemmän ollut maalipaikoista viimeistely, kuin itse maalipaikoille pääsy. 

HaPK.n päävalmentaja Saku Halonen odottaa vain ja ainoastaan yhtä asiaa lauantain ottelusta: 

"Kauden viimeinen kotiottelu edessä ja alla on melkoinen kyykkäys viime viikonlopulta, joten odotan ehdottomasti joukkueelta kasvojen pesua ja selvää tason nostoa STPS-otteluun nähden. Jokainen tietää, että viime viikonlopun esitys oli kaukana siitä, mihin joukkue parhaimmillaan pystyy ja jos ei nyt viimeiseen kotipeliin sytytä kunnolla Plaania haastamaan, niin ihme on", Halonen toteaa. 

Pelillisesti Halonen haluaa nähdä joukkueeltaan laadukkaampaa tekemistä hyökkäyskolmanneksella: 

"STPS-ottelusta kertoo paljon se, että meillä ei ollut yhtään kunnollista maalipaikkaa ja hyökkäyskolmanneksen ratkaisut pitää saada taas vähintään sille tasolle, jolla ne ovat olleet aiemmin tällä kaudella. Plaani vastustajana on tuttu ja tiedämme, mitä sieltä odottaa ja miten heitä vastaan tulee pelata, jos pisteistä haluaa taistella. Se on varmaa, että kovaa kamppailupelaamista on taas tiedossa ja siihen pitää myös olla valmis, ilmaiseksi emme varmasti saa yhtään palloa", Halonen kertoo. 

HaPK Edustus - Union Plaani, lauantaina 2.10.2021 Haminan urheilukentällä klo 15.00.