LähiTapiola otteluennakko: Jatkosarjan peli PeKa/KyPa - HaPK Edustus

10.9.2021

HaPK:n edustusjoukkue palaa pelikentille huomenna lauantaina 11.9.2021, kun Palloliiton Itäisen alueen Kolmosen B-lohkon alempi jatkosarja käynnistyy. Kissaryhmä matkaa avausottelussa Karhulan Keskuskentälle PeKa/KyPan vieraaksi. Ottelu alkaa klo 15.00. 

HaPK:n edellisestä ottelusta on aikaa jo kuukausi. Kissojen alkusarjan viimeiseksi otteluksi jäi 13.8.2021 pelattu IPS-ottelu Imatralla. Tuon ottelun jälkeen joukkueessa todettiin useita koronatartuntoja ja lopulta tilanne johti siihen, että HaPK:n alkusarja päättyi Imatran reissuun ja kolme ottelua jäi kokonaan pelaamatta. Tämä muutti myös koko sarjan pistelaskusysteemiä ja sijoitukset ratkaistaan nyt pistekeskiarvon perusteella. 

Viimeiset viikot eivät ole olleet haminalaisille kovin suurta herkkua, jos ajatellaan asiaa jalkapalloilullisesti. Joukkueessa todettiin lopulta lähes kymmenen koronatartuntaa ja suurin osa joukkueesta oli ensin karanteenissa, sen jälkeen osa joutui vielä eristykseen ja joidenkin karanteenit pitkittyivät. Harjoituksia on ehditty pitää nyt parin viikon ajan, mutta erittäin pienellä ryhmällä. Pelaajia on edelleen sairastuvalla, armeijassa ja viimeisimpänä viisi pelaajaa on lähtenyt opiskelujen perään muille paikkakunnille. HaPK on harjoitellut käytännössä koko ajan noin 6-8 pelaajan ryhmällä, joskin eilen torstaina harjoituksissa oli ilahduttavasti 12 pelaajaa. Harjoitusrinkiä on täydennetty mm. yhteistyöseura ViSa:n pelaajilla. 

Jos joskus, niin huomisen ottelun alla on tilanne, jolloin pelin ennakointi on erittäin vaikeaa. On aikalailla arvoitus, miten kuukauden pelitauko HaPK:n joukkueeseen on vaikuttanut eikä tilannetta ainakaan helpota se, että harjoituksia on jouduttu vetämään erittäin pienellä porukalla. Edellinen peli on kuukauden takaa ja sen jälkeen on tapahtunut paljon, joten suuria ennakko-odotuksia ei aseta myöskään HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen: 

"On tässä melkoinen kuukausi takana, ei voi muuta sanoa. Koronahässäkkä jätti jälkensä joukkueeseen ja kun meillä ei muutenkaan ole pelaajiston osalta näin loppukaudesta kovin kummoinen tilanne, on edessä oleva jatkosarja iso haaste ja samalla myös aika iso kysymysmerkki. Treeneissä emme pysty tällä hetkellä pienen pelaajamäärän takia käymään oikeastaan mitään pelillisiä asioita läpi, ainakaan oikeilla etäisyyksillä ja kun edellisestä ottelusta on jo kuukausi aikaa, on huominen iskukykymme täysi arvoitus. Osa pelaajistamme tulee vielä muilta paikkakunnilta suoraan peliin lähes kuukauden tauon jälkeen, joten kysymysmerkkejä on ilmassa todella paljon", Halonen toteaa. 

Kaikista vaikeuksista huolimatta Halonen uskoo, että ne pelaajat, jotka huomiseen otteluun saadaan mukaan, ovat ainakin halukkaita pelaamaan: 

"Uskoisin, että kaikki, jotka huomenna pelipaidan vetävät päälleen, ovat ainakin halukkaita pelaamaan ja se toivottavasti näkyy positiivisessa mielessä kentällä. Tällainen kuukauden tauko keskelle kautta ei tietenkään ole hyvä asia, mutta ei auta kuin yrittää mahdollisimman nopeasti löytää kadonnut pelituntuma ja pyrkiä laittamaan kotijoukkue koville. Mitään yltiöpäisiä odotuksia emme kuitenkaan huomiselle lataa, tämä ottelu on meille ikään kuin uusi kauden startti ja toivottavasti saamme tästä homman rullaamaan taas haluttuun suuntaan", Halonen kertoo. 

PeKa/KyPa - HaPK Edustus, lauantaina 11.9.2021 Karhulan keskuskentällä klo 15.00.