LähiTapiola otteluraportti: Sarjapeli HaPK Edustus - Union Plaani (1-2)

1.7.2021

HaPK:n edustusjoukkueen kausi Palloliiton Itäisen alueen Kolmosessa jatkui keskiviikkona 30.6.2021 kotiottelulla heinolalaista Union Plaania vastaan. Joukkue pesi kasvonsa viikko sitten koetun mahalaskun jälkeen ja pelasi hyvän pelin, mutta pistetiliä ei vieläkään saatu auki, vaikka lähellä se oli ja pisteen joukkue olisi varmasti esityksellään myös ansainnut. Tällä hetkellä eivät tähdet ole kallellaan kissalauman suuntaan, mutta pakko on uskoa, että jossain vaiheessa tilanne kääntyy.

Plaanille kyse oli kauden avausottelusta, sillä heidän kauden aloituksensa siirtyi pitkälle eteenpäin Heinolan alueen heikon koronatilanteen takia. Heinolalaiset tulivat Haminaan heille tyypillisesti kovalla uholla ja uusilla hehkutetuilla pelaajavahvistuksilla höystettynä.

Ottelun alku oli tarkkaa kyttäilyä puolin ja toisin. HaPK lähti katsomaan, onko Plaanin pitkän pallon pelaaminen muuttunut uusien pelaajien myötä ja alun perusteella voitiin todeta, että ei juurikaan ollut. Plaanin hyökkäykset käynnistyivät usein toppareilta pitkillä palloilla kotijoukkueen laitapakkien selustaan. Muutaman kerran vierasjoukkue sai keskialueelta mukaan uuden vahvistuksensa Teemu Toukosen, joka pyöritti ajoittain Plaanin peliä mallikkaasti. Nuoren kotijoukkueen puolustuslinjassa nähtiin eilen kolme vielä juniori-ikäistä pelaajaa höystettynä ikinuorella Atte Henrikssonilla ja tämä puolustuslinja pärjäsi enimmäkseen hienosti isokokoista heinolalaisjoukkuetta vastaan myös korkeiden pallojen kanssa. Varsinkin ensimmäistä virallista otteluaan topparin paikalla pelannut, yleensä keskikentällä nähtävä Simo Matilainen debytoi erittäin mallikkaasti topparin tontilla.

Viiden minuutin pelin jälkeen Plaani sai vapaapotkun reilusta paristakymmenestä metristä, jonka heinolalaiset laukoivat suoraan muuriin. Jatkotilanteesta tullut laukaus painui HaPK-pelaajan kautta yli päätyrajasta ja tilanteesta seurasi kaksi peräkkäistä kulmapotkua. Selvästä pituusylivoimasta huolimatta Plaani ei kulmista mitään vaarallista saanut aikaiseksi. Ottelun tuomarikolmikko tuli tällä kertaa Kouvolasta ja erotuomarina esiintynyt Jesper Lindfors tuskin muistelee iltapuhdettaan kovin onnistuneena. Kovaotteinen kamppailu meinasi lähteä tuomarin lapasesta jo ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen, kun kenellekään ei tuntunut olevan selvää, mikä ottelun linja on eikä sitä ilmeisesti ollutkaan. Jo ensimmäisellä vartilla HaPK:lle jäi hieman jossiteltavaa, sillä Lindfors jätti viheltämättä mm. tilanteen, jossa HaPK:n Caner Mula revittiin kaksin käsin nurin rangaistusalueen sisäpuolella sekä tilanteen, jossa jatkuvasti vaikeuksia Plaanin alakerralle tuottanut Joona Pasi vedettiin nurin niin ikään rangaistusalueen sisäpuolella. Plaani käytti muutenkin sallivan tuomarilinjan hyväkseen rikkomalla jatkuvasti ja pelaamalla sääntöjen rajamailla, eikä se ainakaan pelaavampaa ja liikkuvampaa kotijoukkuetta suosinut.

19. minuutilla nähtiin ottelun avausmaali ja kuten HaPK:lle tyypillisesti, ensimmäinen vastustajan tilanne tuottaa myös maalin ja tällä kertaa tilanne ei ollut edes kovin vaarallinen. Plaanilla oli sivurajaheitto vasemmalla sivustalla, joka heitettiin hyökkääjälle suojaukseen kuudentoista alueen rajan tuntumaan. Hyökkääjä löysi takaviistosta noin 25. metristä Plaanin keskikenttäpelaaja Teemu Toukosen, joka laukoi pallon kaukaa sisään. HaPK:n maalia tässä ottelussa vartioinut Eemil Jaarinen ei pystynyt hieman yllättäen tippunutta palloa torjumaan ja näin vierasjoukkue 0-1 johtoon. Avausjakso oli maalintekopaikoiltaan ja ylipäätään vaarallisilta tapahtumiltaan aika köyhä, mutta yksi hyvä tilanne nähtiin myös kotijoukkueen toimesta. 39. minuutilla Anton Talsi heitti sivurajan Caner Mulalle, joka pyörähti Plaanin topparilta vapaaksi ja viritti laukauksensa reilusta kahdestakymmenestä metristä. Kierteiseen palloon ei Plaani-veskari Niklas Honkasella ollut mitään jakoa, mutta laukaus kolahti ylärimaan ja tasoitusmaalia ei näin ollen syntynyt. Alun kyttäilyn jälkeen HaPK sai pelin juonesta mukavasti kiinni ja pystyi pallon liikuttelullaan väsyttämään vastustajaa ja vierailijoiden pelaajat huutelivatkin vaihtopenkin suuntaan jo reilun puolen tunnin pelin jälkeen, että jalat loppuvat. HaPK:n keskikentän pohjalla uurastaneet ja palloa mukavasti liikuttaneet Saja Leigh ja Olli Kokkonen olivat molemmat erinomaisessa pelivireessä. Tauolle mentiin kuitenkin Plaanin 0-1 johdossa.

Toiselle jaksolle HaPK tuli terävästi ja heti jakson alkuun kissaryhmä sai vasemmalta sivustalta hyvästä paikasta vapaapotkun, joka kuitenkin jäi hieman matalaksi eikä siitä näin ollen syntynyt minkäänlaista tilannetta. 55. minuutilla Plaani rakensi ensimmäisen toisen jakson hyökkäyksensä vasemman laidan kautta. Laidalta tullut keskitys muutti hieman suuntaa HaPK-puolustaja Veeti Klingbergin jalasta ja tuli sopivasti vierasjoukkueen hyökkääjän ulottuville, jonka pusku noin kuudesta metristä painui kuitenkin metrin verran yli kissojen maalin. Viitisen minuuttia myöhemmin 60. minuutilla kotijoukkue myllytti vahvan paineen Plaanin kenttäpuoliskolle. Keskityksiä sateli sieltä ja täältä, Plaani yritti paniikissa purkaa painetta pois siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta Janne Hannula kaivoi pallon pelaajaruuhkan keskeltä, murtautui komeasti kolmen Plaanin pelaajan seasta kuudentoista alueelle, mutta viimeistely-yritys painui, kuinkas muuten, yläristikkoon ja näin vierasjoukkue selvisi tilanteesta kuin koira veräjästä. 64. minuutilla Plaani pääsi erikoisten kimmokkeiden kautta kuudentoista alueen sisäpuolelta kokeilemaan, mutta laukaus painui jälleen kolmanteen kerrokseen eikä aiheuttanut sen suurempaa vaaraa kotijoukkueelle. 79. minuutilla vahvan ottelun pelannut Caner Mula tarjoili kauniin ulkosyrjäsyötön vasemmalle laidalle Plaanin pakin selustaan Joona Pasille, joka karkasi läpiajoon. Heinolalaiset eivät tässäkään tilanteessa Pasin perässä pysyneet, vaan joutuivat rikkomaan ja tällä kertaa myös ottelun erotuomari Lindfors näki tilanteessa rikkeen ja vei pallon pilkulle. Rankkarin ampui varmasti sisään Caner Mula ja näin vähintäänkin ansaittu tasoitusosuma näki päivänvalon 81. minuutilla. Tasoitusosuman jälkeen kotijoukkue kuitenkin ehkä hieman liikaa passivoitui, hiipikö puseroon ehkä liika halu varmistella tulossa ollutta pistettä vai mikä, mutta Plaani sai ottelun lopulla vielä painetta luotua HaPK:n päätyyn. Muutamia keskityksiä vierailijat saivat aikaiseksi, mutta ei mitään sen vaarallisempaa. Ottelun kuvaan sopien pelattiin toista lisäaikaminuuttia, kun Plaanin Jari Mulari murtautui HaPK:n rangaistusalueen sisäpuolelle ja Atte Henriksson taklasi palloon kaataen samalla myös Mularin. Hämmästys oli monella suuri, kun erotuomari Lindfors nyt vihelsi tilanteen rikkeeksi, kun vastaavat tilanteet eivät aiemmin ottelun aikana olleet rikkeen arvoisia. Lindfors vei pallon kuitenkin pilkulle, josta sen toimitti varmasti sisään Plaanin Teemu Toukonen ja näin Plaani siirtyi lisäajalla 1-2 johtoon. HaPK sai vielä yhden tilanteen luotua lisäajan lisäajalla, kun Joona Pasi murtautui vasemmalta boxiin nokikkain Plaani-veskari Honkasen kanssa, mutta viimeistely-yritys painui päin Honkasta. Näin ottelu päättyi Plaanin 1-2 vierasvoittoon värikkäiden ja hyvin kyseenalaistenkin tilanteiden jälkeen.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halosella oli ottelun jälkeen hyvin ristiriitaiset ajatukset:

”Nostan joukkueelle hattua ja olen ylpeä pelaajista, siitä miten tänään pelasimme ja miten pesimme kasvomme viikon takaisen kyykkäyksen jälkeen. Lähtökohta ei ollut helppo, 11 vai 12 kaveria sivussa, useita muutoksia kokoonpanoon ja vain muutama ukko penkillä. Siihen nähden meiltä hyvä ottelu, näytimme taas itsellemme ja kaikille muillekin, että osaamme pelata. Viikko sitten nähtiin kentällä seisoskellut kotijoukkue, tänään jotain ihan muuta. Totta kai viime hetken tapahtumat harmittavat joukkueen puolesta, tämä oli jo toinen ottelu, kun menetämme pisteitä aivan viime hetkellä. Ja tuo rankkarituomio, mitä siitä nyt sanoisi. Vastaavia rikkeitä meni eri puolilla kenttää läpi ottelun aikana vaikka kuinka paljon, nyt se sitten lopussa oli rike. Kyllähän erotuomari Lindfors on varmaan paremminkin tuominnut ainakin joskus, tai toivon näin, mutta tänään hän oli liian näkyvässä roolissa ja silloin tuomari ei ole onnistunut tehtävässään. Alusta alkaen linja oli epäselvä kaikille ja välillä tuntui, ettei mitään linjaa edes ollut. Plaani käytti sen kyllä hyväkseen, koko ajan tuli koiville pientä ja välillä isompaa koputtelua sekä jatkuvaa repimistä, jotka joku muu olisi varmasti viheltänyt pois”, Halonen kommentoi.

Itse peliin ja joukkueen kasvojen pesuun Halonen oli tyytyväinen:

”Tämä oli meiltä pelinä hyvä esitys, pystyimme liikuttamaan palloa ihan eri tavalla kuin aiemmissa otteluissa. Keskikentällämme Olli Kokkonen ja Saja Leigh pelasivat loistavan ottelun. Hyökkäyskolmannekselle olisimme kaivanneet vieläkin enemmän aloitteita selustaan ja sieltä vielä tietty vaarallisuus jäi vähän puuttumaan. Joka tapauksessa loimme paikkoja ihan riittävästi vaikka pelin voittoon asti. Kävihän tuo pallo taas kerran maalipuissa kahteenkin otteeseen, kerran ylärimassa ja kerran ristikossa. Tehokkuutta hyökkäyspäähän kaipaamme edelleen, siitä ei pääse mihinkään. Puolustuspelaaminen oli tässä ottelussa myös hyvää, melko kokematon puolustuslinjamme selvisi hyvin Plaanin korstojen kanssa. Harmittavasti taas tässäkin ottelussa vierasjoukkueen ensimmäinen maali oli liian helppo, näihin ei vain olisi varaa jos ja kun pisteitä haluamme ottaa”, Halonen harmitteli.

HaPK on nyt pelannut neljä ottelua ilman pisteitä. Joukkue saa nyt huilata hetken, sillä seuraava ottelu on ohjelmassa vasta 24.7.2021:

”Neljä ottelua on pelattu, joista yksi oli täydellinen ohipeli, joita ei vain saa enää tulla. Nolla pistettä, eli ihan samanlainen alku sarjaan kuin viime kaudellakin. Olemme nytkin pelanneet mielestäni paremmin, kuin mitä pistesarake antaa ymmärtää. Kyllä täältä vielä tullaan, pakko siihen on uskoa ja tämän pelin jälkeen on taas varmasti helpompi jatkaa, kun saimme pyyhittyä sen surkean Ri-Pa-ottelun pois mielestämme. Nyt tulee tauko kieltämättä kyllä hyvään paikkaan, unohdetaan jalkapallo hetkeksi ja vedetään vähän happea”, Halonen kertoo.

Hesburger Hamina palkitsee tälläkin kaudella kaikissa HaPK:n kotiotteluissa kummankin joukkueen nälkäisimmät pelaajat Hesburgerin lahjakorteilla. Vierasjoukkue Plaanilta palkittiin molemmat maalit tehnyt Teemu Toukonen, kotijoukkueen palkinnon nappasi erinomaisen pelin keskikentällä pelannut Olli Kokkonen.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus: Eemil Jaarinen (mv), Simo Matilainen, Atte Henriksson, Anton Talsi, Veeti Klingberg, Saja Leigh, Olli Kokkonen, Janne Hannula, Caner Mula, Tino Kasurinen, Joona Pasi

Vaihdot: Akseli Söderlund (Hannula pois), Tomi Kopra (Mula pois)

Penkillä: Abdo Jamshir