LähiTapiola otteluennakko: Sarjapeli HaPK Edustus - Union Plaani

29.6.2021

HaPK:n edustusjoukkueen kausi Palloliiton Itäisen alueen Kolmosen B-lohkossa jatkuu keskiviikkona 30.6.2021 toisella peräkkäisellä kotiottelulla. Vieraaksi saapuu oman kautensa vasta tässä vaiheessa aloittava Union Plaani Heinolasta. 

HaPK:n kausi on alkanut kolmella tappiolla joista varsinkin viimeisin, kotiavauksessa nähty kyykkäys Ri-Pa:a vastaan, oli suorastaan häpeällinen. Joukkue esiintyi kauden ensimmäisessä kotiottelussaan todella flegmaattisesti, löysästi ja laiskasti häviten ottelun ansaitusti 1-4. 

Union Plaani aloittaa kautensa vasta nyt. Heinolalaisjoukkue saapuu Haminaan varmasti intoa puhkuen, kun vihdoin ja viimein hekin pääsevät avaamaan kautensa. Plaani on vahvistunut useammalla pelaajalla viime kauteen nähden, joten Haminassa nähdään varmasti nälkäinen ja iskukykyinen Plaani. 

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen kommentoi muutamalla sanalla keskiviikon ottelua: 

"Meidän tärkein tehtävä on pestä kasvomme edellisen räpellyksen jälkeen. Suorastaan hävetti viime viikon keskiviikkona ja anteeksipyyntö oli enemmän kuin paikallaan kaikilta niiltä, jotka Ri-Pa-ottelua olivat saapuneet seuraamaan. Plaani on varmasti vahva nippu lukuisine uusine pelaajineen, mutta turha tässä meidän on miettiä vastustajaa ja ketä missäkin pelaa. Omassa tekemisessämme on ihan riittävästi työsarkaa tällä hetkellä ja jos emme huomenna näe peli-ilmeeltään ihan erilaista kotijoukkuetta kuin Ri-Pa-ottelussa, niin ihme on", Halonen toteaa. 

HaPK Edustus - Union Plaani, keskiviikkona 30.6.2021 Haminan urheilukentällä klo 18.30