Otteluraportti: Jatkosarjan peli Ri-Pa - HaPK Edustus 31.8.2020 (1-2)

1.9.2020

HaPK:n edustusjoukkue aloitti Palloliiton Itäisen alueen Kolmosen alemman jatkosarjan maanantaina 31.8.2020 Ristiinan Pallon vieraana Ristiinan urheilukentällä. 

HaPK lähti alempaan jatkosarjaan toiselta sijalta, kasassa oli alkusarjassa kerätyt 9 pistettä. Ri-Pa puolestaan majaili taulukossa ennen ottelua toiseksi viimeisenä kuudella pisteellä. Joukkueiden kauden ensimmäinen ottelu pelattiin heinäkuun alkupuolella niin ikään Ristiinassa ja tuolloin HaPK vei pisteet mukanaan erittäin märissä olosuhteissa pelatusta ottelusta lukemin 2-3. 

Kotijoukkue Ri-Pa sai otteluun hyvän alun ja ristiinalaisten ensimmäinen maalintekopaikka nähtiin jo kolmannella peliminuutilla. Mikkelin Pallo-Kissojen vahvistus Onni Ikonen pääsi kuudentoista alueen sisäpuolella nokikkain HaPK-veskari Joona Kuljun kanssa. Kulju tuli erinomaisesti maaliltaan vastaan ja torjui Ikosen viimeistely-yrityksen. Kahdeksannella minuutilla Ri-Pa sai kulmapotkun oikealta puolelta ja ehkäpä sarjan paras isojen pallojen kohdepelaaja, entinen Veikkausliiga-hyökkääjä Miikka Oinonen pääsi puskemaan pilkun tuntumasta, mutta Kulju nappasi tämän puskun näppeihinsä. Vierasjoukkueen alku peliin oli tahmea, jalka ei liikkunut odotetunlaisesti ja pallollinen peli ei myöskään ollut lähelläkään sitä, mitä se on useassa ottelussa tällä kaudella ollut. HaPK:n ensimmäinen kohtalaisen hyvä hyökkäys nähtiin 12. minuutilla ja tämän hyökkäyksen päätteeksi Jonathan Kuva pääsi kokeilemaan vasurillaan reilusta paristakymmenestä metristä, mutta Ri-Pan maalilla pelannut niin ikään Mikkelin Pallo-Kissojen vahvistus Tero Makkonen torjui Kuvan laukauksen. Heti tämän tilanteen jälkeen Ri-Pa avasi peliä vähemmän yllättäen pitkällä pallolla kohti Miikka Oinosta, joka voitti korkean pallon ja tarjoili Onni Ikoselle laukaisupaikan jälleen kuudentoista alueen sisäpuolelta. Tälläkin kertaa kissavahti Joona Kulju veti kuitenkin pidemmän korren ja torjui laukauksen kulmapotkuksi. Seuranneesta kulmapotkusta Ri-Pa ei tilannetta saanut aikaiseksi. 17. minuutilla HaPK nukkui pahasti kotijoukkueen sivurajaheiton jälkitilanteessa ja Ri-Pa pelasi jälleen tilanteen kuudentoista alueen sisäpuolelle, tällä kertaa Sami Kontulainen pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä, mutta Kulju torjui tämänkin laukauksen. Jälleen mentiin kulmalipulle ja kuinkas muuten, Miikka Oinonen oli päineen pallossa ensimmäisenä, mutta pusku suuntautui kuitenkin pari metriä ohi HaPK-maalin. Pari minuuttia myöhemmin kotijoukkue hyökkäsi oikealta sivustalta, josta annettiin tällä kertaa hieman matalampi keskitys. Matalasta keskityksestä huolimatta Oinonen oli jälleen pallossa ensimmäisenä ja ohjasi tällä kertaa jalallaan palloa kohti takakulmaa, mutta ohjaus suuntautui puolisen metriä kissamaalin ohi. Ensimmäinen parikymmenminuuttinen oli kotijoukkueelta vahvaa painostusta, HaPK ei meinannut päästä millään peliin mukaan ja peli tehtiin itselle todella vaikeaksi. 24. minuutilla nähtiin ottelun avausmaali ja vaikka ottelun kulusta olisi voinut kuvitella kotijoukkueen iskevän ensimmäisenä, siirtyikin vierailija 0-1 johtoon. Matias Olli voitti keskialueella irtopallon itselleen ja antoi hyvän pystysyötön Ri-Pa-toppareiden selustaan. Pieni yllätysveto HaPK:n piikissä tähän otteluun oli Jani Jokela, joka karkasi ristiinalaistoppareilta läpi eikä erehtynyt, vaan naulasi läpiajonsa päätteeksi pallon tarkasti alakulmaan. Kotijoukkueen maali oli kuitenkin roikkunut ilmassa jo jonkin aikaa ja kauaa ei kissaryhmä saanut johtoasemasta nauttia, sillä 31. minuutilla Ri-Pa tuli tasoihin. Ri-Pa hyökkäsi oikean laidan kautta, josta annettiin keskityspallo HaPK:n kuudentoista alueen rajan tuntumaan. Heikon purun jälkeen pallo jäi pelattavaksi pariinkymmeneen metriin ja kukas muukaan kuin Miikka Oinonen laukoi puolivolleyn kissapuolustuksen jalkojen kautta alakulmaan. Mutta, kauaa ei kotijoukkuekaan tasatilanteessa saanut olla, kun 38. minuutilla HaPK karkasi jälleen maalin johtoon. Tämänkin maalin alusti hyvän ottelun pelannut Matias Olli, joka antoi keskustasta erinomaisen syötön Ri-Pan oikean laitapakin selustaan. Joona Pasi paineli heittämällä karkuun kotijoukkueen puolustuslinjalta päästen nokikkain Ri-Pa-veskari Makkosen kanssa ja tuikkasi pallon kuljetuksensa päätteeksi alakulmaan. Pallo olisi toki mennyt maaliin muutenkin, mutta Jani Jokela varmisti vielä maaliviivalta pallon varmasti painuvan verkkoon asti ja lopulta tämä maali ilmeisesti merkittiin Jokelalle, vaikka pöytäkirjassa se oli ensin merkitty Pasille. Joka tapauksessa, tällä maalilla kissaryhmä karkasi 1-2 johtoon. Avausjakson lopulla kummassakin päässä nähtiin vielä potentiaaliset maalintekopaikat, HaPK:n vapaapotku aiheutti pienen hässäkän Ri-Pa-maalille, mutta kunnon viimeistely-yritystä ei kuitenkaan nähty. Toisessa päässä Joona Kulju nappasi vielä jakson päätteeksi yhden hyvän torjunnan lisää kuudentoista alueen sisäpuolelta tulleesta laukauksesta. Näin tauolle mentiin kissojen 1-2 johdossa. 

HaPK aloitti toisen jakson pirteästi ja näytti jo siltä, että joukkue alkaa löytää normaalia otetta pallolliseen pelaamiseen. Ensimmäisen reilun viisiminuuttisen aikana vierasjoukkue pystyi rakentamaan muutaman mallikkaan hyökkäyksen, mutta se viimeinen terä näistä jäi puuttumaan ja muuten hyvin pelatuista tilanteista ei sen vaarallisempaa näin ollen syntynyt. Toisen jakson ensimmäinen mainittava tilanne nähtiin 58. minuutilla, kun tauolla kentälle vaihdettu Juho Kiiski ohitti oikealla laidalla Ri-Pan puolustajan ja pääsi etenemään kuudentoista alueen sisäpuolelle. Kiisken laukaus pienehköstä kulmasta jäi kuitenkin hieman löysäksi eikä Makkosella Ri-Pan maalilla ollut vaikeuksia torjunnassa. Ri-Pan toisen puoliskon ensimmäinen maalintekopaikka nähtiin muutamaa minuuttia myöhemmin 61. minuutilla. Oikealta laidalta maalin edustalle annettu keskitys tavoitti Miikka Oinosen, jonka puskun kissavahti Kulju erinomaisesti torjui. Näiden kummassakin päädyssä nähtyjen tilanteiden jälkeen mentiin reilu kymmenminuuttinen ilman mainittavia tilanteita kummassakaan päädyssä. Ri-Pa loi painetta kissojen puolustukseen koko ajan isoilla palloilla, mutta pelin edetessä HaPK oppi nämäkin tilanteet hoitamaan paremmin ja paremmin. Kotijoukkueen ajoittain hyökätessä isojen pallojen jälkeen hieman riskilläkin, avautui HaPK:lle muutamia erittäin hyviä paikkoja vastaiskuihin. Nämä tilanteet vierasjoukkue pelasi kuitenkin hieman heikosti, viimeiset valinnat eivät osuneet kohdalleen tai se viimeinen ratkaiseva syöttö usein epäonnistui. Vartti ennen varsinaisen peliajan umpeutumista Ri-Pa-hyökkääjä oli puolittain läpi ja pääsemässä erinomaiseen laukaisupaikkaan, mutta viime hetkellä HaPK-kippari Atte Henriksson liukui laukauksen tielle ja Ri-Pa sai tilanteesta kulmapotkun. Tämän kulman HaPK hoiteli hienosti, eikä Oinosta päästetty tällä kertaa palloon lainkaan. 80. minuutilla näytti jo siltä, että Ri-Pa tulee ottelussa väkisin tasoihin. Kotijoukkue hyökkäsi vasemmalta, josta ristiinalaislaituri antoi kuudentoista alueen sisäpuolelle hyvän syötön Miikka Oinoselle. Oinonen pääsi nokikkain Kuljun kanssa, mutta jälleen kerran kissaveskari veti pidemmän korren. Kuljun torjunnasta tullut kakkospallo tuli kuitenkin suoraan toisen Ri-Pa pelaajan ulottuville vain muutaman metrin etäisyydelle maalista. Tällä kertaa onnikin oli kissojen puolella, sillä ristiinalaispelaajan viimeistely muutamasta metristä suuntautui kuin ihmeen kaupalla ohi HaPK-maalin. Heti tämän tilanteen jälkeen HaPK:lle avautui hyvä vastahyökkäys, jonka kissaryhmä pelasi nyt paremmin ja sai luotua myös maalipaikan. Joona Pasi ohitti vasemmalla laidalla oman puolustajansa ja tarjosi hyvän syötön takaviistoon Mamet Mulalle, jonka laukauksen Ri-Pa veskari Makkonen kuitenkin torjui. Nämä jäivät kummassakin kenttäpäädyssä viimeisiksi kunnollisiksi tilanteiksi, viimeinen vajaa kymmenminuuttinen + peräti viiden ja puolen minuutin lisäaika eivät enää huippupaikkoja tarjonneet. Ri-Pa löi kyllä painetta koko ajan HaPK:n kenttäpäätyyn, keskityksiä tuli joka paikasta ja kulmiakin ristiinalaiset saivat lopussa vielä muutaman, mutta HaPK puolusti erinomaisesti ja varjeli omaa maaliaan uhrautuvasti. Loistavan ottelun pelannut Joona Kulju haki suurimman osan keskityspalloista näppeihinsä eikä Ri-Pa näistä saanut luotua kunnollisia paikkoja. Helpotus oli suuri, kun viimein viiden ja puolen minuutin lisäajan päätyttyä ottelun päätuomari Ayhan Dag vihelsi kamppailun päättyneeksi. HaPK teki onnistuneen ryöstöretken Ristiinaan toistamiseen tällä kaudella vieden pisteet mukanaan 1-2 voitolla. 

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen oli ottelun jälkeen totta kai erittäin tyytyväinen: 

"Olihan vaikea peli, emme päässeet missään vaiheessa peliin kunnolla mukaan. Meillä oli huono jalka, emmekä siksi pystyneet pitämään pelissä tempoa, jolla isokokoinen Ri-Pan joukkue olisi hyydytetty. Pallollinen pelaaminen oli myös aika heikkoa muutamia väläytyksiä lukuunottamatta. Varmasti pelillisesti yksi meidän huonoimpia esityksiämme tällä kaudella. Mutta on tässä jo odotettukin, että josko se jossain pelissä pomppisi vähän meillekin ja olisi pientä onnen poikastakin mukana. Niin monta peliä on tällä kaudella nähty, joissa olemme pelanneet hyvin ja olisimme ehkä enemmän ansainneet, kuin mitä olemme saaneet. Nyt oli se hetki, kun voitimme, vaikka emme pelanneet kovin hyvin. Kaunista se ei ollut, päinvastoin erittäin tahmeaa, mutta olen erittäin tyytyväinen taisteluilmeeseen ja siihen, miten pystyimme tuosta Ri-Pan isojen pallojen tulituksesta selviytymään. Meillä ei ole isokokoinen joukkue ja siksi Ri-Pa onkin meille varmasti vaikein, tai ainakin yksi vaikeimmista vastustajista koko sarjassa", Halonen kommentoi.

Mitkä tekijät sitten ratkaisivat ottelun?

"Olimme kerrankin tehokkaita omissa maalipaikoissamme. Teimme kaksi maalia ja tässä ottelussa meillä oli ehkä 4-5 sellaista tilannetta, jotka voi maalintekopaikoiksi laskea. Toinen iso asia oli ehdottomasti erinomainen maalivahtipeli. Joona Kulju piti meitä pystyssä varsinkin ensimmäisen parikymmenminuuttisen, jonka aikana Ri-Pa loi useamman hyvän tekopaikan. Tietysti on nostettava esille myös asenteemme ja työmoraali, vaikka peli ei kulkenut halutulla tavalla, niin kompensoimme sen kovalla taistelulla. Halusimme ehdottomasti nämä pisteet ja emme antaneet tuumaakaan periksi, vaikka välillä olimme todella helisemässä Ri-Pan korkeiden pallojen kanssa", Halonen totesi. 

Voitto nosti HaPK:n alemman jatkosarjan kärkipaikalle ainakin hetkeksi. Kokonaispistemäärä on nyt 12. 

"Tämä oli meille erittäin tärkeä voitto. Se maistuu vielä ehkä piirun verran makeammalta siksi, että kävimme todella kovan väännön Ri-Pan kanssa uudesta pelipäivästä. Alunperin tämä ottelu piti pelata sunnuntaina 30.8.2020, mutta me emme olisi tuolloin saaneet varmaan edes yhtätoista pelaajaa reissuun mukaan. Ri-Pa ei paljon näissä pelipäiväneuvotteluissa joustanut ja näin ollen jouduimme tämän reissun tekemään arkena, mikä ei tietenkään optimitilanne ole. Siksi tämä tausta huomioiden voitto ja kolme pistettä maistuvat ehkä vieläkin paremmalta. Ja toki tilanne näyttää nyt meidän kannaltamme muutenkin hyvältä, sarjapaikka saattoi sinetöityä jo tällä voitolla. Vielä ei toki tuuleteta, ennen kuin asiat ovat aivan varmoja, mutta hyvältä näyttää tällä hetkellä", Halonen päättää tyytyväisenä. 

HaPK pelaa seuraavan kerran ensi maanantaina 7.9.2020, kun jatkosarjan toisessa ottelussa kohdataan KyPa. Ottelu pelataan Haminan urheilukentällä klo 18.30 alkaen. 

HaPK:n kokoonpano: 

Avaus: Joona Kulju (mv), Uku Tikerpuu, Lauri Ahola, Atte Henriksson, Jonathan Kuva, Matias Olli, Simo Matilainen, Ilmari Kontunen, Joona Pasi, Markus Lautala, Jani Jokela

Vaihdot: Juho Kiiski (Matilainen pois), Mamet Mula (Jokela pois), Teemu Pellinen (Tikerpuu pois), Veeti Klingberg (Ahola pois), Jonne Hannula (Pasi pois)