Otteluennakko: Jatkosarjan peli Ri-Pa - HaPK Edustus 31.8.2020

30.8.2020

HaPK:n edustusjoukkue aloittaa Palloliiton Itäisen alueen Kolmosen jatkosarjan maanantaina 31.8.2020 vierasottelulla Ristiinassa Ri-Pan vieraana. Ottelu alkaa Ristiinan urheilukentällä klo 18.30. 

Puolitoista viikkoa on kulunut alkusarjan viimeisestä ottelusta, jonka HaPK voitti Liryä vastaan kotonaan vahvan esityksen jälkeen 4-0. Tuon ottelun jälkeen joukkue otti hieman happea, sillä kaksi viimeistä alkusarjan ottelua pelattiin vain muutaman päivän välein ja kumpaankin otteluun kissaryhmä joutui melko pienellä rosterilla. 

Kulunut harjoitusviikko on ollut haasteellinen, sillä kissojen treeneissä ei ole juuri nähty yli kymmentä pelaajaa kerrallaan. Pelaajia on ollut paljon pois mm. armeijan, loukkaantumisten ja työesteiden takia. 

"Tosiaan, haastava viikko on takana siinä mielessä, että olemme joutuneet erilaisista syistä johtuen harjoittelemaan pienillä ryhmillä. Kolme harjoitusta on tällä viikolla takana ja harjoittelemme vielä tänään (sunnuntaina) illalla. Pienet pelaajamäärät harjoituksissa tietysti rajoittavat jonkin verran sitä, mitä ja miten pystymme harjoittelemaan, mutta toisaalta pohjatyö on tehty hyvin, joten ei yksi tai kaksi haastellisempaa viikkoa kokonaisuutta ainakaan pitäisi kauheasti haitata. Toki yksittäisten pelaajien kohdalla sillä saattaa olla jonkin verran vaikutusta, miten on päässyt harjoittelemaan ennen huomista ottelua", HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen toteaa. 

Jatkosarja pelataan yksinkertaisena sarjana, eli HaPK kohtaa kaikki joukkueet kertaalleen. Huomisen Ri-Pa-ottelun jälkeen kissaryhmä pelaa kotonaan KyPaa ja Liryä vastaan ja kausi päättyy 26.9.2020 pelattavaan vierasotteluun Union Plaanin vieraana Heinolassa. Kissaryhmä joutuu siis samoille vierasreissuille nyt jatkosarjassa, kuin alkusarjankin otteluissa: 

"Tätä ohjelmaa on kyllä todella vaikea käsittää. Menemme taas Ristiinaan ja Heinolaan vierasotteluun, aivan kuten alkusarjassakin. KyPa ja Liry kohdattiin jo alkusarjassakin kotikentällä, niin totta kai ne kohdataan kotona nytkin. Palloliitto oli laatinut etukäteen kaavion, johon joukkueet sijoitettiin alkusarjan sijoitusten perusteella. Ei tuon jatkosarjan ohjelman teko nyt varmaan olisi kovin kauaa kestänyt ilman valmista kaaviotakin ja tällöin ohjelmasta olisi saanut kaikille varmasti järkevämmän. Tämän kauden ohjelma on ollut kaikkineen todella erikoinen eikä se ainakaan tasapuolisesti joukkueita ole kohdellut. Me reissasimme kaikista Kolmosen joukkueista STPS:n ohella eniten jo alkusarjassa ja nyt reissaamme kaikista eniten myös alemman jatkosarjan joukkueista. Kun matkakilometrien erot lasketaan useissa sadoissa kilometreissä, niin kyllä se kohtelee joukkueita epäreilusti", Halonen ihmettelee. 

Ri-Pa ja HaPK kohtasivat alkusarjan ottelussa heinäkuun alkupuolella Ristiinassa. Tuolloin ottelu muistutti enemmän vesipalloa kuin jalkapalloa, sillä kamppailu käytiin todella vetisissä olosuhteissa Ristiinan kentän oltua veden vallassa jo ennen ottelun alkua. HaPK selvisi tuosta koitoksesta voittajana, sillä ottelu päättyi kissojen vierasvoittoon 2-3. Tuon kamppailun perusteella Halonen ei vastustajasta kovin selvää kuvaa saanut: 

"Alkusarjan kohtaamisemme Ri-Pan kanssa oli aika kaukana jalkapallosta surkeiden olosuhteiden takia, joten vaikea sanoa vastustajasta sen perusteella juuri mitään. Vahva kärkipari Oinonen-Kontulainen on tiedossa ja Ri-Pa onkin tehnyt pistemääräänsä nähden yllättävän paljon maaleja.  Varmasti mukana on jälleen vahvistuksia myös Kakkosen MiPK:sta, joten vahva kotijoukkue meitä varmuudella odottaa. Eihän tämä missään nimessä ideaalitilanne meille ole, että joudumme Ristiinan vierasretkelle arkipäivänä suoraan töistä ja koulun penkiltä, mutta ei ollut paljon vaihtoehtoja. Alkuperäisenä pelipäivänä (tänään su 30.8.) emme olisi varmasti saaneet edes 11 pelaajaa kasaan monien eri esteiden takia. Huomenna meillä pitäisi olla 16 pelaajan ryhmä sentään mukana. Urheilumaailmasta tutun kliseen voisi tähän loppuun heittää, eli lähdetään taistelemaan ja katsotaan, mihin se sitten huomenna riittää", Halonen päättää. 

Ri-Pa - HaPK Edustus, maanantaina 31.8.2020 Ristiinan urheilukentän nurmella klo 18.30.