Otteluraportti: Sarjapeli FC LaPa - HaPK Edustus 15.8.2020 (2-1)

16.8.2020

HaPK:n edustusjoukkue pelasi perussarjan toiseksi viimeisen ottelunsa lauantaina 15.8.2020 FC LaPan vieraana Lappeenrannassa Amiksen jo parhaat päivänsä nähneellä pomppuisella kumimatolla. 

Kissojen vierasottelun lähtökohdat olivat erittäin vaikeat, sillä poissa oli erilaisista syistä johtuen puolet joukkueen pelaajista ja mukaan saatiin vain 13 pelaajan ryhmä. Useita isossa roolissa olleita pelaajia oli sivussa ja edelliseen voitokkaaseen KyPa-otteluun nähden avauskokoonpanosta meni puolet uusiksi. HaPK:n muutenkin nuori joukkue oli eilen Lappeenrannassa erityisen nuori, kun mukana olleista 13 pelaajasta peräti yhdeksän on vielä junnuikäisiä ja avauksessakin juniori-ikäisiä nähtiin peräti seitsemän. 

Kotijoukkue LaPa aloitti ottelun pirteästi ja hallitsi ensimmäistä parikymmenminuuttista. Mitään kovin vaarallista LaPa ei kuitenkaan pystynyt luomaan, pari kulmapotkua nähtiin, jotka eivät kuitenkaan johtaneet sen kummempiin tilanteisiin. Vartin kohdalla LaPa sai myös pitkän pallon jälkeen kohtalaisen laukaisupaikan paristakymmenestä metristä, mutta laukaus painui metritolkulla yli kissamaalin. HaPK:n ensimmäinen tilanne nähtiin reilun parinkymmenen minuutin pelin jälkeen, kun vierailijat saivat vapaapotkun noin 25. metristä. Matias Ollin laukoma vapaapotku suuntautui puolisen metriä ohi vasemmasta yläkulmasta. Ottelun avausmaali nähtiin 28. minuutilla. LaPa hyökkäsi oikealta laidalta, josta annettiin matala keskitys HaPK:n kuudentoista alueen sisäpuolelle. Veeti Klingberg pääsi katkomaan tuon keskityksen, mutta vierasjoukkueen epäonneksi katko tuli suoraan lappeenrantalaisten keskikenttäpelaajalle, joka pääsi laukomaan kuudentoista alueen rajan tuntumasta pelivälineen alakulmaan. Kaksi minuuttia myöhemmin läpi ottelun vähintäänkin kyseenalaisesti vihellellyt päätuomari näki tilaisuutensa tulleen ja nousi entistäkin isompaan rooliin viheltäen kotijoukkueelle todella kevyen rangaistuspotkun. HaPK:n toppari Lauri Ahola voitti kaksinkamppailussa puhtaasti pallon LaPan hyökkääjää vastaan osuen ensin palloon ja vasta sen jälkeen pelaajaan, mutta päätuomari Pekkinen vihelsi pallon pilkulle. LaPan Akeg Deng laukoi rankkarin voimalla sisään ja näin kotijoukkue karkasi 2-0 johtoon. Kissojen yksi parhaista avausjakson hyökkäyksistä nähtiin 35. minuutilla. Lauri Ahola löysi erinomaisella syötöllä kymppialueelta Matias Ollin, joka puolestaan antoi kotijoukkueen toppareiden välistä syötön kuudentoista alueen sisäpuolelle Ilmari Kontuselle. Kontunen pääsi yrittämään viimeistelyä, mutta LaPa-pelaaja sai viime hetkellä jalkansa Kontusen laukauksen tielle. Muutama minuutti myöhemmin HaPK hyökkäsi vahvasti oikealta laidalta, josta Veeti Klingberg tarjoili hyvän keskityksen maalin edustalle. Joona Pasi oli korkeimmalla ja pääsi puskemaan, mutta kotijoukkueen maalivahti ehti juuri ja juuri torjumaan pallon tolpan juuresta. Tilanteesta seuranneesta kulmapotkusta HaPK sai vielä hässäkän aikaiseksi LaPan maalille, mutta pelaajaruuhkan keskeltä ei kunnon laukausta saatu aikaiseksi. Tauolle mentiin LaPan 2-0 johdossa. HaPK:lla ei ollut pelissä mitään hätää missään vaiheessa, vierasjoukkue pystyi pelaamalla ohittamaan jatkuvasti LaPan prässin ja pääsi usein pelaamaan kentän keskustaan ja siitäkin vielä eteenpäin kymppialueelle. Hyökkäyskolmannekselle olisi kuitenkin kaivattu enemmän aloitteita ja laitapelaamiseen lisää röyhkeyttä haastaa vastustajia. 

Toiselle jaksolle HaPK tuli hyvällä ilmeellä ja sitä kaivattua tauollakin peräänkuulutettua röyhkeyttä ja uskallusta hyökkäyskolmannekselle alkoi löytyä. Heti toisen jakson alkuun 47. minuutilla Joona Pasi paineli ohi 1v1 tilanteessa LaPan puolustajasta ja pääsi nokikkain LaPa-veskarin kanssa, mutta laukaus suuntautui päin kotijoukkueen maalivahtia. Muutama minuutti myöhemmin Pasi haastoi jälleen kuudentoista alueen sisäpuolella LaPa-puolustajaa ja sai hankittua kissoille kulmapotkun, jota seuranneesta paineesta ei kuitenkaan varsinaista maalipaikkaa onnistuttu luomaan. HaPK.n vahvan alun jälkeen seuraava vartti mentiin hienokseltaan LaPan tahdissa. Kotijoukkue painoi pitkillä palloilla paineen kissojen kenttäpäätyyn ja 52. minuutilla LaPa pääsi kuudentoista alueen sisäpuolelta kokeilemaan, mutta laukaus jäi löysäksi eikä HaPK-maalilla pelanneella Tomi Kopralla ollut vaikeuksia torjunnassa. Pari minuuttia myöhemmin LaPa sai kulmapotkun jälkitilanteesta rakennettua laukaisupaikan, mutta tällä kertaa laukaus painui taivaan tuuliin. LaPan painostusjakson jälkeen HaPK sai taas otetta toisen jakson puolivälin tienoilla ja 76. minuutilla kavennusosuma oli jo lähellä. HaPK sai kulmapotkun oikealta ja jatkotilanteesta annettu keskityspallo tuli erinomaisesti LaPan maalille vitosen viivalle, jossa Joona Pasi oli aivan vapaana ja pääsi puskemaan, mutta pusku suuntautui suoraan LaPa-veskarin syliin. Kaksi minuuttia myöhemmin vierailijoiden vahva painostus palkittiin kavennusosumalla. HaPK:lla oli pitkä hyvä jakso vierailijoiden kenttäpuoliskolla ja lopulta oikealta laidalta Veeti Klingberg lähetti keskityksen maalille, josta juuri hetkeä aiemmin kentälle vaihdettu Jonne Hannula laukoi pallon lähietäisyydeltä takakulmaan. Kavennusosuman jälkeenkin HaPK jatkoi vahvaa painostusta, mutta sitä kaivattua huippupaikkaa ei kuitenkaan enää nähty. Paras tilanne tasoitusosumaan syntyi 83. minuutilla, kun Matias Ollin antaman vapaapotkun jatkotilanteesta HaPK sai kuudentoista alueen sisäpuolelle rakennettua hyvän laukaisupaikan, mutta laukaus kilpistyi LaPa-pelaajaan. Näin ottelu päättyi LaPan 2-1 voittoon ja voittomaaliksi jäi tuo erittäin kevyesti vihelletty rankkari. 

Kissojen päävalmentaja Saku Halonen oli ottelun jälkeen kaksijakoisin miettein: 

"Näistä lähtökohdista erittäin junnupainotteisella ryhmällä olen tyytyväinen joukkueen taisteluilmeeseen ja asenteeseen. Nostan ehdottomasti pojille hattua, jouduimme jälleen kerran muuttamaan edellisen ottelun avauskokoonpanoa todella paljon ja tässä ottelussa moni pelaaja joutui itselleen vieraammalle tontille pakon sanelemista syistä. Toisaalta kuitenkin myös harmittaa, sillä pelistä oli vähintään yksi piste täysin otettavissa. Pelasimme hyvin, pystyimme avaamaan koko ajan vastustajan prässin ohi ja pelaamaan suunnitelman mukaisesti keskustan kautta. Ensimmäisellä jaksolla meiltä puuttui kuitenkin aloitteet ja haastaminen hyökkäyssuuntaan. Toisella jaksolla nämäkin asiat paranivat ja olimme heti paljon vaarallisempia hyökkäyskolmanneksella. Mitään hätää meillä ei pelissä ollut, vastustajan maalit jäivät kyllä kaivelemaan. Ensimmäisessä maalissa oli vähän huonoa tuuriakin, kun hyvä matalan keskityksen katko sattui sitten pomppimaan tietenkin suoraan LaPa-pelaajan jalkaan. Mutta eipä nuo pomput ole meille päin olleet missään pelissä. Toinen oli sitten se naurettava rankkari, josta en viitsi enää sanoa sen enempää. Nämä on näitä vihellyksiä, jotka pilaavat muuten hyviä pelejä", Halonen kommentoi. 

Seuraava ottelu tulee eteen nopeasti ja Halonen ei vielä tiedä, millaisen kokoonpanon HaPK saa keskiviikon peliin jalkeille: 

"Ei tosiaan ole tietoa vielä, ketä keskiviikkona on käytettävissä. Eiköhän se tässä lähipäivinä selviä", Halonen totesi lyhyesti. 

HaPK:n seuraava ja samalla viimeinen perussarjan ottelu pelataan ensi keskiviikkona 19.8.2020 klo 18.30 Haminan urheilukentällä. Vieraaksi saapuu Liry Lappeenrannasta. 

HaPK:n kokoonpano: 

Avaus: Tomi Kopra (mv), Lauri Ahola, Uku Tikerpuu, Anton Talsi, Veeti Klingberg, Simo Matilainen, Ilmari Kontunen, Matias Olli, Jonathan Kuva, Markus Lautala, Joona Pasi

Vaihdot: Jonne Hannula (Matilainen pois), Luca Sven (Klingberg pois)