Otteluennakko: Sarjapeli STPS - HaPK Edustus 26.7.2020

25.7.2020

HaPK:n edustusjoukkue on jälleen tositoimissa sunnuntaina 26.7.2020, kun otteluohjelmaan on merkitty aina niin herkullinen vieraspelireissu Savonlinnaan STPS:n vieraaksi. Ottelu pelataan Kyrönniemen urheilukentällä klo 15.00 alkaen. 

HaPK pelasi edellisen ottelunsa vain muutama päivä sitten keskiviikkona ja haastoi kotikentällään erinomaisesti yhden sarjan ennakkosuosikeista, Sudet Kouvolasta. Harmittavasti kissaryhmä ei tuosta ottelusta kuitenkaan saanut edes pistettä palkinnoksi, vaan Sudet voitti ottelun lukemin 1-2. STPS sen sijaan on saanut valmistautua tähän otteluun rauhassa, kun heidän edellisestä ottelustaan on jo viikko aikaa. Tuolloin savonlinnalaiset murjoivat kotikentällään Liryn lukemin 7-1. STPS saa siis pelata toisen ottelun peräjälkeen kotikentällään. 

HaPK:lla on edessä jälleen haastava vierasreissu. Pitkä matka jo itsessään vaikeuttaa otteluun valmistautumista, lisäksi vastassa on erittäin kovassa vireessä oleva kotijoukkue STPS, joka on voittanut kaikki viisi otteluaan. Tosin sarjan avausottelu kääntyi lopulta STPS:n tappioksi käsittämättömän pöytäkirjasähläämisen seurauksena. 

"Kova haaste on taas edessä, se on selvä. STPS on pelannut todella vahvasti ja ovat varsinkin kotikentällään varmasti ennakkosuosikkeja. Eiväthän nämä pitkät reissut mitään herkkua todellakaan ole, ne tuovat aina oman haasteensa otteluun valmistautumisessa. Harjoittelemme tänään lauantaina iltapäivällä kevyesti, se onkin ainoa harjoitus tässä kahden ottelun välissä. Aamusta lähdemme sitten tien päälle kohti Savonlinnaa", kertoo HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen. 

Kissoille tämä on jo neljäs pidempi vieraspelireissu eikä se viimeinenkään ihan paikallispeli ole, kun elokuun puolivälissä HaPK:n "lyhyin" vieraspelimatka suuntautuu Lappeenrantaan. 

"Onhan se totta, ettei tämä otteluohjelma meitä ainakaan pätkääkään suosi. Kaikki vieraspelit ovat melko pitkän matkan takana ja kyllä jokainen, joka on joskus itse pelannut, tietää, miten se bussissa istuminen vaikuttaa peliin valmistautumiseen. Ei valiteta, mutta eivät nämä karkit ihan tasan menneet, kun ohjelmaa on tehty. Meille tulee matkakilometrejä sarjassa hieman yli 1400, kun eräskin lähialueen seura reissaa puolet vähemmän, vähän yli 700 kilometriä. Sitä voi jokainen pohtia, onko sillä pitkässä juoksussa merkitystä vai ei", Halonen toteaa. 

HaPK:n pelillinen ilme oli viime keskiviikon Sudet-ottelussa hyvä eikä olisi ollut vääryys, jos kissaryhmä olisi pisteen ottelusta ottanutkin. Siinä mielessä lähtökohta STPS-otteluun on hyvä, mutta Halonen odottaa sunnuntaina jonkin verran erilaista ottelua, kuin mitä Sudet-ottelu oli. 

"STPS tulee varmasti kovaa kotikentällään ja pyrkii suoraviivaisesti meidän puolustuslinjan taakse. Heillä on nopeat ja vahvat hyökkääjät, jotka ovat todella vaarallisia, jos heitä pystytään ruokkimaan puolustuslinjamme selustaan. Näissä meidän pitää olla hereillä ja toisaalta kun omat iskun paikat avautuvat, ne pitää käyttää hyvällä prosentilla hyödyksi. Lähdetään taistelemaan ja katsotaan, saammeko jotain tuliaisiksi", Halonen päättää. 

STPS - HaPK Edustus, sunnuntaina 26.7.2020 Kyrönniemen urheilukentällä Savonlinnassa klo 15.00.