Otteluraportti: Sarjapeli HaPK Edustus - SavU 4.7.2020 (0-3)

5.7.2020

HaPK:n edustusjoukkueen pistetili ei auennut vielä neljännessäkään ottelussa. Lauantaina 4.7.2020 sateisella Haminan urheilukentällä vieraillut Savilahden Urheilijat vei kaikki kolme pistettä mukanaan Mikkeliin lukemin 0-3. 

Tähänkin otteluun oli sateisesta säästä huolimatta löytänyt ilahduttavan moni paikalle, sillä katsojamäärä oli lähes 100 katsojaa kurjasta kelistä huolimatta. 

Jälleen voidaan kotijoukkueen kohdalla käyttää jo turhankin tutuksi tullutta lausetta, jonka mukaan isännät olisivat ansainneet pelistä paljon enemmän, kuin mitä lopulta saivat. Ottelun loppunumerot eivät kerro pelistä juuri mitään, muuta kuin sen faktan, että vierasjoukkue teki paikoistaan maalit, mutta kotijoukkue ei tässäkään ottelussa pystynyt huippupaikkojaan käyttämään. 

HaPK esiintyi kaikin puolin aivan erilaisella ilmeellä kuin viikko sitten Heinolassa Union Plaanin vieraana. Nyt pelaamisessa oli peruselementit kohdallaan, peli-ilme oli hyvä ja kissaryhmä pelasi erinomaisen ensimmäisen puoliajan. HaPK hallitsi ottelua ja loi useita erinomaisia maalintekopaikkoja, mutta viimeistely on tällä hetkellä se osa-alue, jossa pelit hävitään. 

SavU-ottelua ei oltu pelattu kuin minuutti, kun HaPK rakensi näyttävän hyökkäyksen, jolla pelattiin Joona Pasi läpiajoon. Pasi oli nokikkain mikkeliläisveskarin kanssa, mutta laukoi pelivälineen parikymmentä senttiä ohi takatolpasta. Kissojen hyvä ote jatkui, mutta seuraava huippupaikka nähtiin vasta 20. peliminuutilla. Onur Celik murtautui vasemmalta läpi aina kuudentoista alueen sisäpuolelle asti ja antoi hyvän syötön maalin edustalle Joona Pasille, mutta Pasin ohjauksen tiellä oli SavU-veskari, joka pelasti tilanteen. Muutama minuutti myöhemmin Celik oli itse läpiajossa ja nokikkain vierailijoiden maalivahdin kanssa kuudentoista alueen sisäpuolella, mutta jälleen viimeistely-yritys epäonnistui ja mikkeliläisten maalivahti piti maalinsa puhtaana. Vierasjoukkue SavU:n oikeastaan ainoa maalintekopaikaksi laskettava tilanne nähtiin 37. minuutilla, kun mikkeliläiset hyökkäsivät oikealta laidalta. Keskityspallo maalin eteen tavoitti SavU-hyökkääjän, joka pääsi hyvältä paikalta puskemaan, mutta HaPK:n maalilla Joona Kulju torjui puskun erinomaisesti. Heti Kuljun torjunnan jälkeen HaPK käänsi pelin nopeasti toiseen päähän ja Onur Celik pelasi itsensä jälleen tekopaikkaan, mutta tulinen laukaus kuudentoista alueen sisältä painui niukasti ohi. Vielä hetkeä myöhemmin Celik sai mahdollisuuden haastaa 1v1 tilanteessa SavU-topparia, mutta ohitusyritys ei onnistunut ja tästä ei aivan maalintekopaikkaan asti päästy. Tauolle mentiin 0-0 lukemissa, HaPK hallitsi ensimmäistä jaksoa melko selvästi ja SavU:n tilanteet olivat todella vähissä. Kotijoukkue loi useamman ykkösluokan maalintekopaikan, mutta yhtään maalia ei niistä kuitenkaan syntynyt. Vierasjoukkueen erinomainen brassivahvistus Lucas Dos Santos Oliveira, joka on pelannut mm. FC KTP:n, Hongan, EIF:n ja MP:n riveissä, saatiin pidettyä myös hyvin aisoissa. 

Toinen jakso alkoi samoissa merkeissä, mihin ensimmäinen päättyi. HaPK oli hyvin niin sanotusti pelin päällä. SavU pelasi todella suoraviivaisesti isoilla palloilla kohti hyökkääjiään ja 57. minuutilla yhdestä pitkästä pallosta mikkeliläiset onnistuivat iskemään avausosuman. Kissalauma puolusti läpi avausjakson ja vielä toisen jakson alunkin vierasjoukkueen pitkiä palloja erittäin hyvin, mutta nyt pitkän pallon jälkeinen kakkospallo jäi hoitamatta. HaPK:n alakerrassa välit olivat tilanteessa hieman liian isot ja mikkeliläisten hyökkääjä pääsi ensimmäisenä kakkospalloon ja laukoi pompusta noin parinkymmenen metrin etäisyydeltä pallon aivan tolpan juureen. 68. minuutilla ottelun muutenkin todella heikosti esiintynyt tuomarikolmikko ja lähinnä päätuomari päätti ottaa ison roolin ja tuomitsi noin 22. metristä SavU:lle todella kevyen vapaapotkun. Vapari jo sinänsä oli tilanteesta kyseenalainen, mutta vielä kyseenalaisempi oli kissojen Saja Leighn tilanteesta saama varoitus. Pallon taakse asettui SavU:n Dos Santos, joka laukoi pallon tarkasti alakulmaan ja näin SavU karkasi 0-2 johtoon. Pari minuuttia tästä Saja Leigh törmäsi keskialueella pallontavoittelutilanteessa vierasjoukkueen keskikenttäpelaajaan ja ottelun päätuomari päätti tästäkin muistaa Leighia varoituksella. Näin HaPK joutui pelaamaan viimeisen reilut parikymmentä minuuttia vajaalla Leighn jouduttua suihkun puolelle kahden peräkkäisen varoituksen takia. Kotijoukkue kehitti kuitenkin vielä vajaallakin jonkinlaisen kirin ja Onur Celik pääsi 78. minuutilla jälleen loistavaan maalintekopaikkaan, mutta tälläkin kertaa viimeistely-yritys painui niukasti ohi takakulmasta. HaPK pelasi lopun suurella riskillä vain kolmen alakerralla ja omien hyökkäysten jälkeen ei juuri enää alas valuttu, vaan kaikki paukut laitettiin vajaallakin hyökkäyspäähän. SavU sai luonnollisesti ottelun loppupuolella useita vastahyökkäyksiä ja loppujen lopuksi ottelun lisäajalla mikkeliläiset myös tekivät kolmannen osumansa. Näin ottelu päättyi SavU:n 0-3 voittoon. 

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen oli ottelun jälkeen erittäin pettynyt: 

"Ei oikein tiedä mitä taas sanoisi. Joukkue pesi kasvonsa viikko sitten nähdyn kyykkäyksen jälkeen pelaamalla erittäin hyvin varsinkin ensimmäisellä jaksolla ja myös toisella puoliajalla siihen naurettavaan ulosajoon asti. Teimme avauskokoonpanoon useita muutoksia tähän otteluun ja ne näyttivät toimivan hyvin, jotain oli pakko tehdä sen Heinolassa nähdyn suorituksen jälkeen. SavU on erittäin vahva ryhmä MP-apujensa turvin ja kuuluu ehdottomiin kärkijoukkueisiin tässä sarjassa, silti veimme peliä ensimmäisellä puoliskolla selvästi. Meillä oli hyvä pelirohkeus, uskallus ja maltti tekemisessämme, juuri niitä asioita, joita viikolla harjoiteltiin, näkyi esityksessämme. Pelkästään ensimmäisellä jaksolla loimme neljä ykkösluokan maalintekopaikkaa, mutta emme näköjään saa tällä hetkellä palloa maaliin mistään. Eihän näitä pelejä voi voittaa, jos ei tee maaleja, se on vaan kylmä fakta. Sitten vastustaja osuu tuollaisesta puolittaisestakin paikasta, josta se ensimmäinen maali tuli", Halonen harmitteli. 

Kissaryhmä majailee edelleen sarjassa viimeisenä pistetilin ollessa avaamatta: 

"Neljään peliin olemme tehneet yhden maalin, joten ei sitä kauaa tarvitse miettiä, miksi tilanne on tämä. Laadukkaita maalintekopaikkoja on ollut Heinolan ottelua lukuunottamatta kyllä jokaisessa pelissä vaikka voittoon asti. Olisihan tämäkin peli ollut hyvin erilainen, jos olisimme vaikka pari tehneet tuossa avausjaksolla ja sitä kautta päässeet tauolle 2-0 johdossa. Okei, omiinkin on mennyt paljon maaleja, mutta siellä on ne PeKa-pelin seitsemän päästettyä, jotka tuota tilastoa aika paljon rumentavat. Tässäkin pelissä haimme tietenkin loppuun asti kavennusta ja mahdollista tasoitusta isolla riskilläkin, on aivan se ja sama, häviääkö pelin 0-2 vai 0-3. Ei siinä kohtaa mietitä sitä, meneekö omiin yksi enemmän vai ei", Halonen totesi. 

Tehottomuus vaivaa kissaryhmää ja siihen pitäisi lääkkeet löytää piakkoin. 

"Pelit jatkuvat tiiviiseen tahtiin, se on taas kolme harjoitusta ensi viikolla ja lauantaina vedetään jälleen peliasua päälle. Nyt näimme taas, että pystymme haastamaan tässä sarjassa ihan kärkinippujakin ja luomaan paikkoja, mutta tehottomuuteen pitäisi lääkkeet löytää. Siellä alkaa olla aika iso gorilla jo muutamalla pelaajallamme niskassa ja se pitäisi sieltä saada karistettua pois. Sekin potuttaa, että kärsimme tämän ottelun surkeista tuomariratkaisuista nyt sitten seuraavassakin ottelussamme, kun Saja Leigh on pelikiellossa. Lisäksi meiltä lähtee neljä pelaajaa nyt maanantaina armeijaan ja pari muutakin varmaa poissaoloa on jo tiedossa ensi lauantaina, joten katsotaan, millaisella ryhmällä Ristiinaan pääsemme lähtemään", Halonen päättää. 

Hesburger Hamina palkitsee jokaisessa HaPK:n tämän kauden kotiottelussa ottelun nälkäisimmät pelaajat Hesburgerin lahjakorteilla. SavU-ottelussa palkittiin vierailijoilta Lucas Dos Santos Oliveira ja kotijoukkueelta Joona Kulju. 

HaPK pelaa seuraavan kerran siis ensi viikon lauantaina 11.7.2020 vierasottelun Ristiinassa Ristiinan Palloa vastaan. 

HaPK:n kokoonpano: 

Avaus: Joona Kulju (mv), Atte Henriksson, Uku Tikerpuu, Miikka Sahala, Veeti Klingberg, Simo Matilainen, Saja Leigh, Ilmari Kontunen, Onur Celik, Jonathan Kuva, Joona Pasi

Vaihdot: Jani Jokela (Kuva pois), Janne Hannula (Kontunen pois), Mamet Mula (Sahala pois), Lauri Ahola (Pasi pois), Matias Olli (Matilainen pois)

Penkillä: Erik Lahti