Otteluraportti: Sarjapeli HaPK Edustus - PeKa 24.6.2020 (1-7)

25.6.2020

HaPK:n edustusjoukkue pelasi kauden toisen sarjaottelunsa ja samalla ensimmäisen kotiottelunsa keskiviikkona 24.6.2020 Haminan urheilukentällä. Vastustajana oli sarjan ykkössuosikki PeKa Kotkasta. Avausottelunsa yllättäen kotonaan hävinnyt PeKa marssitti odotetusti kentälle erittäin kovan ryhmän, jota oli vahvistettu myös muutamalla KTP:n pelaajalla. 

Ottelun alku oli kaikesta huolimatta isäntien. HaPK aloitti erittäin pirteästi ja jo kolmannella minuutilla Joona Pasi murtautui vasemmalta laidalta läpi ja tarjoili erinomaisen syötön vitosen viivalle Onur Celikille, jolla oli tyhjä maali edessään. Celikin laukaus nousi kuitenkin taivaan tuuliin. Muutama minuutti tästä Mamet Mula pääsi yläalueen riiston jälkeen kokeilemaan hyvästä paikasta kuudentoista alueen sisäpuolelta. mutta kotkalaisten maalilla pelannut Ville Särkkä torjui laukauksen. PeKa:n tilanteet olivat ottelun alussa melko vähissä, pariin otteeseen vierasjoukkue pääsi kissojen kuudentoista alueen tuntumaan, mutta mitään vaarallista näistä ei kuitenkaan syntynyt. Noin vartin pelin jälkeen PeKa siirtyi kuitenkin johtoon käytännössä ensimmäisestä paikastaan. Puolesta kentästä oikealta sivustalta annettu pitkä syöttö tavoitti PeKa-hyökkääjä Nico Pietiläisen, joka rynni HaPK-puolustuksen keskeltä maalintekopaikkaan ja sijoitti pallon alakulmaan. Takaiskumaalin jälkeenkin ote pelistä oli kuitenkin edelleen kotijoukkueella ja muutama minuutti PeKa:n maalin jälkeen HaPK:n Janne Hannula narutti PeKa-puolustusta ja pelasi itsensä loistavaan laukaisupaikkaan, mutta kuudentoista alueen sisäpuolelta lähtenyt laukaus osui kotkalaismaalin tolppaan. Hetkeä myöhemmin Hannula oli nokikkain PeKa-veskari Särkän kanssa ja Hannulan kärkkärituikkaus ohitti jo Särkän, mutta ei jaksanut kuitenkaan maaliin asti, vaan kotkalaispuolustaja ehti siivoamaan pelivälineen väljemmille vesille. Kun kotijoukkue ei omia paikkojaan käyttänyt, iski PeKa tehokkaasti. Puolen tunnin kohdalla kotkalaiset löysivät jälleen pitkällä syötöllä Nico Pietiläisen, jolta HaPK-toppari Uku Tikerpuu puolusti kuitenkin erinomaisesti tilan pois. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä taustalta toinen PeKa-hyökkääjä Jimi Lassila nousi laukaisupaikalle eikä hänen nousuaan seurannut kukaan. Lassila pääsi Pietiläisen tarjoilusta laukomaan pallon tarkasti alakulmaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin PeKa hyökkäsi oikealta laidalta, josta annettiin keskityspallo kissamaalin edustalle. Selvä ylivoima maalin edustalla ei riittänyt, vaan Pietiläinen oli jälleen pallossa ensimmäisenä ja laukoi sen suoraan ilmasta sisään. Vielä 0-3 tappiotilanteessa HaPK:lla oli yksi erinomainen paikka kaventaa ennen taukoa, kun kissaryhmä sai kulmapotkun vasemmalta. Ilmari Kontusen erinomainen keskitys tavoitti maalin edustalta Joona Pasin, jolla oli tyhjä maali edessään kotkalaisveskari Särkän kauhoessa tyhjää. Pasin pusku viidestä metristä suuntautui kuitenkin niukasti ohi maalin. Ja taas sama kaava toistui, kun itse et tee, kaveri kyllä tekee. Ensimmäisen jakson lopussa PeKa hyökkäsi jälleen oikealta, josta annettu keskitys tavoitti tällä kertaa taka-alueelle kiertäneen Pietiläisen, jolla oli jälleen helppo työ laittaa pallo läheltä sisään. Tauolle mentiin tylyissä 0-4 lukemissa. 

Toinen jakso oli käytännössä pelailua. Peli ratkesi jo avausjaksolla ja HaPK tekikin heti toisen puoliajan alkuun kolme vaihtoa. Tiettyjä pelaajia haluttiin säästellä jo seuraavaan koitokseen, joka pelataan tulevana lauantaina. HaPK onnistui tekemään kavennusmaalin Atte Henrikssonin antamasta kulmapotkusta, kissojen kauden avausmaalin viimeisteli päällään uransa ensimmäisen maalin Kolmosessa tehnyt 18-vuotias Janne Hannula. Orastava kiri tyssäsi kuitenkin alkuunsa, kun hetkeä myöhemmin PeKa:n Lennart Voikar laukoi vapaapotkusta vierailijoiden viidennen osuman. PeKa teki vielä toisella puoliskolla kaksi osumaa lisää ja näin lopputulokseksi muotoutui turhankin tyly 1-7. 

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen harmitteli jälleen hukattuja maalintekopaikkoja: 

"Sama virsi kuin kauden avausottelussa Imatralla. Loimme riittävän määrän loistavia maalintekopaikkoja, mutta jos ei mistään tehdä, tulee hommasta turhan vaikeaa. Aloitimme erittäin hyvin ja peli olisi voinut olla ensimmäisen kympin jälkeen meille 2-0. Olisihan se varmasti muuttanut pelin suuntaa ja tehnyt siitä erilaisen, sillä PeKa:n kovat paineet ja pakkovoitto avaustappion jälkeen näkyivät jo alussa mussuttamisena ja pienenä turhautumisena, kun me loimme hyviä paikkoja useampia. Olisi todellakin ollut kiva nähdä, minkä suunnan peli olisi saanut, mutta se on toisaalta turhaa jossittelua, kun emme maaleja paikoistamme tehneet."

Kotijoukkueen esitys ei kuitenkaan ollut kokonaisuudessaan Halosen mieleen: 

"Eihän noin huonosti voi tämän tasoista joukkuetta vastaan puolustaa. Keskityspallojen puolustaminen oli luokatonta, suurin osa PeKa:n maaleista tuli joko suoraan keskityksistä tai niiden jälkeisistä tilanteista. Meillä oli kuitenkin selvä ylivoima maalimme edustalla, mutta silti emme pystyneet tilanteita hoitamaan. Jotain tapahtui puolustuspelaamisessa Imatran ottelun ja tämän ottelun välissä, sillä Imatralla puolustimme läpi ottelun hyvin. Olihan toki nyt vastassa sarjan paras hyökkääjä, mutta silti teimme huonolla puolustamisellamme hänenkin pelaamisestaan turhan helppoa."

Kissoilla piti olla ylivoima keskikentällä, mutta se ei juurikaan näkynyt ottelun aikana. 

"Keskikentällä meillä oli myös ongelmia molempiin suuntiin. Meillä oli numeraalisesti 3v2 ylivoima, mutta ei se näkynyt missään. Emme pystyneet pitämään palloa keskikentällä emmekä pelaamaan juurikaan pidempiä hyökkäyksiä. Toki meidän pelitapaamme kuuluu nopea pelin kääntäminen riistosta aina kun se on mahdollista, mutta ei aina voi edetä nopeasti. Lisäksi muutamien pelaajien työmäärä puolustussuuntaan ei ollut riittävä. Meidän pitää puolustaa paremmin ja yhtenäisemmin koko joukkueena", Halonen jatkoi. 

HaPK haluaa unohtaa tämän ottelun nyt nopeasti ja suuntaa katseensa jo tulevan lauantain otteluun: 

"Lauantai tulee nopeasti, ei tässä tällä pelitahdilla ehdi kuin yhden kevyen harjoituksen vetää pelien välissä ja lauantaina pelataan taas. Keskitymme nyt palautumaan tästä pelistä ja otetaan tästäkin hyvät asiat mukaan, niitäkin kuitenkin oli. Loppunumerot repesivät tässä ottelussa vähän turhankin suuriksi, ne eivät kerro ihan koko totuutta kuitenkaan. Niin kauan kuin luomme tuollaisen määrän maalintekopaikkoja, en ole huolissani. Jossain vaiheessa niistä on jo pakko alkaa osumaan. Jos ei paikkoja olisi yhtään, silloin pitäisi huolestua. Mutta kyllähän meille jäi tästä myös todella paljon parannettavaa lauantain otteluun", Halonen totesi. 

Paikallisottelua oli saapunut seuraamaan Kolmosen tasolle erittäin mukava yleisömäärä, 230 katsojaa. 

Hesburger Hamina palkitsi kummastakin joukkueesta nälkäisimmän pelaajan Hesburgerin lahjakortilla. Vierasjoukkue PeKa:sta palkittiin kolme maalia tehnyt Nico Pietiläinen ja HaPK:n palkinnon pokkasi Saja Leigh. 

HaPK pelaa seuraavan kerran siis jo lauantaina 27.6.2020, kun ohjelmassa on vierasottelu Heinolassa Union Plaanin vieraana. 

HaPK:n kokoonpano: 

Avaus: Tomi Kopra (mv), Veeti Klingberg, Uku Tikerpuu, Atte Henriksson, Juho Kiiski, Ilmari Kontunen, Saja Leigh, Onur Celik, Janne Hannula, Mamet Mula, Joona Pasi

Vaihdot: Markus Lautala (Mula pois), Simo Matilainen (Leigh pois), Miikka Sahala (Tikerpuu pois), Jani Jokela (Pasi pois), Matias Olli (Hannula pois)

Penkillä: Jonne Hannula. Luca Sven