Otteluraportti: Harjoitusottelu HaPK Edustus - KyPa 10.6.2020 (0-1)
11.6.2020
HaPK:n edustusjoukkue pelasi eilen keskiviikkona 10.6.2020 toisen harjoitusottelunsa koronatauon jälkeen, kun Haminan urheilukentällä 2x30 minuuttisessa ottelussa vieraili KyPa. Jälleen paikalla oli ilahduttavan paljon myös yleisöä, tällä kertaa yleisömääräksi laskettiin noin 120. HaPK pelasi myös KyPa-ottelun isolla pelaajaryhmällä, mukana oli jälleen 20 pelaajan rinki (2+18) ja kaikki mukana olleet pelaajat pelasivat vähintään 25 minuuttia. Vastuuta haluttiin vielä tässä kohtaa jakaa kaikille ja toisaalta myös nähdä, missä pelaajat tällä hetkellä henkilökohtaisella tasolla menevät. Ottelu käynnistyi vauhdikkaasti ja vierasjoukkue KyPa oli alussa ehkä hieman paremmin hereillä. Mitään kovin vaarallista ei kuitenkaan nähty kummassakaan kenttäpäädyssä, ennen kuin kahdeksannella peliminuutilla KyPa sai virhearvioinnin seurauksena vaarallisen hässäkän aikaiseksi HaPK-maalin lähettyvillä, mutta lopulta kissojen maalilla aloittanut Luca Sven onnistui nappaamaan pallon näppeihinsä. 13. minuutilla nähtiin vastaavanlainen tilanne uudestaan ja tällä kertaa kymiläiset pääsivät myös laukomaan kohti HaPK:n maalia, mutta kissapuolustaja Anton Talsi siivosi laukauksen maalin edustalta väljemmille vesille. 16. minuutilla KyPa hyökkäsi vasemman laidan kautta, josta annettu pystysyöttö HaPK-toppareiden taakse tavoitti KyPa-hyökkääjä Antti Riihimäen, mutta hänen ohjauksensa painui kuitenkin reilusti HaPK-maalin yli. Heti tilannetta seuranneesta maalipotkusta kotijoukkueen avaus epäonnistui ja KyPa rakensi hyvän laukaisupaikan kuudentoista alueen rajan tuntumaan Anssi Jokelalle, jonka laukaus suuntautui metrin verran ohi kotijoukkueen maalin. Tämän jälkeen HaPK rakensi erinomaisen paikan vasemman laidan kautta, josta Atte Henriksson antoi loistavan keskityksen kuudentoista alueen sisäpuolelle Ilmari Kontuselle, jonka laukauksen KyPa-puolustaja kuitenkin peitti. Tilanne haiskahti vahvasti käsivirheeltä ja jälkikäteen videolta tämä voidaan myös vahvistaa, mutta pilkkua kotijoukkue ei kuitenkaan saanut. 18. minuutilla HaPK sai hyvästä paikasta vapaapotkun, kun vierailijat joutuvat repimään vahvasti pelanneen Joona Pasin kentän pintaan. Saja Leigh asettui pallon taakse, mutta laukaus nousi useita metrejä yli KyPa-maalin. KyPakin pääsi kokeilemaan avausjaksolla hyvästä paikasta vapaapotkua, mutta Juho Raivelan laukauksen kissaveskari Luca Sven poimi syliinsä. Kaiken kaikkiaan alkua lukuunottamatta tasainen avausjakso ja tauolle siirryttiin 0-0 tilanteessa. Toinen puoliaika oli niin ikään tasainen. Ensimmäinen vaarallinen maalintekopaikka nähtiin, kun toista jaksoa oli pelattu kymmenen minuuttia. KyPa käänsi peliä keskialueelta nopeasti Juho Raivelan tempokuljetuksella ja jostain syystä Raivelan annettiin kuljettaa pallo aina kuudentoista alueen sisäpuolelle asti. Hetkeä aiemmin kissojen maalille vaihdettu Joona Kulju tuli kuitenkin erinomaisesti vastaan ja torjui tilanteen. Muutama minuutti myöhemmin nähtiin ottelun lopulta ainoaksi jäänyt osuma, joka syntyi kissojen näkökulmasta harmittavan halvalla. Tilanne käynnistyi omasta sivurajaheitosta, joka arvioitiin väärin ja heitettiin ehkä myös väärään paikkaan keskialueelle. KyPa vei keskialueella irtopallon itselleen ja pääsi kääntämään peliä eteenpäin. Syöttö HaPK-toppareiden väliin oli katkaistavissa, mutta ohipotkujen seurauksena pallo tippui suoraan Juho Raivelan jalkoihin, jonka laukaus kuudentoista alueen kaarelta painui takakulmaan. Takaiskun jälkeenkin HaPK sai vielä luotua omat paikkansa tasoitukseen ja paras tilanne nähtiin kuusi minuuttia ennen päätösvihellystä, kun Veeti Klingberg pelattiin vasemmalta laidalta läpiajoon. Klingberg oli nokikkain KyPa-veskarin kanssa, mutta ei onnistunut nostamaan palloa yli veskarin, vaan kymiläismaalivahti torjui viimeistely-yrityksen jalallaan. Muutama muukin tilanne kotijoukkueelle toisella jaksolla siunaantui, mutta kunnon laukaukset jäivät puuttumaan. Ottelu päättyi näin KyPan 0-1 voittoon. HaPK esiintyi pirteästi ja ennakkoluulottomasti haastaen KyPaa vahvasti. Peli oli kauttaaltaan melko tasainen, ehkä ottelun alussa KyPa oli pirteämpi. Maalintekopaikkoja nähtiin kuitenkin kummassakin kenttäpäädyssä ja lopputulos olisi voinut olla myös toisenlainen, mutta se ei harjoitusottelussa ollut se tärkein asia. Näin ottelua kommentoi HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen: "Pelasimme ihan hyvän pelin, vaikka tappio tulikin. Maali syntyi vähän turhan halvalla, toisaalta KyPalla oli muutama muukin hyvä maalipaikka. Oli niitä myös meillä ja yhdestä tilanteesta olisi voitu rankkarikin saada. Useampia hyviä hyökkäyksiä oli meilläkin, mutta laukauksia jäin kaipaamaan enemmän. Olen tyytyväinen peli-ilmeeseemme, olimme aktiivisia ja energisiä ja sen pitää ollakin yksi meidän vahvuuksistamme näin nuorella joukkueella. Paransimme LaPa-ottelusta monella osa-alueella selvästi. Teimme taas paljon vaihtoja ja pyöritimme isoa pelaajarinkiä, olemme nyt kahdessa harjoitusottelussa nähneet kaikkiaan 26 pelaajaa kentällä, joten vastuuta on jaettu tasaisesti. Nyt tiedämme, missä pelaajat tällä hetkellä menevät ja teemme valinnat sunnuntain sarja-avaukseen." HaPK:n sarjaottelut käynnistyvät tulevana sunnuntaina 14.6.2020 Imatralla IPS:n vieraana. HaPK:n kokoonpano: Avaus: Luca Sven (mv), Atte Henriksson, Uku Tikerpuu, Miikka Sahala, Anton Talsi, Saja Leigh, Ilmari Kontunen, Matias Olli, Janne Hannula, Veeti Klingberg, Juho Kiiski Penkiltä: Joona Kulju (mv), Jussi Larvio, Markus Lautala, Joona Pasi, Jonne Hannula, Jonathan Kuva, Erik Lahti, Simo Matilainen, Jani Jokela |