LähiTapiola otteluraportti: Sarjapeli HaPK Edustus - SavU (4-0)

11.8.2022

HaPK:n edustusjoukkueen pelit jatkuivat eilen keskiviikkona 10.8.2022, kun Kissalauma kohtasi kotikentällään MP:n alaisuudessa nykyään toimivan, mutta vielä tämän kauden SavU:n nimellä pelaavan mikkeliläisryhmän.

SavU oli valinnut vierasotteluun melko puolustavan lähestymistavan ja se hieman yllätti kotijoukkueen. Vierasjoukkue peruutti puolustamaan todella syvälle omalle kenttäpuoliskolleen ja aloitti prässin vasta puolen kentän tuntumasta. SavU kyttäsi riistojen jälkeisiä vastahyökkäysmahdollisuuksia ja olikin niissä muutamaan otteeseen vaarallisen oloinen nopeiden hyökkääjiensä ansiosta.

Ottelun alku oli HaPK:n osalta hieman nihkeä. SavU:n matala puolustusmuoto hieman yllätti ja toisaalta myös Kissojen peli ei lähtenyt heti paukusta rullaamaan samalla tavalla, kuin se parhaimmillaan on viime otteluissa toiminut. Ensimmäinen tilanteen poikanen nähtiin kymmenen minuutin kohdalla, kun Olli Kokkonen pääsi kokeilemaan kaukaa 25. metristä, mutta laukaus painui hieman ohi mikkeliläisten maalin. 16. minuutilla nähtiin jo tilanne, joka voidaan laskea erinomaiseksi maalintekopaikaksi. Kimi Kolsi antoi oikealta sivustalta kulmapotkun etualueelle, josta Lennart Voikar jatkoi pelivälineen maalin edustalle. Nico Pietiläinen pääsi lähietäisyydeltä ohjaamaan suoraan Voikarin jatkosta, mutta pallo lirui niukasti ohi takatolpasta.

17. minuutin kohdalla pääsi SavU ensimmäistä kertaa vastahyökkäyksillään aiheuttamaan vaaraa kotijoukkueen kenttäpäädyssä. Pitkä avaus omalta kenttäpuoliskolta HaPK:n puolustuslinjan selustaan tavoitti Valtteri Nikulaisen, joka pääsi puolittain jopa läpi. Kissojen topparikolmikosta Joonatan Lassila onnistui kuitenkin roikkumaan Nikulaisen kyydissä riittävästi, sillä Nikulaisen viimeistely-yritys kuudentoista alueen rajan tuntumasta painui lopulta useita metrejä ohi HaPK-maalin. Pari minuuttia myöhemmin SavU sai ensimmäisen kulmansa, jonka kotijoukkue kuitenkin hoiteli varmasti keskialueen puolelle.

23. minuutilla Joona Pasi pääsi oikealta sivustalta toimittamaan pallon keskustaan Lennart Voikarille, jonka vasemman jalan puolivolley suuntautui kuitenkin reiluhkosti ohi vierailijoiden maalin. 25. minuutilla Topi Pohjankoski eteni vahvasti vasemmalta laitakaistalta keskustaan ja pääsi boxin sisäpuolelta myös laukomaan hyvästä paikasta. SavU-veskari Tuomo Hiltunen venytti kuitenkin hyvään torjuntaan alakulmasta. HaPK sai tilanteesta kulmapotkun, jonka antoi Kimi Kolsi. Kolsin pallo tuli taka-alueelle, josta Joonatan Lassila puski sen maalin edustalle. Joona Pasi pääsi ensin kokeilemaan lähietäisyydeltä, mutta tämän laukauksen SavU-puolustus onnistui peittämään. Kakkospallo tuli vielä Nico Pietiläisen ulottuville, mutta Pietiläisen laukaus ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla ja Hiltunen vierasjoukkueen maalilla nappasi pallon syliinsä.

Mitä pidemmälle avausjakso eteni, sitä selvemmin HaPK otti peliä kontrolliinsa ja sai luotua painetta vierasjoukkueen maalille. SavU puolusti syvällä ja pyrki nopeisiin hyökkäyksiin riistojen jälkeen, mutta Kissojen vastaprässi toimi tässäkin ottelussa erinomaisesti ja kotijoukkue onnistuikin katkaisemaan vierailijoiden vastahyökkäysaikeet usein heti pallonmenetyksen jälkeen riistämällä pallon takaisin itselleen. Avauspuoliskon viimeisellä vartilla HaPK pystyi luomaan muutaman paikan, mutta aivan ykkösluokan tekopaikoille Kissalauma ei päässyt. SavU:n alakerran selvä johtaja oli Haruna Abubakar, joka hoiteli valtaosan tilanteista itse ehtimällä lähes jokaisen keskityspallon tai murtavan syötön tielle. Viimeisellä viisiminuuttisella SavU sai kaksi vapaapotkua, jotka kotijoukkue kuitenkin veskarinsa Tomi Kopran johdolla hoiteli varmasti. Näin tauolle mentiin 0-0 tilanteessa.

Toisen jakson alkuun Kissojen alakerrassa sattui paha pallonmenetys ja SavU pääsi iskemään nopeasti boxiin Eero Ylösen ja Peetu Kermisen johdolla. HaPK-veskari Kopra ei kuitenkaan joutunut tilanteessa torjuntatöihin, sillä pahannäköisestä hässäkästä huolimatta mikkeliläiset eivät koskaan saaneet laukausta maalille asti, vaan laukaukset pysähtyivät HaPK:n pelaajiin. Heti tämän tilanteen jälkeen nähtiin toiseen päähän nopea hyökkäys, jonka päätteeksi Kimi Kolsi tarjoili kuudentoista alueen rajan tuntumaan Lennart Voikarille, mutta Voikarin laukaus nousi reilusti yli vierasjoukkueen maalin.

Ottelun avausmaali nähtiin lopulta 50. minuutilla ja se olikin todella upeaa katseltavaa. Kimi Kolsi vapautti SavU-pelaajien välistä Tino Kasurisen vauhtiin oikealla laidalla. Kasurinen tarjoili loistavan keskityksen maalin edustalle vierasjoukkueen puolustuslinjan ja maalivahdin väliin Nico Pietiläiselle, joka viimeisteli upealla syöksypuskulla pallon takakulmaan. Pari minuuttia myöhemmin Kolsi pääsi kokeilemaan 25. metristä, mutta tulinen laukaus suuntautui niukasti ohi SavU-maalin.

61. minuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta Ville Piispa pääsi kokeilemaan boxin sisäpuolelta, mutta Tuomo Hiltunen vierailijoiden maalilla venyi hyvään torjuntaan. Kaksi minuuttia myöhemmin 63. minuutilla Hiltunenkaan ei kuitenkaan enää pystynyt torjuntaan, vaan joutui kaivamaan pallon toistamiseen selkänsä takaa. Tino Kasurinen viiletti jälleen oikealta laidalta karkuun ja antoi hyvän syötön boxiin Joona Pasille, joka laukoi suoraan syötöstä pallon takakulmaan ja HaPK karkasi näin kahden maalin johtoon. Ratkaisun makua oli ilmassa vain kaksi minuuttia myöhemmin Kissojen siirtyessä jo kolmen maalin johtoon. Lennart Voikar antoi oikealta kulmapotkun vitosen viivan tuntumaan, josta Nico Pietiläinen pääsi loistavalta tontilta puskemaan. SavU-veskari Hiltunen venyi upeaan reaktiotorjuntaan, mutta korkealle nousseeseen kakkospalloon ehti ensimmäisenä Pietiläinen, joka kävi tolpan juuresta tuikkaamassa karan sisään ja vei kotijoukkueen 3-0 johtoon. HaPK iski vielä kertaalleen 72. minuutilla. Lennart Voikarin oikealta antama kulma tuli etualueelle, josta Joona Pasi ohjasi pallon sisään.

Viimeinen parikymmentä minuuttia oli enemmän tai vähemmän pelailua. Kissoilla oli vielä jokunen kulmapotku sekä puolittainen tekopaikka, mutta ihan huippupaikkoja ei enää nähty. SavU pääsi myös ottelun loppupuolella muutamaan vaaralliseen hyökkäykseen ja loi yhden ykkösluokan paikankin, mutta Tomi Kopra pelasi jälleen erinomaisen ottelun hakien keskityspallot varmasti ja esittäen muutaman hyvän torjunnan. Ottelu päättyi Kissojen 4-0 voittoon ja HaPK siirtyi takaisin sarjakärkeen tasapistein MyPa:n kanssa. MyPa on kuitenkin pelannut kolme ottelua HaPK:a enemmän.

HaPK:n päävalmentaja Saku Halonen kiitteli joukkuettaan kärsivällisyydestä ja uskosta omaan tekemiseen:

”Vaikea peli, SavU puolusti ensimmäisellä jaksolla hyvin ja oli vaikea päästä ihan huippupaikoille. Abubakar tuntui olevan jokaisen pallon tiellä ja toki meilläkin oli vähän laatuvajetta viimeisissä ratkaisevissa syötöissä. Ottelu kääntyi kuitenkin koko ajan enemmän ja enemmän meille jo ensimmäisen puoliajan aikana ja toisella jaksolla saimme tarvittavan napsun lisää laatua ratkaisupalloihin. Teimme kaikki neljä maalia keskityksistä oikealta laidalta, kaksi kulmapotkuista ja kaksi pelitilanteista. Toisella jaksolla boxiin toimitetut pallot olivat huomattavasti laadukkaampia ja se oli varmasti yksi iso ratkaiseva tekijä lopputuloksen kannalta. Toki SavU joutui jo ensimmäisellä jaksolla tekemään paljon töitä pallottomana ja toisella puoliajalla heidän puolustusmuotonsakaan ei enää pysynyt yhtä tiiviinä. Tämä oli kärsivällisen väsytystaistelun tulos ja siitä kiitos joukkueelle, että usko ei horjunut missään vaiheessa ja pystyimme hieman nihkeän avausjakson jälkeen vielä nostamaan tasoa toiselle jaksolle”, Halonen totesi.

HaPK:n maalilla nollapelin pelannut Tomi Kopra oli pitkälti samoilla linjoilla Halosen kanssa:

”Ottelun alku ja oikeastaan koko ensimmäinen puoliaika oli vähän haastava meille, vaikka hallitsimmekin peliä vastustajan puolustaessa tosi alhaalla ja tiiviisti. Jaksoimme ja uskoimme kuitenkin omaan tekemiseen ja saimmekin tehtyä aikaisessa vaiheessa toisella puoliajalla maalin, joka vapautti pelaamistamme. Hyvä tulos ja tästä on hyvä jatkaa taas seuraavaa peliä kohti”, Kopra kertoi.

Hesburger Hamina palkitsi jälleen nälkäisimmät pelaajat kummastakin joukkueesta. SavU:n palkinto meni topparina erinomaisen ottelun pelanneelle Haruna Abubakarille. Kotijoukkueesta palkittiin niin ikään loisto-ottelun oikealla laidalla pelannut Tino Kasurinen.

HaPK:n kokoonpano:

Avaus:

Tomi Kopra (mv), Joonatan Lassila, Ville Piispa, Uku Tikerpuu, Olli Kokkonen, Lennart Voikar, Kimi Kolsi, Topi Pohjankoski, Tino Kasurinen, Nico Pietiläinen, Joona Pasi

Vaihdot:

Caner Mula (Pietiläinen pois), Ilmari Kontunen (Kokkonen pois), Mamet Mula (Pasi pois), Jonathan Kuva (Pohjankoski pois), Simo Matilainen (Lassila pois), Jonne Hannula (Kasurinen pois)

Penkillä:

Tomi Siira (mv)